Yrittäjien työttömyysturva saa jatkoa kesäkuun loppuun

Yrittäjän oikeus väliaikaiseen työttömyysturvaan on ollut merkittävä apu ja sitä on saanut noin 44 000 yrittäjää. Valmistelu tuen jatkamiseksi on aloitettu.

Tärkeä ratkaisu koronakriisin pitkittyessä

Koronakriisin takia yrittäjille mahdollistettu työttömyysturvan hakeminen tilanteessa, jossa yritystulo on pudonnut merkittävästi, oli vaarassa päättyä maaliskuun lopussa. Hallitus linjasi tuen kolmen kuukauden jatkosta neuvottelussaan 27. tammikuuta. Suomen Yrittäjät perää pikaista linjausta myös yksinyrittäjätuesta.

Oikeus yrittäjien työmarkkinatukeen ei ole riippuvainen yritystoiminnan muodosta. Lähtökohtaisesti kaikki yrittäjät saavat tuen, mikäli muut edellytykset täyttyvät. Yrittäjien teettämän tutkimuksen mukaan tuen tarve lisääntyi loppuvuoden aikana.

Lue uutinen Yrittäjien sivuilta

Mikä yrittäjän työttömyysturva?

Työmarkkinatuen saaminen edellyttää, että yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa. Tuen saamiseksi yrittäjän tulee ilmoittautua TE-palveluihin työnhakijaksi. Yritystoimintaa ei kuitenkaan tarvitse lopettaa, eikä työnhakuvelvoitetta ole. Työmarkkinatuki on suuruudeltaan 33,78 e/pv ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa.

Tarkemmat ohjeet tuen hakemiseen löytyvät Kelan sivuilta.

Seteleitä kirjekuoressa.

Uutishuone

Miten innovaatioekosysteemiverkoston avulla rakennetaan tulevaisuuden menestystä? Tule kuuntelemaan asiantuntijoiden näkökulmia asiasta. Webinaarisarja sisältää yhteensä kymmenen mielenkiintoista...
Kädet täynnä töitä ja lisäpari tai useampikin hakusessa? Tule kertomaan tarpeestasi Risteys-rekrytointitapahtumaan ja voit kohdata juuri teille sopivan osaajan! Risteys on kaikille uutta työtä ja...
Erityisesti matkailu- ravintola- ja tapahtuma-aloille suunnattu kustannustuen kuudes kierros on käynnissä 31.5. asti. Raahen seudulta hakijoita on tällä tukikierroksella toistaiseksi ollut vähän....
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen ennen kesälomia. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Raahe on mukana Seutukaupunkien Innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda toimivia rakenteita monialaiselle yhteistyölle. Yhteistyötä rakennetaan yritysten,...
Parhaimmillaan internet ja sosiaalinen media tukevat yrityksesi tai organisaatiosi kasvua, auttavat tavoittamaan uusia ja vanhoja asiakkaita sekä vahvistavat mielikuvia. Missä some-kanavissa sitten...
Jokaisen yrityksen takana on tarina. Oletko valmis antamaan toisen henkilön jatkaa sinun yrityksesi tarinaa? Omistajanvaihdostestit tekemällä tiedät, mitä asioita on hyvä tietää ennen kuin lähdet...
Tuki on suunnattu erityisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtuma-aloille koronapandemiasta selviämiseksi. Tuki kohdistuu kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.12.2021-28.2.2022. Kustannustukea haetaan...