Raahen seudun matkailussa ollaan ennätysvauhdissa

Tuoreimpien matkailutilastojen mukaan alkuvuosi Raahen seudun matkailun osalta on käynnistynyt erittäin vilkkaasti. Rekisteröityjen yöpymisten määrä on reippaassa kasvussa ja majoitusmyynti kesäkuun osalta ylitti kaikki odotukset. Yöpyjistä melkein viidesosa on kansainvälisiä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan yöpymisiä on rekisteröity Raahen seudulla alkuvuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin 2020-luvulla. Yhteensä yöpymisiä on kertynyt tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä 13 392 kappaletta, mikä on noin 5 300 yöpymistä enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Vuodesta 1995 alkavan mittaushistorian aikana ainoastaan vuonna 2013 on ylletty isompaan määrään. Kesäkuun 2024 osalta nousua tuli 39 %, kun Raahen seudulla kirjattiin ennätysmäiset 4 054 yöpymistä.

Kävijät myös viihtyvät Raahen seudulla hiukan pidempään, sillä keskimääräinen viipymisaika kesäkuussa on ollut 1,9 vuorokautta verrattuna viime vuoden 1,8 vuorokauteen. Alkuvuoden osalta kansainvälisten yöpyjien osuus Raahen seudulla on ollut 18 prosenttia. Seudulle on matkustettu eniten Saksasta, Ruotsista, USA:sta, Espanjasta ja Tanskasta.

Tilastograafi yöpymisten määrästä Raahen seudulla vuosina 2019-2024.

Rekisteröidyt yöpymiset kertovan vain osan majoittujien lukumäärästä, sillä majoitusliikkeillä on oltava tarjonnassaan vähintään 20 vuodepaikkaa tai asuntovaunun sähköpistokepaikkaa päästäkseen Tilastokeskuksen kirjauksiin. Raahen seudulla tällaisia majoitusliikkeitä on 4–6 ja petipaikkoja enimmillään 476 kaudesta riippuen. Myös petipaikkojen määrä on kasvanut 47 kappaleella vastaavaan aikaan verrattuna. Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset -tutkimuksen mukaan jopa 70 % kaikista yöpymisistä Raahen seudulla jää rekisteröinnin ulkopuolelle.

Vastaavasti rekisteröity majoitusmyynti tammi-kesäkuussa 2024 oli ennakkotietojen mukaan 0,9 miljoonaa euroa. Kasvu kesäkuun yöpyjien määrässä heijastui moninkertaisesti kuukauden majoitusmyyntiin, jossa kirjattiin hurja 98 % nousu edellisvuoteen verrattuna. Majoituksen lisäksi matkailutuloa seudulle kerryttävät esimerkiksi virkistyspalvelut, ravintolat ja kahvilat, ostokset kivijalkakaupoissa sekä kulttuuripalvelut ja tapahtumat.

Lisätiedot

Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi
Visit Raahe

Näkymä Pekkatorin keskusaukion patsaasta ja vanhoista rakennuksista.

Uutishuone

Valtioneuvosto päätti REACT-EU-rahoituksen alueellisesta jaosta. Varoja myönnettiin yhteensä lähes 255,4 miljoonaa euroa. REACT-EU-toimenpiteillä tuetaan alueiden elpymistä koronapandemiasta...
Toukokuussa käynnistyy kaksi maksutonta webinaarisarjaa, joissa tarjotaan työkaluja yritysten brändäämiseen, myynnin vahvistamiseen, asiakkaan ostopäätöksen tukemiseen, kulttuurijohtamiseen,...
Business Finlandin  uusi kansallinen neuvontapalvelu kokoaa yhteen tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä...
Verohallinnon asiakkailla on taas mahdollisuus saada lisäaikaa verojen maksuun normaalitilannetta helpommin ehdoin. Tavoitteena on helpottaa erityisesti yritysten ja toiminimiyrittäjien...
Sulkemiskorvaus koskee pieniä yrityksiä ja mikroyrityksiä, joissa on enintään 49 työntekijää. Suljetut yritykset voivat hakea myös kustannustukea. Ravintolat ja muut suljetut yritykset voivat saada...
Kustannustukilakiin on tehty muutoksia, jotka mahdollistavat tuen myöntämisen joustavammin yksinyrittäjille ja pienyrityksille. Hakemista on helpotettu edelleen selkeyttämällä hakulomaketta....
Kuutos-Tiimi on Raahessa toimiva osuuskunta, joka tarjoaa pienyrittäjille tilan tuotteiden myyntiin.

Olisiko tässä sinulle (yrityksellesi) sopiva paikka tuoda tuotteitasi esille? Toivoisimme...
Avoimella ideakilpailulla 1.4.-31.5. etsitään uutta ratkaisua haasteeseen, kuinka saada valmistuvat opiskelijat siirtymään työelämään Raahen seudulla entistä paremmin. Osallistua voi yksin tai...