Yrityksille uusi korvaus asiakastilojen sulkemisesta

Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Haku avattaisiin toukokuun alussa.

Sulkemiskorvaus aluksi pienille yrityksille

Uusi sulkemiskorvaus koskisi yrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää. Isommille yrityksille valmistellaan erillinen tuki. Korvausten yhteismääräksi on arvioitu 70 miljoonaa euroa, joista kaksi kolmasosaa arvioidaan käytettäväksi pienten ja mikroyritysten tukeen.

  • korvaus suunnataan ravintoloille ja muille suljetuiksi määrätyille yrityksille
  • sulkemiskorvaus täydentää huhtikuun lopussa avautuvaa kustannustuen kolmatta kierrosta
  • korvaushaun suunnitellaan avautuvan toukokuun alussa
  • molemmat haetaan Valtiokonttorista

Ehtona on, että sulkemisaika on yli 15 vuorokautta. Asiakasmäärän rajoitukset eivät oikeuta sulkemiskorvaukseen. Sulkemiskorvaus perustuisi yrityksen kuluihin helmikuussa 2021 sekä ilmoitukseen siitä, kuinka suurta osaa liiketoiminnasta sulkeminen koskee.

  • palkkakuluista korvattaisiin 100 prosenttia
  • muista kuluista, kuten vuokrakuluista, 70 prosenttia
  • aiemmin myönnetyt koronatuet otetaan huomioon ja tukien enimmäismäärä ei saa ylittää 1,8 miljoonaa euroa (EU:n valtiontukisääntö)

Myös tapahtuma-alalle on valmisteilla erillinen tuki. 

Kysymyksiä ja vastauksia kustannustuesta ja sulkemiskorvauksesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Tiedote sulkemiskorvauksesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Kettingillä lukittu ovi.

Uutishuone

Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
Kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja...
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Tänä päivänä myös rahoituslaitokset huomioivat vastuullisuusnäkökulman rahoituspäätöksissään. Lisäksi...
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
Autathan meitä palvelemaan Sinua paremmin vastaamalla lyhyeen kyselyymme. Visit Raahe ja Raahen seudun kehitys järjestävät seudun matkailutoimijoille avoimia...
Onko sinulla uusi liikeidea tai haluatko kehittää olemassa olevaa yritystäsi? Haluatko yrityksesi toimivan kestävämmin? Osallistu kuuden tapaamiskerran...