Miten johtaa työntekijäkokemusta, houkutella oikeat osaajat ja erottua työmarkkinoilla? Hae mukaan maksuttomiin valmennuksiin!

Kilpailu osaavasta työvoimasta käy koko ajan kuumempana ympäri Suomea, mikä saattaa yllättää monet yritykset. On osattava hakea oikeat osaajat kasvun tueksi ja vakuuttaa heidät vahvalla työnantajamielikuvalla. On huolehdittava, että tulevaisuuden onnistumisen kannalta riittävä monimuotoisuus säilyy yrityksessä ja erilaisia osaajia osataan johtaa oikein. Myös laadukas perehdytys on osaajien houkuttelussa ja sitouttamisessa avainasemassa.

Pohjois-Pohjanmaalla käynnistyy toukokuussa maksuton valmennuskokonaisuus, jonka teemana on vahvan työnantajamielikuvan rakentaminen sisältä ulospäin. Kokonaisuus koostuu kahden kuukauden aikana toteutettavista kolmesta erillisestä valmennusiltapäivästä, joissa pureudutaan 

  • vahvan työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin perusteisiin, 
  • osaajien löytämiseen ja houkutteluun vaikuttavan markkinoinnin keinoin sekä 
  • onnistuneen rekrytointiprosessin kulmakiviin. 

Valmennukset vahvistavat osallistujien osaamista ja ymmärrystä työnantajabrändin, yrityskulttuurin sekä työnantajamielikuvan kehittämisen merkityksestä liiketoiminnalle sekä auttavat yritystä tunnistamaan omat vahvuudet ja kehityskohteet työnantajana. Valmennukset ovat suunnattu erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten johdolle ja HR:lle sekä muille avainhenkilöille. Valmennukset ovat ryhmämuotoisia verkostovalmennuksia, joihin voi osallistua 10–20 yritystä. Valmennukset toteutetaan etäyhteydellä. 

Valmennukset toteutetaan yhteistyössä TE-toimiston, ELY-keskuksen ja Aava & Bangin kanssa. Valmentajina toimivat Aava & Bangin viestinnän, markkinoinnin ja HR:n asiantuntijat.

Kiinnostuitko valmennuksista? Lue lisää ja hae mukaan!

Lisätietoja

imago [at] te-toimisto.fi

Valmennukset ovat osa valtakunnallista IMAGO-hanketta, jota koordinoi Pirkanmaan TE-toimisto. Hanketta rahoittaa Työelämän monimuotoisuusohjelma ja se toteuttaa osaltaan Talent Boost -toimenpideohjelmaa.

Teksti haluatko olla alasi tavoitelluin työpaikka ja paperiveneitä.

Uutishuone

19.04.2024
Vastuullisuuden teemat kiinnostavat Raahen seudun yrityksiä. Ensimmäinen vastuullisuuden perusvalmennuksen ryhmätyöpaja järjestettiin torstaina 18.4. Raahessa, kertoo yritysasiantuntija Anna Uusitalo...
18.04.2024
Toukokuussa käynnistyvissä Tupla KIT -rinnakkaishankkeissa autetaan kehityskykyisiä ja -haluisia yrityksiä suunnitelmallisen, järjestelmällisen, hallitun ja kestävän...
18.04.2024
Parhaiten teollisuudesta ja puhtaasta energiasta tunnettu Raahen seutukunta tarjoaa yrityksille erinomaisen kasvuympäristön. Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa...
03.04.2024
Voisiko sinun yrityksesi olla se, joka nappaa alasi parhaimmat osaajat? IMAGO-valmennus pureutuu siihen, mikä tekee yrityksestä halutun työpaikan. Houkutteleva työnantajamielikuva saa osaajat...
03.04.2024
Kilpailu osaavista työntekijöistä kiristyy jatkuvasti. Rekrytointimarkkinointi on tärkeää, koska se auttaa organisaatioita houkuttelemaan korkealaatuista työvoimaa kilpailluilla työmarkkinoilla....
03.04.2024
Tarjoamme hyvien asiakasvirtojen varrelta Raahen sairaalasta kahvilanpitomahdollisuutta. Annamme toimivat tilat ja laitteet vuokrattavaksi aktiiviselle asiakaspalvelijalle. Kahvilan tilat koostuvat...
28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...