Wanha Raahe sai oman brändin – Suomen ensimmäinen vanha kaupunki, jolle on luotu oma brändi-ilme

Wanha Raahe sai oman brändin – Suomen ensimmäinen vanha kaupunki, jolle on luotu oma brändi-ilme

Wanha Raahe on saanut oman virallisen brändinsä, tehden siitä Suomen ensimmäisen vanhan kaupungin, jolle on luotu oma brändi-ilme. Työssä korostettiin alueen omaleimaista kulttuuriympäristöä, historiaa, tarinoita ja yhteisöllisyyttä. Asukkaat ja alueen yrittäjät ja muut sidosryhmät olivat aktiivisesti mukana, jotta brändi heijastaa aidosti Wanhan Raahen identiteettiä ja arvoja. 

Brändityö toteutettiin Raahen seudun kehityksen hallinnoiman Visit Raahen johdolla, osana EU:n osarahoittaman Älykäs ja uudistava matkailu Oulun seudulla (STORe) -hankkeen toimenpiteitä ja yhteistyössä kahden matkailun ja markkinoinnin asiantuntijatalon, Kota Collectiven sekä FlowHousen, kanssa. Uusi ilme tarjoaa työkaluja sekä matkailuun että alueen kehittämiseen ja mahdollistaa myös yrityksille ja yhteisöille visuaalisen ilmeen hyödyntämisen omassa toiminnassaan.

Visit Raahen matkailupäällikkö Terhi Eteläisen mukaan tavoitteena oli luoda kokonaisuus, joka kunnioittaa historiaa ja paikallisten ääntä, mutta tuo esiin myös nykyhetken elinvoiman.

Paikallisille yrittäjille brändi avaa uusia mahdollisuuksia tuotteistamiseen ja palvelukehitykseen. Brändin kaupallinen käyttö edellyttää lupaa, kun taas ei-kaupallisiin tarkoituksiin riittää pelkkä käyttöönottoilmoitus. Lisäksi brändin käyttöönoton yhteydessä käynnistetään tuotekehityskilpailu, jossa paikalliset yritykset ja tekijät voivat kisata kolmessa eri tuotekategoriassa Wanha Raahe -teemaisilla tuoteideoilla.

Lisätietoa brändistä ja sen käyttöönotosta Visit Raahen Wanhan Raahen brändityö -sivulla.

Tutustu Wanhaan Raaheen uudella videolla ja visitraahe.fi -sivustolla.

Viehättävä rannikkokaupunki kätkee sisäänsä kiehtovia tarinoita, historiaa ja elävää kulttuuria. Ihastu kiireettömyyteen ja kadota ajantaju Wanhassa Raahessa, missä menneisyys ja nykyaika ovat yhtä aikaa totta (1:30 min.). Video: Visit Raahe. Katso video suurikokoisena uudessa selainikkunassa.
Kolme henkilöä istumassa laiturilla museon edustalla aurinkoisena kesäpäivänä.

Uutishuone

Uudistettu Työvoimabarometri tarjoaa tietoa työvoima- ja osaamistarpeista kaikilta Suomen ELY-alueilta. Barometrin mukaan yksikään alue ei ole tällä hetkellä työvoimapulassa eikä tilanne ole...
Tänä vuonna käynnistyvän Pyhäjoen ja Raahen edustan Ebba-hankkeen kilpailutus kestää arviolta kesään 2024 saakka. Merituulivoimahanketta esitellään avoimissa yleisötilaisuuksissa Raahessa 7.12. ja...
Purkutelakan rakentaminen Raahen sataman laajennusalueelle ja liiketoiminnan käynnistäminen vaatisi 60 – 70 MEUR investoinnin. Investoinnin avulla syntyisi purkutelakka,...
Raahen Nuorkauppakamari sekä Yrittäjien paikallisyhdistykset Raahesta, Siikajoelta, Pyhäjoelta ja Vihannista palkitsivat Vuoden yrittäjät juhlagaalassa Pyhäjoella 28.10.2023. Vuoden yrittäjät...
Kaikille vetyteollisuudesta kiinnostuneille organisaatioille avoimen BotH2nia-verkoston jäsenenä olet vetyrintaman etujoukoissa. Pääset kehittämään paikallista...
Työkohtaamo on työnantajan ja työnhakijan kohtaamispaikka, jonka tarkoitus on helpottaa rekrytointia. Työkohtaamo järjestetään aina työnantajan tarpeiden mukaan. Varaamme ajan ja järjestämme mukavan...
Jo 35. kertaa järjestettävä Alihankinta kerää Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen noin tuhat näytteilleasettajaa 26.–28. syyskuuta 2023. Raahen seudun kehitys isännöi...
RISTEYS 4.0 järjestetään keskiviikkona 1.11.2023 klo 12–15 Koulutuskeskus Brahessa Tervahovinkadun yksikössä. Tapahtumassa esitellään opiskelijoille ja työnhakijoille alueen yritysten...