Innovaatioekosysteemin nykytilan kartoitus alkaa Raahessa

Raahe on mukana Seutukaupunkien Innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda toimivia rakenteita monialaiselle yhteistyölle. Yhteistyötä rakennetaan yritysten, koulutusorganisaatioiden, TKI-toimijoiden sekä osallistuvien seutukaupunkien välillä.

Innovaatioekosysteemiverkoston nykytilan kartoituksen yhteistyökumppanina on aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI Public Oy. Selvitystyö on käynnistynyt huhtikuun aikana, ja sen avulla kartoitetaan alueen innovaatioekosysteemien nykytilaa. Selvityksessä nostetaan esille ehdotuksia paikallisten innovaatioekosysteemien kehittämiskohteista sekä mahdollisista kasvualoista, joihin alueella kannattaa jatkossa panostaa. Toiminta palvelee alueen kehittämistyötä.

Seutukaupungit ovat teollisen Suomen kivijalka. Jokaisella kaupungilla on omat vahvuutensa elinkeinoelämän saralla. Kilpailukyvyn edistäminen valtakunnallisesti edellyttää yhteistyötä ja alueiden erikoistumisen tukemista. Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -hankeen tavoitteena on tunnistaa alueiden vahvuuksia ja luoda rakenteita yhteistyölle TKI-toiminnan, yritysten, koulutusorganisaatioiden ja julkisen sektorin toimijoiden välille. Yhteistyön tuloksena syntynyt toimiva osaamisen verkosto houkuttelee uusia osaajia ja toimijoita.

Lisätietoja

Sari Alajoki, projektipäällikkö

puh. 040 135 7163, sari.alajoki [at] raahe.fi

Raahen seudun kehitys

Seutukaupunkien innovaatioekosysteemiverkoston kehittäminen -hanke on osa Työ-ja elinkeinoministeriön valtakunnallista verkostohankkeiden kokonaisuutta ja hanketta rahoittavat Pohjois-Savon liitto sekä osallistuvat kaupungit.

  • Toiminta-aika: 1.10.2021 – 31.12.2023
  • Hankkeen päätoteuttaja: Iisalmen kaupunki
  • Osatoteuttajat: Raahen seudun kehitys, Savonlinnan kaupunki ja Kristiinankaupunki
  • Verkostokumppanit: Heinolan kaupunki, Kauhajoen kaupunki, Keuruun kaupunki, Naturpolis Oy (Kuusamo ja Taivalkoski), Rauman kaupunki

seutukaupunkiosaajat.fi

Henkilön käsissä läpinäkyvä maapallo.

Uutishuone

Voisiko vety olla tulevaisuudessa yksi osa-alue yrityksesi liiketoimintaa, tai onko se sitä jo nyt? Entä millaista osaamista haluaisit lisää vetyyn liittyen?  Raahen seudun kehitys ja...
Oulu Talent Hub tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan pk-yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden lähteä mukaan kansainvälisen liiketoiminnan ja rekrytoinnin mentoriohjelmaan. Se on osallistujille maksuton....
Maailman suurimmat teollisuusmessut Hannoverissa 17.-21.4.2023 keräävät paikalle noin 66 000 kävijää ja 2500 näytteilleasettajaa. Messuilla kurkistetaan tulevaisuuteen sekä luodaan ja vahvistetaan...
Pohjois-Euroopan johtavat messut valmistavan teollisuuden alihankkijoille järjestetään 40 vuoden kokemuksella Jönköpingissä 15.-17.11.2022. Ruotsin suurin teollisuustapahtuma kerää paikalle noin 1200...
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa yrittäjän polku? Raahen seudun kehitys...
Vedyn merkitys vihreässä siirtymässä, ilmastonmuutoksen hillinnässä ja energiakysymyksissä on vain voimistunut viimeaikaisten tapahtumien seurauksena. Syyskuussa 2022 käynnistyy esiselvitys...
Kädet täynnä töitä ja lisäpari tai useampikin hakusessa? Hienon suosion saanut tapahtuma järjestetään lokakuussa toistamiseen. Tule tapaamaan työnhakijoita ja opiskelijoita sekä kertomaan tarpeestasi...
OX2 Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Hallan merituulivoimapuistohanketta Perämerellä. Hanketta ja arviointiohjelmaa...