Yrittäjien työmarkkinatuki tekee paluun ja työttömyysturvan omavastuuaika poistuu

Yrittäjät voivat jälleen hakea työmarkkinatukea lopettamatta yritystoimintaansa ajalta 1.1.-28.2.2022. Myös työttömäksi jäävän omavastuuaika poistetaan samalta ajanjaksolta. Väliaikaisia muutoksia koskeva lainsäädäntö ei ole vielä valmis.

 

Yrittäjän oikeus työmarkkinatukeen päättyi 30.11.2021

Koronapandemian vuoksi yritystoimintaansa vähentämään tai kokonaan lopettamaan joutuneille yrittäjille suunnattua väliaikaista työttömyysturvaa jatkettiin useampaan kertaan ja se ehti jo päättyä marraskuun 2021 lopussa.

Epidemiatilanteen heikentymisen vuoksi hallituksen koronaministerityöryhmä on esittänyt, että tuki otetaan uudelleen käyttöön osin takautuvasti tammi- ja helmikuun 2022 ajaksi. Lisäksi tarkoitus on palauttaa samalle ajalle työttömyysturvalain väliaikainen muutos omavastuuajan poistosta.

Muutokset tulevat voimaan, kun niitä koskevat lait valmistuvat. 

Työmarkkinatuki yrittäjälle

Yrittäjän työmarkkinatuen hakeminen edellyttää, että työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt pandemian takia ja yrittäjä ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi TE-palveluihin. Yrittäjän ei kuitenkaan tarvitse lopettaa yritystään tai ole velvollisuutta ottaa muuta työtä vastaan.

Työmarkkinatuki koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta siitä, harjoitetaanko yritystoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana tai yhtiömuodossa. Tukea voidaan myöntää kaikkien toimialojen yrittäjille.

  • yrittäjän työmarkkinatuki haetaan ja maksetaan Kelasta
  • työmarkkinatuen määrä on 33,78 €/päivä
  • tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa
  • takautuva hakuaika on kolme kuukautta
  • yrittäjän tukeen ei myönnetä lapsikorotusta
  • tuesta maksetaan verot
  • muut tulot pienentävät tuen määrää
  • tukea voi saada 65-vuotiaaksi asti
  • yrittäjä voi hakea myös muita Kelan tukia

Lue ministerityöryhmän tiedote 14.1.2022

Lue TE-palveluiden uutinen 17.1.2022

Yrittäjän työmarkkinatuki Kelan sivuilla

Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja yrittäjien työmarkkinatuesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Seteleitä kirjekuoressa.

Uutishuone

16.10.2020
Hyvä matkailutoimija! On aika suunnata matkailun kehitystoimintaa yhä selkeämmin. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Pohjanmaan matkailun kehittämistoimikunta laatii toimintaohjelman tuleville...
16.10.2020
Seutukunnan yrityksiin saatiin valtion koronatukea yhteensä 4 300 022 euroa. Tuettujen yritysten lukumäärä yhteensä oli 319. Luvussa eivät ole mukana ravitsemus- tai maatalousalan tuet. Uusi...
13.10.2020
Raahen Valimo Oy on aloittanut valimotoiminnan 8.10.2020 Raahessa jatkaen Miilucast Oy:n valutuotteiden tuotantoa ja toimituksia. Raahen Valimo Oy on sitoutunut toimimaan Miilucast Oy:n asiakkaiden...
09.10.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön päivitetty koronatilannekuva kokoaa yhteen seurantatietoa yrityksistä, työmarkkinoista, toimialoista ja toimintaympäristön muutoksista koronakriisissä. Talouden elpyminen...
02.10.2020
Tarvitsetko lisätietoa yrittäjän verotuksesta, yrityksen omistusjärjestelyistä, arvonlisäverotuksesta tai palkkahallinnon eri osa-alueista? Veronmaksajain koulutukset webinaareina ja lähiopetuksena...
02.10.2020
Anniskeluaikaa rajoitetaan väliaikaisesti 1.-31.10.2020 koronaepidemian hillitsemiseksi. Epidemiasta eniten kärsineille yrityksille halutaan kehittää parempi tukimuoto. Rajoituksia on noudatettava 8....
02.10.2020
Vaikeuksiin ajautuneille yrittäjille halutaan rakentaa EU:n tuella kansallinen Early Warning -toimintamalli, jonka avulla kannattavia yrityksiä voidaan auttaa takaisin kasvupolulle. Tuella kehitetään...
02.10.2020
Haluatko palautua paremmin ja edistää työkykyäsi? Yrittäjän hyvä jaksaminen on yrityksen toiminnan kivijalka. Maksuttomat hyvinvointimittaukset, henkilökohtainen ohjaus ja ryhmätapaamiset...