Tule rakentamaan Raahen seudun matkailun tulevaisuutta

Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan päättäjät, matkailutoimijat, yrittäjät ja asukkaat tekemään suunnitelmaa, joka ohjaa toimenpiteitä ja investointeja.

Tavoitteet ja toimenpiteet linjataan matkailun Master Planissa ja investointisuunnitelmassa

Kevään aikana yhdessä rakennettavassa yleissuunnitelmassa, eli Master Planissa, päätetään mihin Raahen seudulla panostetaan tulevina vuosina, jotta matkailutoimialan kilpailukyky, vetovoima ja kannattavuus vahvistuvat. Suunnitelma ohjaa seudun matkailun kehittämiseksi tehtävää työtä ja Visit Raahe sekä alueen kunnat sitoutuvat suunnitelmassa määritettävien toimenpiteiden toteuttamiseen.

Yhteinen näkemys sovituista tavoitteista ja toimenpiteistä auttavat paikallisia toimijoita ja yrityksiä ennakoinnissa, kuten investointitarpeiden tunnistamisessa ja resurssien oikea-aikaisessa suuntaamisessa.

Visit Raahe järjestää kolme avointa työpajaa kevään aikana

Työpajoihin ovat tervetulleita kaikki Raahen seutukunnan päättäjät, yritykset ja muut seudun matkailun kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt. Matkailu on herättänyt Raahen seudulla vahvoja tunteita ja nyt kaikilla on konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden rakentamiseen yhdessä.

Ilmoittaudu mukaan työpajoihin Webropol-linkin kautta

Voit valita, mihin työpajoista haluat osallistua. Kaikki työpajat järjestetään Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa, os. Kirkkokatu 28 (2. krs.).

  • Työpaja 1 TAVOITTEET: torstai 4.4. klo 8.30–12.30
  • Työpaja 2 TOIMENPITEET: tiistai 23.4. klo 12–16.00
  • Työpaja 3 YHTEISTYÖN TOTEUTUSMALLI: keskiviikko 22.5. klo 8.30–12.30

Työskentelyä ohjaamassa on Visit Raahen kumppanina FlowHouse Oy. Raahen seudun matkailun Master Planin ja investointisuunnitelman toteuttamiseen on saatu hankerahoitus Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

Lisätiedot

Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi (terhi[dot]etelainen[at]raahe[dot]fi)

Visit Raahe
Raahen seudun kehitys

Kolme henkilöä makaamassa avoimessa teltassa ja katselemassa maisemia.

Uutishuone

03.04.2024
Tarjoamme hyvien asiakasvirtojen varrelta Raahen sairaalasta kahvilanpitomahdollisuutta. Annamme toimivat tilat ja laitteet vuokrattavaksi aktiiviselle asiakaspalvelijalle. Kahvilan tilat koostuvat...
28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...
27.03.2024
Oletko ruoka-alan yrittäjä, kulttuuri- tai matkailutoimija tai alalla toimimisesta kiinnostunut? Onko sinulla lähiruokaan tai ruokamatkailuun liittyvä tuoteidea, jonka...
27.03.2024
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
18.03.2024
Perämeren kaakkoisrannikon kylät, kaupungit, luonto- ja historiakohteet sekä palvelut yhdistävä Flatland Route on tasainen ja helppokulkuinen pyöräilyreitti Itämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaalla....
18.03.2024
Raahen kaupungin hankintatiimi palvelee kaikkia seudun kuntia. Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat käyttävät Raahen kaupungin hankintapalveluita, kun kyse on suurista urakoista...
18.03.2024
Hanhikiven alueella on edelleen erinomaiset mahdollisuudet energiantuotantoon ja energian jatkojalostukseen, todetaan Pyhäjoen kunnan käynnistämässä Puhtaan ja vakaan...