Julkiset toimijat järjestäytyivät kansalliseksi vetyverkostoksi Raahen seudun kehityksen johdolla

Kansallisen vetyverkoston ohjausryhmä kokoontui torstaina 11.11.2021 Vaasassa ensimmäiseen kokoukseensa. Verkoston päämääriä ovat vetytalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen, pk-yritysten tukeminen ja Euroopan vetykartoille pääsy BotH2nia-brändiä rakentamalla.

Yritysvetoinen kansallinen vetyklusteri perustettiin helmikuussa 2021 vauhdittamaan vetytaloutta. Raahen seudulla nähtiin tarve myös julkisen puolen toimijoiden järjestäytymiselle, jotta uuteen alaan liittyvää osaamista saadaan kasvatettua ja levitettyä tehokkaasti. Jäseniksi Kansallinen vetyverkosto -hankkeeseen lähti 36 organisaatiota, joista suurin osa on kaupunkeja, niiden kehitysyhtiöitä tai tutkimus- ja koulutusorganisaatioita.

Uutta osaamista ja varautumista tarvitaan muun muassa maankäytön suunnittelussa ja työvoiman koulutuksessa. Julkisten toimijoiden lisäksi hankkeella tuetaan paikallisia yrityksiä vetytalouden mahdollisuuksiin tarttumisessa. Kansainvälisesti erottuvaa BotH2nia-brändiä rakentamalla haetaan näkyvyyttä erityisesti Eurooppaan.

Suomen kestävän kasvun ohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on nostaa Suomi maailman kärkimaaksi vety- ja kiertotaloudessa.

Vetyhankkeiden voimat yhdistetään – tieto halutaan jakaa

Ensimmäisenä kansallinen vetyverkosto kartoittaa paikalliset vetyhankkeet, joita on käynnissä useilla alueilla. Tarkoitus on tukea hankkeiden toimintaa ja auttaa niissä kertyvän tiedon ja osaamisen jakamista kansallisesti kaikkien käyttöön.

Yhteistyöllä saadaan hankkeista moninkertainen hyöty.

Kuuntele hankkeen projektipäällikkö Minna Näsmanin haastattelu Radio Pookin sivuilla (kesto 8:01 min)

Lisätiedot

Minna Näsman
puh. 040 130 8232
minna.nasman [at] raahe.fi
Raahen seudun kehitys

Kansalliset vetyverkostot -hanke sai rahoituksen Työ- ja elinkeinoministeriön teemaverkostohaussa kesällä. Rahoitus kanavoidaan Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta AKKE-rahoituksena.

Raahen seudun kehitys hallinnoi lisäksi R4H2 - REACTions for Hydrogen -hanketta, jota koordinoi ohjelmajohtaja Markku Kemppainen. Raahe on mukana myös European Clean Hydrogen Alliance -verkostossa ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina.

Westenergyn edustalla otettu ryhmäkuva Vaasan kokoukseen osallistuneista.

Uutishuone

17.04.2020
Koronaepidemian kuristaessa yrityksiä, niiden tueksi on rientänyt valtion, kuntien, yrittäjäjärjestöjen ja muiden julkisten toimijoiden lisäksi useita vapaaehtoisia, jotka tarjoavat muun muassa apua...
14.04.2020
Mikroyrittäjä - haluamme tukea jaksamistasi ja yrityksesi tuottavuutta myös poikkeusolosuhteissa!  Tarjoamme apua yksin- ja mikroyrittäjille muutostilanteesta selviytymiseen, työkyvyn säilyttämiseen...
14.04.2020
Koronakriisin vaikutus ja tuen tarve Raahen seutukunnassa Miten seutukuntamme yrityksillä menee ja kuinka voimme tarjota tukea vielä paremmin? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään...
09.04.2020
Päivitetty 28.8. Vaihdettu otsikkoon haettavissa 30.9.2020 asti (14.4. alkaen sijaan) sekä Siikajoen yhteyshenkilö. Päivitetty 20.4. Vaihdettu hakemuslomakkeet saavutettavuusvaatimusten mukaisiksi....
09.04.2020
Hallitus turvaa maaseudun yritysten sekä maa- ja kalatalouden toimintaedellytyksiä Hallitus on vuoden 2020 toisessa lisätalousarvioesityksessään päättänyt tukea maaseudun ja maa- ja puutarhatalouden...
09.04.2020
Lisätalousarviosta 450 miljoonaa lisää avustuksiin yrityksille Vuoden 2020 toinen lisätalousarvioesitys sisältää 450 miljoonan euron lisäyksen avustusmuotoiseen yritysrahoitukseen. Lisärahoituksella...
08.04.2020
Väliaikainen laki tuli voimaan 8.4. Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Ratkaisu koskee...
07.04.2020
Tervetuloa kuuntelemaan Visit Finlandin järjestämiä webinaareja matkailutoimijoille huhtikuussa. COVID-19 –pandemia on luonut valtavia haasteita matkailuyrityksille, mutta siitä huolimatta yritykset...