Valtiokonttori luopuu kustannustuen takaisinperinnästä tietyissä tapauksissa

Valtiokonttori luopuu kustannustuen takaisinperinnästä tietyissä tapauksissa

Valtiokonttori luopuu niistä kustannustuen ensimmäisen kierroksen takaisinperinnöistä, jotka liittyvät KEHA-keskuksen myöntämiin ravintolatukiin.

Asia koskee 340 KEHA-tukia saanutta yritystä, joilta olisi peritty 7,5 miljoonaa euroa kesällä 2020 myönnettyä kustannustukea.

Yhteensä kustannustukea on tähän mennessä myönnetty noin 480 miljoonaa euroa.

Valtiokonttorin tehtävänä on ollut yhteensovittaa muut vuonna 2020 myönnetyt koronatilanteeseen liittyvät tuet ensimmäisen kustannustuen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muut tuet on vähennetty kustannustuesta kokonaan tai osittain laissa säädetyn mukaisesti.

Kustannustuen kolmas hakukierros on parhaillaan käynnissä. Hakuaika päättyy 23.6. klo 16.15.

Lue uutinen Valtiokonttorin sivuilla

Valkoiset portaat ja Valtiokonttorin kolmikielinen logo.

Uutishuone

Ideakilpailulla haettiin uusia ratkaisuja nuorten työllistymiseen kotiseudulle. Kilpailuaika päättyi toukokuun lopussa ja 5000 euron pääpalkintoa on tavoittelemassa 27 osallistujaa....
Digi-AEC-hanke paneutuu arkkitehtuurin, teknisen suunnittelun ja rakennusalan mahdollisuuksiin saada digitalisaatiosta hyötyä toimialan koko arvoketjun toiminnan tehostamiseen ja kustannusten...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita Koronan takia tauolla olleet yrittäjien aamuparlamentit starttaavat kesäkuun puolessa välissä. Parlamenteissa voi jutustella mistä...
Kustannustuen ehdot säilyvät ennallaan. Suurille yrityksille maksettaisiin lisäksi erillistä sulkemiskorvausta, jos niiden toimitilat on suljettu lain tai viranomaisen määräyksestä...
Laina häiriötilanteisiin on tarkoitettu tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektin (TKI) rahoittamiseen. Paranna kilpailukykyä uudistamalla tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä Rahoitus on...
Sulkemiskorvaus koskee Raahen seudulla ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä. Sulkemiskorvaus ja kustannustuki ovat kaksi erillistä tukea ja yritys voi saada molempia. Sulkemiskorvaus on...
Varaa yrityksellesi esittely- ja myyntitilaa tai järjestä pienneuvottelu kaupungin ytimessä. Voit myös pistäytyä coworking-tilassa työskentelemässä ilman ajanvarausta. Toiminta...
Hyvä yrittäjä, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät toteuttaa yhteistyössä Oulun Kauppakamarin, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, BusinessOulun ja alueen elinkeinotoimijoiden kanssa Yritysten Talousnäkymät -...