Raahen seudun matkailussa ollaan ennätysvauhdissa

Tuoreimpien matkailutilastojen mukaan alkuvuosi Raahen seudun matkailun osalta on käynnistynyt erittäin vilkkaasti. Rekisteröityjen yöpymisten määrä on reippaassa kasvussa ja majoitusmyynti kesäkuun osalta ylitti kaikki odotukset. Yöpyjistä melkein viidesosa on kansainvälisiä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan yöpymisiä on rekisteröity Raahen seudulla alkuvuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin 2020-luvulla. Yhteensä yöpymisiä on kertynyt tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä 13 392 kappaletta, mikä on noin 5 300 yöpymistä enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Vuodesta 1995 alkavan mittaushistorian aikana ainoastaan vuonna 2013 on ylletty isompaan määrään. Kesäkuun 2024 osalta nousua tuli 39 %, kun Raahen seudulla kirjattiin ennätysmäiset 4 054 yöpymistä.

Kävijät myös viihtyvät Raahen seudulla hiukan pidempään, sillä keskimääräinen viipymisaika kesäkuussa on ollut 1,9 vuorokautta verrattuna viime vuoden 1,8 vuorokauteen. Alkuvuoden osalta kansainvälisten yöpyjien osuus Raahen seudulla on ollut 18 prosenttia. Seudulle on matkustettu eniten Saksasta, Ruotsista, USA:sta, Espanjasta ja Tanskasta.

Tilastograafi yöpymisten määrästä Raahen seudulla vuosina 2019-2024.

Rekisteröidyt yöpymiset kertovan vain osan majoittujien lukumäärästä, sillä majoitusliikkeillä on oltava tarjonnassaan vähintään 20 vuodepaikkaa tai asuntovaunun sähköpistokepaikkaa päästäkseen Tilastokeskuksen kirjauksiin. Raahen seudulla tällaisia majoitusliikkeitä on 4–6 ja petipaikkoja enimmillään 476 kaudesta riippuen. Myös petipaikkojen määrä on kasvanut 47 kappaleella vastaavaan aikaan verrattuna. Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset -tutkimuksen mukaan jopa 70 % kaikista yöpymisistä Raahen seudulla jää rekisteröinnin ulkopuolelle.

Vastaavasti rekisteröity majoitusmyynti tammi-kesäkuussa 2024 oli ennakkotietojen mukaan 0,9 miljoonaa euroa. Kasvu kesäkuun yöpyjien määrässä heijastui moninkertaisesti kuukauden majoitusmyyntiin, jossa kirjattiin hurja 98 % nousu edellisvuoteen verrattuna. Majoituksen lisäksi matkailutuloa seudulle kerryttävät esimerkiksi virkistyspalvelut, ravintolat ja kahvilat, ostokset kivijalkakaupoissa sekä kulttuuripalvelut ja tapahtumat.

Lisätiedot

Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi
Visit Raahe

Näkymä Pekkatorin keskusaukion patsaasta ja vanhoista rakennuksista.

Uutishuone

Pohjois-Pohjanmaalta 41 yritystä haki Kasvu Openin maksuttomaan Kasvupolku®-sparraukseen.  Sparrausta järjestetään 15 eri alue- ja toimialakohtaisella Kasvupolulla. Hakijoita oli eniten...
Tukea yrityksen kasvuun! Onko tavoitteena yrityksen kasvu, mutta taklattavana haaste, joka pitäisi ratkaista? Kasvun kartta -hankkeen asiantuntijapalvelut ovat apunasi nyt. Hakuaikaa on 18.4.2021...
Seudun yrityksiä varten perustettu Raaseli-verkkokauppa täyttää vuoden! Kaupan tarjontaan ovat käyneet tutustumassa tuhannet asiakkaat. Liity mukaan. Mainosta ilmaiseksi ja auta asiakasta löytämään...
Sitran toimeksiannosta yli 2 000 yritykselle tehty haastattelututkimus kertoo, että selvästi yli puolet yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja löytää sitä kautta uusia osaajia....
Työt Pyhäjoella Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen parissa etenevät suunnitellusti. Laitostoimittaja RAOS Project rekrytoi lisää asiantuntijoita monikansalliseen tiimiinsä. RAOS Projectin uutiskirjeessä...
Päivitys 8.4. Verohallinto on antanut uuden jatkoajan Katso-palvelun käyttöön 31.8.2021 asti. Uutinen jatkoajasta Verohallinnon sivuilla Katso-tunnistetta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää 1.9.2021...
Hallituksen esittämä sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä 28.3.2021 asti voimassa oleva sulku. Ravintoloiden jatkosulkemista pidetään välttämättömänä tautitilanteen vuoksi...
Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Haku avattaisiin toukokuun...