Vetyliiketoiminta kiinnostaa Pohjois-Pohjanmaalla

Vetyliiketoiminta kiinnostaa Pohjois-Pohjanmaalla

Lähes 150 osallistujaa kokoontui webinaariin 23.2. tutkimaan maakunnan mahdollisuuksia siirtyä vetyaikaan. Tilaisuudessa kuultiin innostavia puheenvuoroja sekä pienempiä että pidempiä askeleita ottaneilta edelläkävijöiltä.

Utajärven Yrityspuiston toimitusjohtaja Vuokko Paso ja Skarta Energyn toimitusjohtaja Kari Tuominen kertoivat Utajärvellä työn alla olevasta Suomen ensimmäisestä vetykaavasta, uusista energiainvestoinneista ja niihin kytkeytyvästä vedyn valmistuksesta ja jakelusta.

Ramboll Finlandin ympäristökonsultti Karoliina Markuksela avasi Raahen kaupungille tehtyä selvitystä, jossa tunnistettiin vedyn teollisen mittakaavan tuotantoon ja varastointiin kolme soveltuvaa aluetta Raahesta. Kaupungin tavoitteena on kasvaa Pohjanlahden vetyteollisuusalueen merkittäväksi keskukseksi.

EPV Energian kehitysinsinööri Niko Toppari toi esille Vaasasta H-FLEX-E-hankkeessa kehitettävän järjestelmän, joka yhdistää vihreän vedyn tuotannon, varastoinnin ja kulutuksen sekä toimii samalla energian säätövoimana.

Oulun yliopiston metallurgian professori Timo Fabritius jakoi vetytutkimuksen saralla käynnissä olevaa hanke- ja koulutustietoa sekä tähän liittyviä yhteistyökuvioita niin yritysten kuin muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Johtaja Diederick Luijten Air Liquidesta valaisi vetyinvestointeihin liittyviä kysymyksiä yhden maailman suurimman vetytoimijan näkökulmasta. Yhtiö on sekä vedyn tuottaja, jakelija että varastoija, joka toimii 75 maassa ja työllistää noin 66 400 henkilöä.

Syvemmälle webinaarin antiin pääset tutustumaan BotH2nian uusilla verkkosivuilla: Pohjois-Pohjanmaa aloitti vety-yhteistyön!

Webinaarin järjesti Raahen seudun kehityksen hallinnoima R4H2 – REACTions for Hydrogen -hanke yhteistyössä Kansallisen vetyverkoston kanssa.

  • Mikäli et päässyt osallistumaan tilaisuuteen, tallenne ja aineisto ovat saatavissa Markulta: markku.kemppainen [at] raahe.fi
  • BotH2nia-verkostoon liittymisestä antaa tietoja Minna: minna.nasman [at] raahe.fi
Tuulimyllyjä Raahen rannikolla.

Uutishuone

Raahen rantamaisemaan rakentuu uusi maamerkki, kun näyttävät RAAHE-kirjaimet toteutetaan Rantatorin ja Itsenäisyyden puiston läheisyyteen. Kirjainten toteuttamisen...
Raahessa järjestetyssä tilaisuudessa 7.10.2026 keskusteltiin globaaleista kaivosmarkkinoista, kansainvälisistä liiketoimintamahdollisuuksista ja suomalaisyritysten...
Keskuskauppakamarin järjestämä Ilmasto-ohjelma on suunnattu suomalaisille pk-yrityksille, jotka haluavat edistää ilmastotyötään. Ohjelmaan osallistuminen on yrityksille...
Raahe osallistuu valtakunnalliseen Kuntien imago -tutkimukseen, jossa selvitetään yrityspäättäjien näkemyksiä kunnista ja kaupungeista yritysten toimintaympäristöinä....
Oamkin JOTPA-rahoitteinen osaamispalvelu auttaa yrityksiä vahvistamaan tuotannon digitalisaation, simuloinnin, kehittyneiden valmistusmenetelmien sekä datalla ohjatun...
Syyskuun kv-kahveilla kuultiin Pohjois-Romanian alueesta, yrityskentästä ja sen mahdollisuuksista. Aihe on noussut ajankohtaiseksi, sillä Romanian kiinnostavuus...
Pohjois-Pohjanmaan pk-yritysten suhdannenäkymät ovat kohentuneet vuoden takaisesta, mutta kehitys on edelleen koko maata hitaampaa. Yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava...
Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden alkuperä kiinnostaa yhä useampia kuluttajia ja yrityksiä. Samalla riippuvuutta kansainvälisistä teknologiajäteistä tarkastellaan entistä kriittisemmin, ja...