Raahen ja Oulun edustalle sijoittuvan merituulivoimapuisto Hallan ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy

OX2 Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Hallan merituulivoimapuistohanketta Perämerellä. Hanketta ja arviointiohjelmaa esitellään yleisötilaisuudessa 8.9. Raahessa.

 

Suunnitteilla enintään 160 voimalaa, merkittävä lisä Suomen sähköntuotantoon

Hanke sijoittuu Oulun edustan merialueelle Suomen talousvyöhykkeelle noin 25 kilometriä länteen Hailuodosta. Etäisyys Raaheen on noin 35 kilometriä. Alueen alustava pinta-ala on noin 575 km2.

YVA-menettelyssä on tarkasteltavana vaihtoehto, jossa hankealueelle sijoitetaan enintään 160 voimalaa. Arvioitu vuosituotanto on noin 12 TWh, joka kattaisi 18 prosenttia Suomen 2020 vuoden sähköntuotannosta (66 TWh).

  • Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 270– 370 metriä.
  • Yksikköteho on noin 15–25 MW.
  • Voimaloiden välinen etäisyys on noin 1,5–2 kilometriä.

Hankealueelle rakennetaan kolme merisähköasemaa ja sähkönsiirto mantereelle toteutetaan merikaapelein. Tuulivoimalat liitetään  Fingridin sähköverkkoon reitistä riippuen Raahen, Siikajoen ja/tai Oulun kunnan alueella. Yhtenä vaihtoehtona ja yhteistyömahdollisuutena on esitetty, että hankkeen verkkoliityntä voitaisiin tehdä suoraan fossiilivapaan teräksen tuotantoon siirtymistä suunnittelevalle SSAB:n Raahen tehtaalle.

Hanketta ja ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa esitellään yleisötilaisuudessa Tapahtumatalo Raahessa 8.9. klo 17.30.

YVA-ohjelma on nähtävillä 24.8. – 24.10.2022 Hallan YVA-hankesivulla. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään 24.11.2022.

Tuulimyllyjä ja purjevene Raahen rannikolla.

Uutishuone

Yli 7000 yritystä on jättänyt hakemuksensa kolmannella tukikierroksella ensimmäisten päivien aikana. Lähes puolet hakeneista on jo saanut päätöksen ja tukea on maksettu noin 22 miljoonaa euroa. Tuen...
Kasvun tukena -sivusto kokoaa yhteen kolme itsearviointitestiä, joiden avulla voit arvioida monipuolisesti yrityksesi nykytilaa sekä digi- ja kasvuvalmiuksia. Testit tarjoavat myös...
Pyhäjokinen Kulkukoira Oy on pärjännyt erinomaisesti Alma Talent Tietopalveluiden menestyjäluokituksessa. Perusteena sertifikaatille on taloudellinen suorituskyky: vakiintunut toiminta, vakaa...
Suunnittelu- ja luvitusaineiston saattaminen suomalaisten vaatimusten tasolle on vienyt hieman odotettua enemmän aikaa.  Päivitetyn aikataulun mukaan rakentamislupa laitokselle saataisiin kesään...
Valtioneuvosto päätti REACT-EU-rahoituksen alueellisesta jaosta. Varoja myönnettiin yhteensä lähes 255,4 miljoonaa euroa. REACT-EU-toimenpiteillä tuetaan alueiden elpymistä koronapandemiasta...
Toukokuussa käynnistyy kaksi maksutonta webinaarisarjaa, joissa tarjotaan työkaluja yritysten brändäämiseen, myynnin vahvistamiseen, asiakkaan ostopäätöksen tukemiseen, kulttuurijohtamiseen,...
Business Finlandin  uusi kansallinen neuvontapalvelu kokoaa yhteen tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä...
Verohallinnon asiakkailla on taas mahdollisuus saada lisäaikaa verojen maksuun normaalitilannetta helpommin ehdoin. Tavoitteena on helpottaa erityisesti yritysten ja toiminimiyrittäjien...