TE-livestä näkyvyyttä Raahen seudun työvoimatarpeille

TE-live-lähetyksissä on suunnitteilla kevään kuluessa toteutettava Raahe-sarja, jossa seutukunnan työnantajat pääsevät esittelemään toimintaansa ja kertomaan, millaisia tekijöitä on haussa. Vielä muutama rohkea rekrytoija halutaan mukaan sarjan toteutukseen. Liity seuraan ja jaa oma tarinasi!

Paras työpaikka löytyy meiltä

Raahe-sarjassa lähetyksiä on noin kerran viikossa. Nopeimmat paikalliset toimijat ovat jo varanneet esittelyaikansa, mutta uusien tekijöiden houkuttelusta kiinnostuneita yrityksiä odotetaan vielä muutama mukaan. Ota yhteyttä pian, niin pääset kertomaan, miksi teidän työpaikka on se kaikkein paras vaihtoehto! 

Tarpeenne voi olla esimerkiksi kesälomituksiin liittyvä, yksittäinen huippupaikka tai pidempikestoinen tarve tietyille tekijöille.

Noin puoli tuntia kestävän lähetyksen sisältö suunnitellaan ennakkopalavereissa yhdessä toimituksen kanssa. Varsinainen studio sijaitsee Oulussa, jossa toimittaja haastattelee työnantajan edustajaa ja yrityksesi työntekijää. Mukaan lähetykseen voi liittää sopivaa videomateriaalia ja osallistumaan pääsee tarvittaessa myös etäyhteyden kautta.

Näin pääset mukaan

Rattaat saadaan liikkeelle, kun otat yhteyttä suoraan Markoon tai Aulikkiin:

Marko Salmela, asiantuntija

marko.salmela [at] te-toimisto.fi

puh. 0295 056720

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Aulikki Ståhle, tuottaja-toimittaja

aulikki.stahle [at] te-toimisto.fi

puh. 0295 056 296

TE-live / Pohjois-Pohjanmaa

Tutustu Raahen seudulta jo mukana olleisiin työnantajiin

Kaikki tallenteet löytyvät TE-liven sivuilta:

Yhteiskuva Pohjois-Pohjanmaan TE-liven nelihenkisestä tiimistä.

Uutishuone

Sivulle kerätään ajantasaista tietoa koskien Venäjä-pakotteita, jotka vaikuttavat yritysten toimintaan ja vientiin sekä jaetaan tärkeitä linkkejä ja ajantasaista tietoa pakotteiden valmistelusta....
Lähes 150 osallistujaa kokoontui webinaariin 23.2. tutkimaan maakunnan mahdollisuuksia siirtyä vetyaikaan. Tilaisuudessa kuultiin innostavia puheenvuoroja sekä pienempiä että pidempiä askeleita...
Raahen seutukunnan yrityksistä 14 jätti hakemuksen kustannustuen viidennellä kierroksella. Uuden sulkemiskorvauksen ja kustannustuen hakujen on tarkoitus avautua maalis- ja huhtikuussa...
Jatkuvasti päivittyvälle koontisivulle kerätään ajankohtaista tietoa TEM:in vastuualueisiin kuuluvista näkökulmista ja ohjataan tarkempiin tietoihin muun muassa ulkoministeriön, Business Finlandin ja...
Kaikki Ukrainasta yrittäjälle -sivustolta löydät tuoreimmat uutiset ja neuvot. Sivustolla on tarjolla tietoa siitä, miten yrittäjän kannattaa toimia Ukrainan sodan vaikuttaessa monella tapaa...
Suomen Yrittäjät mittaa jälleen kuntien onnistumista yrittäjyyden edistämisessä. Järjestö kartoittaa yrittäjien mielipiteitä kotikuntansa yrittäjämyönteisyydestä, sen onnistumisista ja...
Koronavirustilanteen heikentymisen takia käyttöön otetuista sulku- ja rajoitustoimista johtuen valmistellaan uusia kustannusten kompensaatioita ja tukitoimia. Yksityiskohdat tarkentuvat vielä....
TE-live-lähetyksissä on suunnitteilla kevään kuluessa toteutettava Raahe-sarja, jossa seutukunnan työnantajat pääsevät esittelemään toimintaansa ja kertomaan, millaisia tekijöitä on haussa. Vielä...