Ruutikankaan ensimmäiset MM-kisat tulevat: yrityksillä mahdollisuus tuoda esille tuotteitaan kisa-alueella

Tarjoaako yrityksesi matkamuistoiksi sopivia tuotteita? Haluatko tuotteesi esille Ruutikankaan MM-kisoihin? Ruutikankaan ensimmäiset MM-kisat (IPSC Rifle World Shoot in Ruutikangas) järjestetään 25.7.–10.8.2024. Paikalle odotetaan yli 700 kisaosallistujaa. Kilpailijoiden mukana saapunee myös runsain mitoin perheenjäseniä ja valmentajia. Kyseessä on siis ampumaurheilukeskuksen ensimmäinen todella suuren luokan tapahtuma.

– Olen iloinen, että alue valmistuu ja paikalliset yritykset pääsevät hyödyntämään Ruutikangasta omien tuotteidensa sekä toimintansa näyteikkunana. Kisat tuovat Liminkaan valtavasti uutta asiakasvirtaa, josta yritysten kannattaa ehdottomasti pyrkiä ottamaan oma siivunsa! Samalla haluan toivottaa myös alueen asukkaat tervetulleiksi katsomaan kisoja sekä tutustumaan Ruutikankaaseen, innostaa Ruutikunnat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Koskela.

Yrityksillä mahdollista tuoda esille tuotteitaan kisojen aikana

Ruutikankaan aluetta ja kisoihin liittyviä kisa-osallistujien palveluita kehitetään pitkän tähtäimen suunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on, että alueelta löytyy monipuolisesti palveluita paikalle tuleville kilpailijoille, valmentajille ja näiden mukana mahdollisesti tuleville perheenjäsenille sekö kisayleisölle. Suunnitelmiin kuuluu muun muassa matkamuistomyymälän sekä ravintola- ja majoituspalveluiden kehittäminen.

Tänä kesänä alueen yrityksillä on mahdollista tuoda alueelle omia tuotteitaan esille ja myyntiin. Myyntipisteillä on tarkoitus tarjota kisaosallistujille mahdollisuutta hankkia matkamuistoja tai muita vastaavia paikallisia tuotteita. Paikalle voi tuoda oman ständin tai käyttää alueella olevia kunnan tarjoamia puisia myyntipisteitä. Myyntipaikat ovat ilmaisia liminkalaisille ja lumijokisille yrityksille.

– Ruutikankaan toimintaan liittyvä liiketoimintapotentiaali on suuri ja olemme iloisia, että voimme tarjota tällaista mahdollisuutta alueen yrityksille, kertoo Limingan kunnan elinvoimajohtaja Teemu Haapala.

Tapahtuman kokonaiskesto on 25.7.–10.8. Varsinaiset kisat ovat 4.–10.8. Myyntipisteelle voi tulla myös vain osana kisapäiviä.

– Selvitämme mahdollisuutta saada esimerkiksi 4H:n kautta henkilöä myymään paikallisten yritysten tuotteita provisiopalkkiolla, jolloin yrittäjän ei itse tarvitsisi olla paikalla koko ajan. Tämä mahdollisuus selvinnee lähipäivinä, KASVA-hankkeen projektipäällikkö Mirja Väänänen.

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä 28.6. mennessä: Mirja Väänänen, mirja.vaananen [at] liminka.fi tai 040 549 3568.

Lähikuva ampuma-aseesta.

Uutishuone

Vuoden 2022 yritysbarometri on 24. Raahen seutukunnan yritysten lyhyen aikavälin näkemyksiä kartoittava kysely, joka toteutettiin puhelinhaastatteluina aikavälillä 12.9. – 14.10.2022. Tavoitimme 10...
Tervetuloa nauttimaan Raahen seudun kuntien tarjoamasta joulupuurosta ja keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista, päivän polttavista puheenaiheista tai ihan mistä...
Go On Raahe mittaa vuosittain asiakaskokemusta ja tyytyväisyyttä sekä asiakasyrityksille että vuokratyöntekijöille teettämillään kyselyillä. Tänäkin vuonna yritys sai kiitettävät arvioinnit...
Business Finlandin tarjoama 5 000 euron innovaatiosetelin hakeminen keskeytetään 12.12.2022–15.1.2023 väliseksi ajaksi. Jos yrityksesi aikoo lähteä Business Finlandin kehityshankkeeseen vielä tänä...
Kauppakamarin Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssit on tarkoitettu hallitustyötä jo tekeville tai siitä kiinnostuneille. Kurssin on käynyt jo lähes 13 500 henkilöä, ja HHJ-tutkinnon on suorittanut...
Tekniikan alan työelämää esittelevä showroom on julkaistu. Tekniikan taitajat -showroom on virtuaalialusta, jossa pääset tutustumaan Raahen seudun tekniikan alan työpaikkoihin sekä niiden...
Startup Refugees on voittoa tavoittelematon, yli 1000 toimijan verkosto, joka edistää maahanmuuttajien työllistymistä ja yrittäjyyttä sekä tukee yrityksiä maahanmuuttajien työllistymiseen liittyvissä...
Miltä yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) näyttää Pohjois-Pohjanmaalla ja eroaako maakunta TKI-profiililtaan tärkeimmistä ”kilpailijoistaan” kuten Pirkanmaasta tai Varsinais-...