Romania kohteena?

Romania kohteena?

Syyskuun kv-kahveilla kuultiin Pohjois-Romanian alueesta, yrityskentästä ja sen mahdollisuuksista. Aihe on noussut ajankohtaiseksi, sillä Romanian kiinnostavuus markkinana on kasvanut, ja samalla se tarjoaa väylän osallistua Ukrainan uudelleenrakentamiseen.

Kolme tärkeintä nostoa – miksi Romania on nyt niin kiinnostava?

  1. Romaniassa ja Siretissä on käynnissä merkittäviä kehityshankkeita julkisten palveluiden, infrastruktuurin, energia-alan ja rakentamisen parissa. Tämä lisää maan houkuttelevuutta kansainvälisen liiketoiminnan näkökulmasta.
  2. Pohjois-Romaniassa on paljon raaka-ainetta saatavilla: puu-, metalli- ja tekstiiliteollisuus sekä maatalouden raaka-aineet. Alueelle tavoitteellaan näitä raaka-aineita jalostavia teollisuuden toimijoita, erityisesti puuta jalostaville yrityksille on mahdollisuuksia. Tulevaisuudessa alueella tullaan mm. tuottamaan puolustusteollisuuteen teknistä tekstiilikuitua sekä ohjelmistokehitystä. 
  3. Sijainti Ukrainan läheisyydessä tarjoaa mahdollisuuksia myös laajentua Ukrainan markkinalle. Romanian ja Ukrainan rajat ylittävä yhteistyö alueiden kehitystyöhön on myös hyvä mahdollisuus yrityksille hyödyntää. Yhteistyön keskiössä on koulutus, elinkeinoympäristö sekä maiden väliset materiaalivirrat ja logistiikka.

Romanian kilpailuetuna on osaavaa ja kielitaitoista työvoimaa, kilpailukykyiset työvoimakustannukset ja merkittävästi edullisempi yritystoiminnan kustannusrakenne.

Voit lähteä tutustumismatkalle Pohjois-Romaniaan Siretin alueelle 18.–22.10.2026. Matkalla pääset tutustumaan alueeseen ja toimijoihin, vierailemaan paikallisissa yrityksissä sekä osallistumaan Ukrainan uudelleenrakentamisen foorumiin.

Tule kartoittamaan yhteistyö- ja liiketoimintamahdollisuuksia käytännönläheisesti!

Lisätiedot

Janica Mäyrä
puh. 040 130 8114
janica.mayra [at] raahe.fi (janica[dot]mayra[at]raahe[dot]fi)

Raahen seudun kehityksen hallinnoima ja EU:n osarahoittama Dr Livingstone -hanke tukee alueen yrityksiä kansainvälisille markkinoille laajentumisessa.

Teksti Romania kohteena ja Romanian lippu. Sinisellä taustalla suurennuslasi, jossa maailmankartta.

Uutishuone

Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen toukokuun lopussa. Parlamenteissa voi jutustella rennosti kahvikupposen ääressä yritystoimintaan...
Onko yritykseesi tulossa tai onko teillä jo kansainvälisiä työntekijöitä tai harjoittelijoita, ja haluaisit keinoja sujuvampaan työyhteisön toimintaan, selkeään...
Ajankohtaisessa kandidaatintutkielmassa tarkastellaan, miten tekoäly vaikuttaa johtamisrooleihin ja päätöksentekoon kansainvälisissä toimitusketjuissa. Vastaa kyselyyn lomakkeella Vastauksesi...
Yrityksen kestävä kasvu -työpajassa keskityttiin tekoälyn hyödyntämiseen käytännössä. Päivän aikana käytiin läpi kouluttaja Mari Jauholan kanssa, missä kohtaa tekoäly tuo...
EU-ohjelmaan on lisätty uusi puolustusteemainen rahoitus (TL 8), joka tukee pk-yritysten puolustus- ja kaksikäyttöliiketoiminnan kehittämistä. Pohjois-Suomessa rahoitusta...
Korkeakouluopiskelijat voivat opinnäytetöidensä kautta tarttua monenlaisiin kehittämistehtäviin ja tarjota konkreettista apua arjen keskelle. Opinnäytetyöaiheiksi...
Yrityksen kestävä kasvu -työpajassa keskityttiin tällä kertaa yrityksen arjen hallintaan ja toimintatapojen selkeyttämiseen. Kesytä yrityksen arki! -työpajassa kouluttaja...
ReBuild Ukraine 2026 on merkittävä rakentamisen ja energia-alan kansainvälinen messu- ja konferenssitapahtuma, joka keskittyy Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tapahtuma...