Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat valmistelleet rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa. Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin.

Haku on tarkoitus avata sen jälkeen, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on saatu ratkaistua.

Tuen kriteerit ovat kaikille kunnille samat. Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan ja tuen kokonaissumma on 100 miljoonaa euroa.

Tuen edellytyksenä on kannattava yritystoiminta ennen koronan aiheuttamaa katkoa toiminnalle. Tuen määrä olisi vakio ja se olisi käytettävissä kaikkiin yritystoiminnasta aiheutuviin kuluihin, erityisesti yritystoiminnasta aiheutuviin kiinteisiin kustannuksiin, kuten vuokriin. Tuki ohjelma olisi määräaikainen ja voimassa 6 kuukautta.

Tukea voidaan myöntää rinnakkain yrittäjille laajennetun työttömyysturvan kanssa. Tukea myöntävä kunta varmistaa, että tuesta ei tule ylikompensoivaa yritystoiminnan laajuuteen nähden.

Lisäksi selvitetään, voidaanko yksinyrittäjille osoittaa harkinnanvaraista tukea yrityksen kehittämiseen.

Lue Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote kokonaisuudessaan.

TEM:in logo ja mies salkun kanssa.

Uutishuone

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien paikallisyhdistys Siikajoen Yrittäjät on mukana finaalissa Vuoden 2020 parhaat paikallisyhdistykset 100-200 jäsenyrittäjän sarjassa. Vuoropuhelua,...
Asetusmuutos on voimassa 31.12.2020 alkaen ja koskee tämän jälkeen jätettyjä hakemuksia. Tuen hakuaika jatkuu kesäkuulle 2021 saakka Tuen alarajaa on laskettu ja ylärajaa nostettu. Uusien ehtojen...
Tapahtuma on avoinna 18.-31.1.2021 välisenä aikana ja tarjolla on satoja työ- ja koulutuspaikkoja. Näytteilleasettajat esittäytyvät Nastanetti-sivustolla Työ- ja koulutuspaikkoihin pääsee tutustumaan...
Kolme viikkoa sitten avautunut haku kustannustuen toiselle kierrokselle on saanut yritykset liikkeelle. Valtiokonttoriin saapuneiden hakemusten määrä on nyt suurempi kuin ensimmäisellä kierroksella...
Hakemukset on käsitelty ja kolmannes projekteista on jo päättynyt. Rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 20 164 projektille, eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle....
Yrityksen toiminnan kehittäminen on jatkuvaa toimintaa Lean-ajattelun mukaisella kehittämisellä toimintaprosessien osia voidaan tunnistaa ja järkevöittää, mikä poistaa prosesseista tuottamattomia...
Jokaisen yrityksen takana on henkilö, ihminen, joka on päätynyt, ajautunut, päässyt, halunnut tai vahingossa joutunut yrittäjäksi. Muitakin tapoja varmasti löytyy, mutta kun tauti yrittäjyyteen iskee...
Jos yrityksesi tuottavuuden ja toimijoiden työkyvyn saralta löytyy parannettavaa, niin miksipä et laittaisi asioita kuntoon! Ja täysin ilmaiseksi. Uudet ryhmät alkavat tammikuun 2021 lopussa Mytty...