Kustannustuen toinen kierros haettavaksi joulukuun lopussa, myös yksinyrittäjille on tulossa lisää tukea

Yksinyrittäjätuelle ollaan valmistelemassa jatkoa. Valtio varautuu tukemaan yrityksiä tarvittaessa kolmannellakin kustannustukikierroksella.

Kustannustukea saa hakea uudelleen joulukuussa

Toisen kierroksen kustannustukea haetaan aiempaan tapaan Valtiokonttorilta. Haku aukeaa joulukuun lopussa, kun tarvittavat lakimuutokset on hyväksytty. Tuen perusperiaatteet pysyvät samoina ja tuki on tarkoitettu yritysten joustamattomiin korvauksiin kuten vuokra- ja palkkakuluihin, ei liikevaihdon laskuun.

Muutoksena aiempaan liikevaihdon alaraja on poistettu ja tukikautta jatkettu viiteen kuukauteen (1.6.-31.10.2020) aiemmasta kahdesta kuukaudesta. Tuki voidaan myöntää myös tukea jo saaneelle yritykselle, kunhan koronaepidemian seurauksiin myönnetyt tuet eivät ylitä 800 000 euron ylärajaa.

Valtiokonttori on jo avannut verkkosivuilleen hakusivun toista kierrosta varten, jonne kerätään vahvistetut tiedot ja ajantasaiset ohjeet.

Kustannustuki kolmonen ja jatkotuki yksinyrittäjille

Suomen Yrittäjien valtuuston kokouksessa puhunut elinkeinoministeri Mika Lintilä väläytti mahdollisuutta kustannustuen kolmannellekin kierrokselle. Valmistelu on käynnissä myös yksinyrittäjätuen jatkolle.

Lue uutinen kokonaisuudessaan Yrittäjien verkkosivuilta

TEM:in logo ja henkilö salkun kanssa.

Uutishuone

Pyöräily on vahvassa nosteessa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tiesitkö, että EU:n maaliskuussa julkaistu tavoite tähtää pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä?...
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023. Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä...
Koulutuskeskus Brahessa tiistaina 21.3. järjestetty Risteys-rekrytointitapahtuma onnistui houkuttelemaan mukavan määrän kävijöitä liikkeelle. Myös seudulla asuvia kansainvälisiä työnhakijoita oli...
Muokattu 22.3. klo 16.29 Lisätty esiselvitys uutisen liitteeksi. VTT:n selvityksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla pystyttäisiin tuottamaan tarpeeksi vetyä koko Suomen vedyntuotantotavoitteiden...
Työpajoista saat keinoja kääntää tulevaisuuden mukanaan tuomat haasteet, muutokset ja mahdollisuudet liiketoimintasi eduiksi. Työpajasarja on tarkoitettu yrityksille ja liiketoimintaa harjoittaville...
Raahen seudun yritykset ja oppilaitokset pääsevät jälleen esittelemään työ-, harjoittelu- ja opiskelumahdollisuuksia heti alkukeväästä Risteys 3.0 -rekrytointitapahtumassa. Aika: tiistai 21.3.2023...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen maaliskuussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Visit Raahe järjestää keväällä 2023 Siikajoella kolme tilaisuutta, jossa kuullaan ja keskustellaan matkailun ajankohtaisista teemoista, käydään läpi Visit Raahen kumppanuuspaketteja ja Visit...