Peili-hanke kaartaa loppusuoralle hyvissä asemissa

Osaavan työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämiseksi on tehty työtä reippaat kaksi vuotta Raahen seudun kehityksen hallinnoimassa Peili-hankkeessa. Tuloksia on syntynyt esimerkiksi yhteisen aluemarkkinoinnin, HR-verkoston ja palvelukeskuskoordinaattorin tehtävän valmistelun parissa.

Mukana Peili-hankkeessa on 7 kuntaa: Raahe, Pyhäjoki, Kalajoki, Alavieska, Merijärvi, Oulainen ja Siikajoki sekä alueen yrityksiä. Hankkeen edetessä on tapahtunut henkilöstövaihdoksia: Tarja Limingoja on aloittanut uutena projektikoordinaattorina marraskuussa 2021 ja Tommi Sirviö on palannut projektipäälliköksi vuoden 2022 alusta lähtien. Uudella tiimillä tavoitteiden toteuttamista jatketaan lokakuuhun 2022 asti.

Tulossa 2022

  • Alueen yhteisen aluemarkkinoinnin tehostamiseksi luotavan Power Corner Finland -verkkosivuston ja somekanavien julkaisu sekä kick-off.
  • HR-verkoston ideasta syntyneen monikanavaisen yhteismarkkinointitempauksen toteutus ja HR-verkoston jatkuvuuden varmistaminen.
  • Hanhikiven palvelukeskukseen sijoittuvan kuntien yhteisen palvelukeskuskoordinaattorin tehtävän valmistelun loppuun saattaminen. Koordinaattori helpottaa alueelle Hanhikiven alueelle työskentelemään tulevien ihmisten asettumista alueelle neuvomalla ja opastamalla työntekijöitä sekä heidän perheitään viranomaisten ja kuntien palvelujen piiriin.
  • Vierailujen toteutus Helsingin Salmisaareen Fennovoiman pääkonttorille. Tarkoituksena on perustaa pop-up-toimisto, jossa henkilöstölle on tarjolla monipuolista tietoa alueesta, jonne pääkonttori on siirtymässä.
  • InfoFinland-sivuston kehitystyöhön osallistuminen.

Lisätiedot

Tommi Sirviö, projektipäällikkö

puh. 040 130 3862, tommi.sirvio [at] raahe.fi

Tarja Limingoja, projektikoordinaattori

puh. 040 130 8234, tarja.limingoja [at] raahe.fi

Tommi Sirviön ja Tarja Limingojan kuvat sekä Raahen seudun kehityksen logo.

Uutishuone

Tavoitteena on turvata lomautettujen ja yrittäjien toimeentuloa sekä helpottaa työttömyysturva-asioiden käsittelyä koronaviruspandemian pitkittyessä. Yrittäjä voi saada työmarkkinatukea maaliskuun...
Raahen liikekeskustan asemakaavamuutostyö käynnistyy kaikille avoimella yleisötilaisuudella 28.11.2020 Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupungin kaupallisessa keskuksessa ja koskee kolmea...
ELY-keskuksen Analyysi- ja Konsultointi -palveluita kannattaa hakea pikaisesti, mikäli palveluille on tarve alkuvuodesta 2021. Uusi puitesopimuskausi käynnistyy helmikuussa 2021 Mikäli yrityksen on...
Muista työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita paikallisella lahjalla! Raaseli-verkkokaupasta löydät hyviä vaihtoehtoja, jotka ilahduttavat paitsi lahjan saajaa myös seudun yrittäjiä....
Työnantajan tulee jatkossa maksaa työntekijälle korvausta kaikista kilpailukieltosopimuksista. Tavoitteena on vähentää perusteettomia sopimuksia, jotka jäykistävät työmarkkinoita. Korvaus...
Työolobarometrin 2019 mukaan kiire oli tavallinen osa palkansaajien työn arkea, liki kolmasosa työskenteli päivittäin kiireen alaisena. Uupumus on lisääntynyt vaikka valtaosa kokee edelleen...
Valtiokonttori on käsitellyt kaikki kesän 7.7. – 31.8.2020 haussa saapuneet kustannustukihakemukset. Hakemuksia saapui 12 875 kappaletta. Tukien yhteensovittaminen jatkuu Kustannustuki oli...
Yksinyrittäjätuelle ollaan valmistelemassa jatkoa. Valtio varautuu tukemaan yrityksiä tarvittaessa kolmannellakin kustannustukikierroksella. Kustannustukea saa hakea uudelleen joulukuussa Toisen...