Yrittäjien työmarkkinatuki tekee paluun ja työttömyysturvan omavastuuaika poistuu

Yrittäjät voivat jälleen hakea työmarkkinatukea lopettamatta yritystoimintaansa ajalta 1.1.-28.2.2022. Myös työttömäksi jäävän omavastuuaika poistetaan samalta ajanjaksolta. Väliaikaisia muutoksia koskeva lainsäädäntö ei ole vielä valmis.

 

Yrittäjän oikeus työmarkkinatukeen päättyi 30.11.2021

Koronapandemian vuoksi yritystoimintaansa vähentämään tai kokonaan lopettamaan joutuneille yrittäjille suunnattua väliaikaista työttömyysturvaa jatkettiin useampaan kertaan ja se ehti jo päättyä marraskuun 2021 lopussa.

Epidemiatilanteen heikentymisen vuoksi hallituksen koronaministerityöryhmä on esittänyt, että tuki otetaan uudelleen käyttöön osin takautuvasti tammi- ja helmikuun 2022 ajaksi. Lisäksi tarkoitus on palauttaa samalle ajalle työttömyysturvalain väliaikainen muutos omavastuuajan poistosta.

Muutokset tulevat voimaan, kun niitä koskevat lait valmistuvat. 

Työmarkkinatuki yrittäjälle

Yrittäjän työmarkkinatuen hakeminen edellyttää, että työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt pandemian takia ja yrittäjä ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi TE-palveluihin. Yrittäjän ei kuitenkaan tarvitse lopettaa yritystään tai ole velvollisuutta ottaa muuta työtä vastaan.

Työmarkkinatuki koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta siitä, harjoitetaanko yritystoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana tai yhtiömuodossa. Tukea voidaan myöntää kaikkien toimialojen yrittäjille.

  • yrittäjän työmarkkinatuki haetaan ja maksetaan Kelasta
  • työmarkkinatuen määrä on 33,78 €/päivä
  • tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa
  • takautuva hakuaika on kolme kuukautta
  • yrittäjän tukeen ei myönnetä lapsikorotusta
  • tuesta maksetaan verot
  • muut tulot pienentävät tuen määrää
  • tukea voi saada 65-vuotiaaksi asti
  • yrittäjä voi hakea myös muita Kelan tukia

Lue ministerityöryhmän tiedote 14.1.2022

Lue TE-palveluiden uutinen 17.1.2022

Yrittäjän työmarkkinatuki Kelan sivuilla

Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja yrittäjien työmarkkinatuesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Seteleitä kirjekuoressa.

Uutishuone

07.11.2023
Haluaisiko teidän yrityksenne ilahduttaa työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita Wanha Raahe -kalenterilla? Nyt on mahdollisuus jälleen tukea Wanhan Raahen...
02.11.2023
Raahen Nuorkauppakamari sekä Yrittäjien paikallisyhdistykset Raahesta, Siikajoelta, Pyhäjoelta ja Vihannista palkitsivat Vuoden yrittäjät juhlagaalassa Pyhäjoella 28.10.2023. Vuoden yrittäjät...
02.11.2023
Miten vastata erilaisten matkailijoiden tarpeisiin? Millaisia palveluita matkailijat kaipaavat? Entä miten oma toiminta saadaan jalostettua asiakkaalle ostettavaan...
18.10.2023
Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen pk-yrityksille tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla voit kehittää yritystäsi helposti ja nopeasti....
16.10.2023
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
11.10.2023
Kaikille vetyteollisuudesta kiinnostuneille organisaatioille avoimen BotH2nia-verkoston jäsenenä olet vetyrintaman etujoukoissa. Pääset kehittämään paikallista...
11.10.2023
Omistajanvaihdosviikko 30.10.–3.11. on Omistajanvaihdosfoorumin toteuttama suurtapahtuma, jossa viikon ajan omistajanvaihdosta tarkastellaan eri näkökulmien kautta sekä...
10.10.2023
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston TE-live on tuottanut jo lähes 200 livelähetystä yritysten rekrytointien tueksi. Vuorovaikutteisessa lähetyksessä työnhakijat voivat esittää kysymyksiä työnantajille ja...