Ravintoloiden sulku jatkuu 18.4. saakka

Hallituksen esittämä sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä 28.3.2021 asti voimassa oleva sulku.

Ravintoloiden jatkosulkemista pidetään välttämättömänä tautitilanteen vuoksi

Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet ovat kiinni asiakkailta maakunnissa, joissa epidemiatilanne on leviämis- ja kiihtymisvaiheessa. Sulun kohteena ovat kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot, jotka ovat avoinna yleisölle. Rajoitus koskee myös terasseja.

Kysymyksiä ja vastauksia ravintoloiden sulkemisesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Noutoannosten mukaan myyminen on sallittua myös sulun aikana. Sulku ei koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.

Sulun jatkuminen otetaan huomioon sulkemiskorvausten suunnittelussa. Korvaukset tulevat haettavaksi Valtiokonttorista näillä näkymin toukokuun alussa.

Tutustu työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen

Tyhjä ravintola.

Uutishuone

Haemme tiimiimme määräaikaista joukkoliikennesuunnittelijaa Tulevaisuuden älykkään joukkoliikenteen esiselvitys-hankkeeseen ajalle 1.3.2021-31.8.2021. Päivitetty 12.1.2021 Hakuaikaa on jatkettu!...
Kustannustuen toinen kierros on tavoitteena saada haettavaksi joulukuun lopussa Valtiokonttorista. Yritys voi valmistautua hakuun jo nyt. Tarkista valtuudet ja yrityksesi tiedot Tarkista, että...
Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa myönteisen sijoituskulttuurin ja omistajuusympäristön luomiseen Suomessa. Yrityksille, omistajille ja muille yhteisöille järjestetään erilliset kohdennetut kyselyt...
Hallitus esittää muutosta lakiin tuesta ja hyvityksestä ravitsemisyrityksille. Muutos keventää pienyritysten hallinnollista rasitetta ja kustannusta, kun hyvitystä koskevat tilinpäätösvelvoitteet...
Jäikö seutukaupunkien yhteinen verkkokauppa -webinaari väliin tai haluaisitko kerrata parhaat palat, kuinka pääset mukaan verkkokauppaan? Verkkokaupan realiteetit ja yritystarinat...
Uudistamisen tavoitteena on parantaa työnantajan ja henkilöstön välistä vuorovaikutusta sekä luoda puitteet yrityksen ja työyhteisön kehittämiselle. Uudistuksella lisätään henkilöstön...
Tavoitteena on turvata lomautettujen ja yrittäjien toimeentuloa sekä helpottaa työttömyysturva-asioiden käsittelyä koronaviruspandemian pitkittyessä. Yrittäjä voi saada työmarkkinatukea maaliskuun...
Raahen liikekeskustan asemakaavamuutostyö käynnistyy kaikille avoimella yleisötilaisuudella 28.11.2020 Suunnittelualue sijaitsee Raahen kaupungin kaupallisessa keskuksessa ja koskee kolmea...