Henkilöstön yhteystiedot
Asiakkaidemme palveluksessa
Olemme usein asiakkaidemme luona tai edistämässä seutukunnan asioita siellä, missä asioihin parhaiten vaikutetaan. Varmimmin tapaat meidät toimistolla tai muussa sovitussa paikassa varaamalla ajan etukäteen joko soittamalla tai sähköpostilla. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön sivuillamme, ja otamme yhteyttä haluamallasi tavalla viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Huolehdimme jatkuvasti osaamisestamme, jotta voimme tarjota asiakkaillemme uusinta tietoa. Toimimme myös seutumme kuntien ja yritysten äänitorvena kotimaassa ja ulkomailla. Kaikki omat palvelumme ovat maksuttomia.
Henkilöstö
Pasi Pitkänen, kehitysjohtaja (FI, EN)
040 135 6750, pasi.pitkanen [at] raahe.fi
Pasi on Johtaja, joka saa asioita tapahtumaan. Tarttuvan hyvän-tuulisuuden lisäksi Pasilla on kyky nähdä sekä pienimmät yksityiskohdat että suuret kokonaisuudet, joskus jopa tulevaisuuteen. Kiireenkin keskellä ehtii aina vaihtaa muutaman sanan. Aluekehittäminen ja sijoittumisasiat vievät Pasia ympäri Suomen.
Mia Kastelli, hallintoasiantuntija (FI, EN)
044 439 3288, mia.kastelli [at] raahe.fi
Parempi nimike Mialle olisi toimistovelho, sillä kaikki onnistuu ja päälle saa vielä hyvän mielen. Mia on kuin tehty asiakaspalveluun ja lisäksi hoituvat monenlaiset kuviot hallinto- ja talouspuolella. Mialla on yliluonnollinen kyky korjata laitteita pelkällä läsnäolollaan ja tietää kaikki, mitä on meneillään.
Mikko Rehula, toimistoassistentti (FI, EN)
040 136 5147, mikko.rehula [at] raahe.fi
Mikko auttelee monenmoisessa toimistotyössä ja hoitaa juoksevia asioita, eli on korvaamaton tuki toimistoarjen sujuvassa pyörityksessä! Päivitettävää ja järjestelyä riittää ohjelmistoihin, kokouksiin ja moneen muuhun liittyen.
Jussi Kemilä, yrityskehityspäällikkö (FI, EN)
040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi
Jussi saa asiat sujumaan ja näyttämään helpolta, olivat ne kuinka monimutkaisia tahansa. Rahoituskuviot, laskelmien teko sekä kehittämis- ja hankesuunnitelmat ovat Jussin heiniä. Sitoutuneella urheilumiehellä on sana hallussa, mutta vitsit eivät kehity ankarasta harjoittelusta huolimatta.
Riitta Palosaari, yrityskehityspäällikkö (FI, EN)
040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi
Riittaa parempaa kuuntelijaa saa hakea ja ratkaisuvaihtoehtoja löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Myötätuntoisen yritysten auttajan lisäksi Riitasta löytyy aikamoinen piiskuri, joka ei jätä kiveäkään kääntämättä ennen kuin ollaan päästy sovittuun tavoitteeseen.
Aira Meriruoko, markkinointisihteeri 85% (FI, EN)
040 135 7027, aira.meriruoko [at] raahe.fi
Airalla on hyppysissään seudun markkinointikuviot sekä viestinnän tehtävät nettisivujen ja muiden kanavien parissa. Lisäksi rekrytointien kautta seudulle muuttoa suunnittelevat saavat Airalta tukea muuttamiseen ja asumiseen liittyvissä asioissa hymyllä höystettynä.
Anna Uusitalo, yritysasiantuntija 40% (FI, EN)
040 508 7667, anna.uusitalo [at] kalajoki.fi (anna[dot]uusitalo[at]kalajoki[dot]fi)
Ajankohtaisissa vastuullisuusasioissa yrityksiä auttava Anna toimii tehokkaasti Raahen seudulla ja Kalajoen alueella. Kun haluat kehittää vastuullisuusosaamistasi, saat tukea Annalta yrityksen koosta ja toimialasta riippumatta! Yrittäjyys on Annalla verissä ja vapaa-ajan liikkumisesta huolehtii koirakaveri.
Risto Rova, invest in asiantuntija (FI, EN, SV)
040 135 6967, risto.rova [at] raahe.fi (risto[dot]rova[at]raahe[dot]fi)
Ristolla on vahva kokemus yritysverkostojen rakentamisesta ja hankkeista. Raahen seutu tarjoaa mitä parhaimmat puitteet investoinneille useilla toimialoilla ja Riston tehtävä on tukea sijoittumista alueelle.
Katja Mattila, projektipäällikkö / yritysasiantuntija (FI, EN)
040 130 8112, katja.mattila [at] raahe.fi
Katja auttaa yrityksiä kehittämisen ja kasvun parissa. Hän katselee maailmaa yrittäjän silmin yli kymmenen vuoden yrittäjyyskokemuksella. Katjalla on työkokemusta myös elektroniikkateollisuudesta ja tuotekehityksestä sekä lisämausteena vahvaa digimarkkinointiosaamista, josta on hyötyä yrityksen kokoon tai toimialaan katsomatta.
Visit Raahe
Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö (FI, EN)
040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi
Terhillä on hymy herkässä ja Raahen seudun ylistyslaulua kaikuva näppäimistö. Erityisesti sydämellä on matkailun palvelumuotoilu ja markkinointikanavien tehokas hyödyntäminen. Otathan yhteyttä, kun olet kiinnostunut matkailun kehittämisestä ja yhteistyömahdollisuuksista.
Amanda Mäkynen, matkailumarkkinoinnin asiantuntija (FI, EN, JA)
040 130 8273, amanda.makynen [at] raahe.fi
Amandan vahvuus ja vastuualue on matkailumarkkinoinnin monikanavainen sisällöntuotanto. Visit Raahen yhteismarkkinointi tarjoaa näkyvyyttä kaikille Raahen seutukunnan matkailupalveluille, eli jos haluat viestisi tavoittavan enemmän silmäpareja, soita tai laita viestiä!
Johanna Rautio, projektipäällikkö (FI, EN, SV, GE, FR)
040 130 8130, johanna.rautio [at] raahe.fi
Vahvaa seudullisen matkailun kehittämisen sekä brändityön osaamista omaava Johanna työskentelee seutumme nostamiseksi kansainvälisesti kiinnostavaksi matkailukohteeksi. Aina iloinen ja pirtsakka Johanna auttaa mielellään mm. matkailun vastuullisuuteen, tuotekehitykseen ja markkinointiin liittyvissä kysymyksissä.