Perintälakiin ehdotetaan väliaikaisia muutoksia

Yrityssaatavien perintäkuluihin esitetään säännöksiä nopealla aikataululla. Koronaepidemian vuoksi tehtyjä väliaikaisia muutoksia konkurssilakiin ja ulosottolakiin jatkettiin.

Rajoituksia kokonaiskuluihin ja tratan käyttöön

Perintälain väliaikaisella muutoksella halutaan helpottaa covid-19-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten tilannetta, jota laskujen ja velkojen maksun viivästymisestä aiheutuvat perintäkulut osaltaan pahentavat.

Ehdotetut säännökset ovat pääpiirteissään samankaltaisia kuin kuluttajasaatavia koskevat säännökset, mutta sallittujen enimmäisperintäkulujen määrät olisivat korkeammat ja perintätoimia saisi tehdä nopeatahtisemmin. Lisäksi tratan käyttöä ehdotetaan rajoitettavaksi liikevaihdoltaan pienien tai toimintansa vasta aloittaneiden osakeyhtiöiden saatavien perinnässä.

Lain on tarkoitus olla voimassa viimeistään vuoden 2021 alusta 30.6.2021 asti.

Tutustu perintälain muutosehdotuksiin oikeusministeriön sivuilla

Konkurssihakemusten rajoittamiseen ja ulosoton lakimuutoksiin jatkoa

Väliaikaiset muutokset jatkuvat katkeamatta marraskuun alusta konkurssilain osalta tammikuun 2021 loppuun asti ja ulosottolain osalta huhtikuun 2021 loppuun.

Konkurssilain muutoksella halutaan estää koronavirustilanteen vuoksi maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten konkurssit ja saada lisäaikaa harkita ja toteuttaa uusia toimia maksuvaikeuksissa olevien yritysten tilanteen helpottamiseksi. Lievennyksillä ulosottomenettelyyn helpotetaan velallisten mahdollisuutta saada rajoitettu tai kevennetty ulosottomenettely, eli esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämisiä.

Oikeuden patsas Lady Justice.

Uutishuone

Finnvera-takausta voidaan käyttää yritysten koronaviruksesta johtuvien lisääntyneiden käyttöpääomatarpeiden rahoittamiseen, jos Finnveran alkutakaus tai pk-takaus eivät sovellu yrityksen tarpeeseen....
Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Koulutuskeskus Brahe tuottavat Nopsaa osaamista -hankkeessa useita verkkokoulutuksia, joista osallistuja voi valita itseään kiinnostavat ja jotka voi suorittaa...
Ulkomaan kansalaiset, jotka hakevat yrityksille Kelan päivärahoja, tarvitsevat Kelan Työnantajan asiointipalvelua varten Finnish Authenticator -sovelluksen sekä edustamaltaan yritykseltä Suomi.fi-...
Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää yrityksille avustusta innovatiivisiin kiertotalousratkaisuihin. Avustuksiin on varattu miljoona euroa. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja ja edistää...
2000 euron yksinyrittäjätukea tulee hakea syyskuun loppuun mennessä. Valtion yksinyrittäjille myöntämät tukirahat tulevat riittämään kaikissa Raahen seudun kunnissa. Yksinyrittäjätuen haku ja...
Oulun yliopistossa on käynnistynyt kesäkuussa 2020 Sisua ja digiä yrittäjyyteen ESR -hanke, jolla pyrimme helpottamaan mikroyrittäjien tilannetta koronakriisin aikana. Maksuton etäkoulutus...
Yrityskummeilta saat asiantuntevaa ja kokemukseen perustuvaa tukea liiketoiminnan haasteisiin. Neuvoja menestymiseen Yrityskummit ovat kokeneita yrittäjiä, yritysjohtajia ja asiantuntijoita. Kummin...
Raahen seutukuntaan on myönnetty yhteensä yli 3,6 miljoonaa euroa valtion koronatukea, kun mukaan lasketaan tuet ELY-keskukselta ja Business Finlandilta sekä Valtiokonttorin myöntämä...