Perusvalmennus pysäyttää yrittäjän vastuullisuusasioiden äärelle: ”Valmennuksen myötä ymmärsin, kuinka vastuullisesti jo toimimme, vaikka kehitettävääkin löytyy”

Yrityksen vastuullisuus pitää sisällään ympäristöasioiden lisäksi myös sosiaalisen vastuun eli kaiken ihmisiin liittyvän toiminnan sekä taloudellisen vastuullisuuden.

Raahen seudun yritykset ovat päässeet tänä keväänä kehittämään osaamistaan ja omaa yritystään kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Yrityksen vastuullisuus on laaja kokonaisuus ja sisältää ympäristöasioiden lisäksi myös sosiaalisen vastuun eli kaiken ihmisiin liittyvän toiminnan sekä taloudellisen vastuullisuuden, kertoo yritysasiantuntija Anna Uusitalo.

Vastuullisuuden perusvalmennuksessa yritykset ovat päässeet konkreettisen tekemisen pariin, sillä toisessa ryhmätyöpajassa agendana oli yritysten vastuullisuussuunnitelmien teko. Suunnitelmat pohjautuvat yrityksen arvioihin ja liiketoiminnan kehittämistavoitteisiin vastuullisuus huomioiden.

Pöydän ääressä työskentelemässä olevia henkilöitä.

Uusitalon mukaan pienemmät yritykset eivät vielä ole vastuullisuusraportointivelvollisia, mutta isompien yritysten toimitusketjujen kautta raportointivelvollisuudet tulevat laajenemaan myös pienemmille yrityksille.

Valmennuksessa yrittäjät ovat aloittaneet työstämään vastuullisuussuunnitelmaa, joka voi toimia pienen yrityksen vastuullisuusraporttina osoittamaan, että vastuullisuus on huomioitu ja kehityskohteita viedään eteenpäin käytännön arjessa.

Pienten yritysten vastuullisuusraportille ja suunnitelmalle ei siis ole vielä olemassa standardimallia. Valmennuksessa hyödynnettävien työkalujen avulla suunnitelman teko on yritykselle helppoa.

On hienoa, että erikokoiset ja eri toimialoilla toimivat yritykset ovat huomanneet vastuullisuuden olevan päivän sana. Valmennuksen tavoitteena on osallistujien osaamisen lisääminen ja toisaalta oman yrityksen ja sen muutoskyvykkyyden kehittäminen, Uusitalo kertoo ja jatkaa.

Osallistujat kertoivat, kuinka vastuullisuusasioita on tullut mietittyä valmennuksen myötä aktiivisemmin. Nyt yhä useampi yrittäjä ymmärtää, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa on edelläkävijyyttä, sillä raportointivelvollisuudet tulevat lähivuosina laajenemaan. Ne jotka kehittävät vastuullisuusosaamistaan nyt, ovat valmiimpia raportointivelvoitteiden kiristyessä.

Perusvalmennukseen osallistuneet ovat tehneet digitaalisen vastuullisuustestin, jolla on kartoitettu yritysten vastuullisuuden nykytilaa sekä yrittäjien tarpeita ja tavoitteita vastuullisuusvalmennukselle. Valmennuksen jälkeen yrittäjät jatkavat vastuullisuussuunnitelman toteutusta ja kehittämistyötä käytännön arjessa. Vastuullisuussuunnitelman voi tehdä esimerkiksi kolmen vuoden aikajanalle.

Perusvalmennuksen suoritettuaan osallistujat saavat digitaalisen vastuullisuuden osaamismerkin, jota voi hyödyntää yrityksen viestinnässä ja markkinoinnissa osoittaakseen vastuullisuusosaamista ja -toimia yrityksessä.

Vastuullisuuden perusvalmennus on järjestetty tänä keväänä Raahen lisäksi Kalajoella ja Nivalassa.

Neljä hymyilevää henkilöä katsomassa suoraan kameraan.

Kiinnostuitko perusvalmennuksesta?

Järjestämme perusvalmennuksia alueen yrittäjien ja yritysten tarpeiden mukaisesti vielä loppuvuodesta 2024 ja vuoden 2025 aikana. Lisäksi tulossa on vastuullisuuden strategiavalmennus sekä vastuullisuusraportoinnin valmennus.

Kysy lisää alueesi yritysasiantuntijalta Annalta!

Anna Uusitalo
Yritysasiantuntija (ESR+)
puh. 040 508 7667
anna.uusitalo [at] kalajoki.fi (anna[dot]uusitalo[at]kalajoki[dot]fi)

www.vastuullisuusvalmennus.fi

Vastuullisuuden perusvalmennus järjestetään osana VATUPASSI – Vastuullinen tulevaisuus -projektia. Projektin tavoitteena on lisätä osaamista ja muutoskyvykkyyttä työelämään mikro- ja pienyrityksissä. Projektissa ovat mukana Raahen seudun kehitys (Raahe, Pyhäjoki & Siikajoki), Kalajoen kaupunki (Kalajoki, Alavieska ja Merijärvi), Ylivieskan kaupunki ja Nivala-Haapajärven seutu NIHAK. Ryhmähankkeen päätoteuttaja on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti.

Kuusi henkilöä kuuntelemassa kouluttajaa pöydän ääressä.

Uutishuone

Pohjois-Pohjanmaalta 41 yritystä haki Kasvu Openin maksuttomaan Kasvupolku®-sparraukseen.  Sparrausta järjestetään 15 eri alue- ja toimialakohtaisella Kasvupolulla. Hakijoita oli eniten...
Tukea yrityksen kasvuun! Onko tavoitteena yrityksen kasvu, mutta taklattavana haaste, joka pitäisi ratkaista? Kasvun kartta -hankkeen asiantuntijapalvelut ovat apunasi nyt. Hakuaikaa on 18.4.2021...
Seudun yrityksiä varten perustettu Raaseli-verkkokauppa täyttää vuoden! Kaupan tarjontaan ovat käyneet tutustumassa tuhannet asiakkaat. Liity mukaan. Mainosta ilmaiseksi ja auta asiakasta löytämään...
Sitran toimeksiannosta yli 2 000 yritykselle tehty haastattelututkimus kertoo, että selvästi yli puolet yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja löytää sitä kautta uusia osaajia....
Työt Pyhäjoella Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen parissa etenevät suunnitellusti. Laitostoimittaja RAOS Project rekrytoi lisää asiantuntijoita monikansalliseen tiimiinsä. RAOS Projectin uutiskirjeessä...
Päivitys 8.4. Verohallinto on antanut uuden jatkoajan Katso-palvelun käyttöön 31.8.2021 asti. Uutinen jatkoajasta Verohallinnon sivuilla Katso-tunnistetta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää 1.9.2021...
Hallituksen esittämä sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä 28.3.2021 asti voimassa oleva sulku. Ravintoloiden jatkosulkemista pidetään välttämättömänä tautitilanteen vuoksi...
Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Haku avattaisiin toukokuun...