Uutta intoa sorvin ääreen - pienyrittäjä kasvaa Pohjois-Pohjanmaalla

Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman Everything Matters Oy:n tuorein investointi.

Vuonna 1996 alkunsa saaneen Sorvisoppi.com:n liiketoiminta siirtyi Raaheen jo tammikuussa 2023. Vuoden aikana Sarkkinen on ehtinyt työstää sorvin ääressä idean jos toisenkin. Tiukasta taloustilanteesta huolimatta verkkokauppayrittäjän tulevaisuuden näkymät ovat optimistiset.

“Tavoitteena on kasvattaa yrityksen toimintaa uuden työntekijän palkkaamiseksi. Haluan tukea paikallista osaamista, olemme esimerkiksi tehneet yhteistyötä Lybeckerin kanssa, jossa opiskelijat ovat tuottaneet kuvia uuden verkkokaupan tuotekortteihin”, Sarkkinen kertoo.

Viime vuosina uuteen suosioon nousseiden kädentaitojen arvostus ja tee-se-itse-innostus ovat vaikuttaneet myös lisääntyneenä kiinnostuksena puun sorvaukseen.

“Suunnitelmissa on laajentaa verkkokaupan toimintaa puusorvien ja talttojen myynnistä myös teroituspalveluihin sekä lähiopetuksena toteutettuihin sorvauskursseihin jo tänä vuonna”, Sarkkinen jatkaa. Kurssien toteutusta ja markkinointia varten hän haki Nouseva Rannikkoseutu ry:n yrityksille suunnattua kehittämistukea.

Sarkkinen kertoo kiinnostuksen verkkokauppaan lähteneen omasta innostuksesta työkaluihin ja sorvaamiseen. Ruonan teollisuuskylän tiloissa sijaitsee myös Sorvisopin showroom, jossa Sarkkinen antaa tarvittaessa asiantuntijaopastusta.

“Tällä hetkellä etsiskelen sopivia tiloja sorvauskursseille. Haluan kutsua Glenn Lucasin kaltaisia kansainvälisiä tähtinimiä vihkimään halukkaita alan saloihin”, Sarkkinen myhäilee ja kertoo erilaisten yhteistyömahdollisuuksien myös paikallisten toimijoiden kanssa olevan toivelistalla.

Pasi Sarkkinen seisomassa avoimen oven vieressä.

Uutishuone

21.08.2023
Sähkön ja lannoitteiden kustannustuki oli haettavista Valtiokonttorista 1.6.–31.7. 2023. Raahen seudulle tukea myönnettiin noin puoli miljoonaa euroa. Raahesta,...
21.08.2023
Soitamme Raahen seudun kehityksestä satoihin seutukunnan yrityksiin syys-lokakuussa ja toivomme Sinulta löytyvän hetken aikaa vastata kysymyksiin yritystoiminnastanne....
21.08.2023
SeutukaupunkiREKRY-hankkeessa on koottu käsikirja työnantajamielikuvasta ja rekrytontimarkkinoinnista. Se on kokoelma tiedoista ja taidoista, joita on esitetty hankkeen järjestämissä tietoiskuissa....
17.08.2023
OX2 yhdessä IKEA:n Ingka Investmentin kanssa suunnittelee merituulivoimapuistoa Oulun ja Raahen edustan merialueelle Suomen talousvyöhykkeelle. Merituulivoimapuisto...
14.08.2023
Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin liittojen yhteisen Pohjois-Suomen lentoliikenteen tulevaisuus -hankkeen puitteissa selvitetään lentoliikenteen aluetaloudellisia vaikutuksia kolmen...
27.06.2023
Jätäthän viestin, niin palvelemme sinua palattuamme! Raahen seudun upeista kesähelmistä ja tapahtumista saat tietoa Visit Raahesta. Toimisto ja yrityspalvelut...
26.06.2023
Uuden hallitusohjelman mukaan Yritysten kehittämispalvelut lakkautetaan vuoden 2023 lopussa. Kehittämispalvelut tiedottaa LinkedIn-tilillään, että Analyysi- ja Konsultointi-palveluja voi hakea...
26.06.2023
Päivittyvään työkaluun on kerätty tietoa muun muassa alueen yrityskannasta, työpaikoista, elinkeinorakenteesta, väestöstä ja koulutuksesta. Työkalua voivat hyödyntää niin elinkeinokehitysyhtiöt,...