REACT-EU-rahoituksesta tukea koronapandemiasta kärsineille alueille

Alueille suunnattujen elpymisvarojen myöntäminen käynnistyy kevään 2021 aikana. Rahoituksella tuetaan erityisesti pk-yrityksiä digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta.

Rahoitusta palautumiseen ja muutokseen

REACT-EU-rahoituksella luodaan pohjaa talouden vihreälle, digitaaliselle ja palautumiskykyä tukevalle elpymiselle. Rahoituksella tuetaan pk-yrityksiä, tutkimus- ja kehitystoimintaa, digitaalista osaamista sekä yritysten ja niiden henkilöstön muutoskyvykkyyden kehittämistä.

Käyttöön tulevat 295 miljoonaa euroa jakautuvat vuosille 2021–2023. Rahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja maakuntien liitot.

Tuet yrityksille

Yritykset voivat hakea REACT-EU:hun liittyvää yrityksen kehittämisavustusta ELY-keskuksista. Lisärahoituksen haku on avoinna ELY-keskuksissa 26.2.2021-31.5.2021. Kohderyhmänä on kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset. Erityisenä painopisteenä ovat:

  • teollisuuden alan pk-yritykset ja niihin liittyvät palvelut
  • merkittävältä osaltaan kansainväliseen kysyntään suuntaavat matkailualan ja palvelualan pk-yritykset
  • hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalan palveluita ja toimintamalleja radikaalisti uudistavat pk-yritykset.

Tukitaso voi olla kehittämistoimenpiteissä enintään 50 % ja investoinneissa yrityskoosta, tukialueesta ja hankkeen sisällöstä riippuen 10-35 % hyväksyttävistä kustannuksista.

Tuet muille toimijoille

Myös muut toimijat, kuten elinkeinojen kehittämisorganisaatiot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, järjestöt, kunnat ja muut julkisyhteisöt, voivat hakea REACT-EU-rahoitusta. Hankehaut ovat jo avautuneet osassa maata ja hakuja avataan lisää maaliskuun aikana.

ELY-keskus avaa Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustushaun 26.2.2021-31.5.2021. Myöntämisen edellytyksenä on se, että pk-yritykset voivat hyödyntää hankkeessa syntyviä tuotoksia laajasti. Kehittämiskohteena ovat elinkeino- ja osaamislähtöiset ratkaisumallit ja testialustat teemoista:

  • teollinen digitalisaatio, vihreä kasvu, luonnonvarojen kestävä käyttö sekä kestävä teknologia ja kiertotalous
  • yritysten digitalisaatio ja tuotteiden, palveluprosessien ja palveluiden kehitys erityisesti koronapandemiasta toipumisen näkökulmasta
  • elinkaariajattelu ja systeeminen muutos.

Yrityksen toimintaympäristön kehittämishankkeessa tukitaso voi olla enintään 80 % ja investointien osalta 45 %.

Lue lisää työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta

Lue lisää ELY-keskuksen uutisesta

Kasa vihreitä legopalikoita.

Uutishuone

Sustainable Travel Finland -merkin saaneet yritykset ja alueet saavat käyttöönsä jatkuvan kehittämisen mallin, matkailun kestävään kehitykseen liittyvää uusinta tietoa sekä markkinointitukea ja...
Kustannustuen lakiesitys etenee ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 4.6.2020. Kustannustuella vahvistetaan yritysten maksuvalmiutta sekä pyritään pienentämään konkurssiuhan alle...
Päivitetty 5.6. (tuki on nyt haettavissa, lisätty viimeiset hakupäivät sekä linkit TEM:in uusimpaan tiedotteeseen ja KEHA:n tarkistuspalveluun kuuluuko yritys joukkomaksatuksen piiriin)...
Yritys voi pyytää alkuvuonna 2020 maksamiaan arvonlisäveroja takaisin. Käytännössä yritys tekee maksujärjestelypyynnön ja maksaa palautetun arvonlisäveron myöhemmin takaisin Verohallinnolle...
Yhä useampi asiakas klikkaa itsensä Raahen seudun kauppapaikkaan Raaseliin ostohousut jalassa. Paikallisille tuotteille ja palveluille on kysyntää Alun yleisöryntäyksen jälkeen Raaseli-verkkokaupan...
Viexpo järjestää webinaarisarjan eri maiden markkinanäkymistä. Webinaarit järjestetään tiiviinä koosteina. Webinaarisarjassa Norja, Ruotsi, Saksa ja Tanska Viexpon maksuttomiin webinaareihin on...
ELY-keskuksissa on päästy käsittelemään tukia välittömästi ja maksatukset on saatu nopeasti käyntiin. Ruuhkautumista käsittelyssä ei ole näkyvissä. Jaossa yhteensä 40 miljoonaa Maaseudun yritysten ja...
TE-palvelut järjestää Pohjois-Pohjanmaalla useita etäkoulutuksia työttömäksi jääneille yrittäjille. Tarjolla on muun muassa lakitietoa ja viestintään liittyvän osaamisen kehittämistä. Tutustu ja hae...