Sulkemiskorvausta ja kustannustuen kuudetta kierrosta valmistellaan, myös kulttuurialalle on tulossa tukea

Koronavirustilanteen heikentymisen takia käyttöön otetuista sulku- ja rajoitustoimista johtuen valmistellaan uusia kustannusten kompensaatioita ja tukitoimia. Yksityiskohdat tarkentuvat vielä.

Korvauksia ja tukia maksetaan sulku- ja rajoitustoimien ajalta

Suunnitteilla olevat tuet koskevat vain lailla tai viranomaismääräyksellä rajoitettua toimintaa.

  • Sulkemiskorvaus valmistellaan suljettuja tiloja, esimerkiksi liikunta- ja urheilutiloja, kuntosaleja, kylpylöitä ja sisäleikkipuistoja varten.
  • Kustannustuen kuudes avustuskierros valmistellaan rajoitustoimien kohteena olleille yrityksille.
  • Urheilu- ja kulttuurialan rajoitustoimien takia peruuntuneille tapahtumille valmistellaan kompensaatio siltä osin kuin sulkemiskorvaus ja kustannustuki eivät näitä kustannuksia kata.
  • Lisäksi valmistellaan tuki taide-, kulttuuri- ja luovan alan ammattilaisille

Tavoitteena on jatkaa kesäkaudelle 2022 tapahtumatakuuta edellyttäen, että EU:n valtiontukipoikkeuksia jatketaan 30.6.2022 jälkeenkin.

Lisäksi työttömyysturvalain väliaikaiset muutokset omavastuuajan poistosta ja yrittäjien työttömyysturvaoikeuden järjestämisestä otetaan uudelleen käyttöön ajalle 1.1.-28.2.2022 osin takautuvasti.

Tarkempaa tietoa on tulossa viimeistään lisätalousarvion käsittelyssä 3.2.2022.

Tutustu kysymyksiin ja vastauksiin kustannustuesta ja sulkemiskorvauksesta (TEM)

Tutustu kustannustuen hakuun Valtiokonttorin sivuilla Kustannustuen viides hakukierros on edelleen käynnissä 18.2.2022 asti.

Lue koronaministerityöryhmän tiedote työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Tukea yrityksille Raahen seudun kehityksestä

Muistathan, että henkilökuntamme auttaa kaikissa asioissa myös koronatukiin liittyen! Ota rohkeasti yhteyttä:

  • Jussi: puh. 040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi
  • Riitta: puh. 040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi

Voit jättää halutessasi yhteydenottopyynnön tai antaa palautetta milloin tahansa myös verkkosivujemme yhteydenottolomakkeen kautta.

Muistilehtiö, laskukone ja kolikoita.

Uutishuone

Yrityskummeilta saat asiantuntevaa ja kokemukseen perustuvaa tukea liiketoiminnan haasteisiin. Neuvoja menestymiseen Yrityskummit ovat kokeneita yrittäjiä, yritysjohtajia ja asiantuntijoita. Kummin...
Raahen seutukuntaan on myönnetty yhteensä yli 3,6 miljoonaa euroa valtion koronatukea, kun mukaan lasketaan tuet ELY-keskukselta ja Business Finlandilta sekä Valtiokonttorin myöntämä...
Syksyllä on alkamassa useita yrittäjille suunnattuja koulutuksia. Haussa olevat koulutukset Oulussa 5.10. Hankintalakikoulutus 5.10. Liiketoimintaosaamisen kehittäminen mikro- ja pienyrittäjille,...
Pk-yritysbarometrin mukaan yleiset suhdannenäkymät ovat selvästi heikentyneet Pohjois-Pohjanmaalla. Tutustu barometrin alueellisiin tuloksiin Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien sivuilta löydät kattavan...
Raahen seudun yksin- ja mikroyrittäjiä kutsutaan yhteiseen ryhmään, jossa autetaan yrittäjiä tunnistamaan yrityksensä tuottavimmat liiketoiminnot. Ryhmästä voimaa: miten jaksan ja osaan parhaiten...
DI Ville Haataja on nimitetty valimonjohtajaksi 1.9.2020 alkaen. Vastuualueena on Tevo Lokomo Oy:n tuotantotoiminnan johtaminen ja kehittäminen, myynnin tukeminen sekä muun liiketoiminnan ja yhtiön...
Onko sinulla tuote, mutta et ole tyytyväinen sen visuaaliseen ilmeeseen? Tiedätkö millainen asiakaskokemus palvelustasi muodostuu? Tai millainen on hyvä asiakaskokemus? Onko Instagram-tilisi...
Katso-palvelun korvaavat Suomi.fi-tunnistus ja Suomi.fi-valtuudet. Tiedot eivät siirry automaattisesti uuteen palveluun, vaan ne tulee lisätä itse vuoden loppuun mennessä. Suomi.fi-valtuudet...