Rahoitusta on tarjolla monenlaisiin tarpeisiin

Rahoitusta on tarjolla monenlaisiin tarpeisiin

Raahen seudun kehityksen keskiviikkona 3.9.2025 järjestämä rahoitusinfo sai liikkeelle ison joukon yrittäjiä ja yritysten avainhenkilöitä, joille tarjottiin tietoa tarjolla olevista yritystuki- ja rahoitusmahdollisuuksista.

Yleisöä infotilaisuudessa kuuntelemassa rahoitusmahdollisuuksista.

Yrityksille on tarjolla rahoitusta moniin eri käyttötarkoituksiin ja ne saattavat olla muodoltaan tukea, lainaa, takausta tai niiden yhdistelmiä. Varsinaisia rahoitustuotteita on myös runsaasti ja voi olla hankalaa saada täyttä varmuutta mikä sopii parhaiten juuri oman yrityksen tarpeisiin. Tärkeintä onkin määritellä tarkasti ja ymmärtää mitä yrityksessä ollaan tekemässä ja mihin rahoitusta tarvitaan, jolloin saadaan selvitettyä tarpeeseen sopiva rahoitusmuotokin.

Tyypillisesti yritysten rahoitustarpeet kohdistuvat kone- ja laiteinvestointeihin, tuotantotilojen rakentamiseen tai muihin aineellisiin tai aineettomiin investointeihin. Investointien lisäksi toinen merkittävä kokonaisuus on liiketoiminnan kehittäminen, johon kuuluvat muiden muassa liiketoiminnan uudistaminen, uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen, protojen rakentaminen sekä tutkimus- ja kehitystyö ja innovaatiotoiminta. Kansainvälistymiseen on myös tarjolla tukia, joiden avulla voidaan toteuttaa esimerkiksi markkinaselvityksiä, tutkia ja avata uusia markkinoita, osallistua kansainvälisille messuille ja vientiverkostoihin tai toteuttaa muita kansainvälistymiseen liittyviä toimenpiteitä. 

Yleensä rahoitustarpeisiin löytyy sopiva ratkaisu yrityksen toimiala, koko ja sijainti huomioiden joko ELY-keskukselta (1.1.2026 lähtien Elinvoimakeskus), paikalliselta Leader-yhdistykseltä, Business Finlandilta tai Finnveralta. Joissain tapauksissa voi soveltua myös Finnpartnershipin liikekumppanuustuki tai harvinaisemmissa tilanteissa voi olla mahdollista hakea rahoitusta suoraan EU-rahastoista. Käyttöpääomatarpeisiin ratkaisu on yleensä pankkilaina tai Finnveran laina tai takaus.

Muistilista rahoitusta hakeville

1. Tukea on haettava etukäteen

On erittäin tärkeä muistaa, että tuen kohteena olevaa investointia ei saa toteuttaa tai suunniteltua kehittämistoimenpidettä aloittaa ennen kuin tukihakemus on viranomaiskäsittelyssä.

Huomaa, että esimerkiksi hanketta koskevan sopimuksen tai tilauksen tekeminen, hankinnan toimitus tai hankintaa koskeva maksu tai muu hankkeen toteuttamisesta peruuttamattoman tekevä sitoumus merkitsee hankkeen aloittamista.

2. Tuet ovat harkinnanvaraisia

On huomioitava, että tukea tai rahoitusta ei ole mahdollista saada kaikenlaisiin investointeihin tai kehittämistoimenpiteisiin. Rahoittajien päätöksentekoa ohjaavat yritystukilait ja -asetukset sekä määritellyt rahoituslinjaukset, joissa on esimerkiksi rajattu tiettyjä toimialoja tukien ulkopuolelle.

Yleisesti voidaan sanoa, että tukea ei ole saatavilla tavanomaiseen tai vähäiseen kehittämiseen, operatiiviseen toimintaan, myyntiin tai markkinointiin, korvausinvestointeihin, työkaluihin tai vastaaviin pienhankintoihin, verkkokauppojen toteuttamiseen tai toimialoille, joilla on merkittävää kilpailua. Hankkeen tulee siis erottua yrityksen muusta toiminnasta ja sen tulee parantaa merkittävästi yrityksen kasvua ja kilpailukykyä.

Yrityksellä on myös oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan (kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus sekä tuettavan toiminnan kohteena olevien tuotteiden ja palveluiden riittävät markkinat).

3. Suunnittele huolellisesti ja varaa siihen riittävästi aikaa

Yritystukihakemusten tekemiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Hakemukseen liittyy aina vähintään hankesuunnitelman laatiminen, jossa kuvataan muiden muassa suunnitellut toimenpiteet aikatauluineen ja kustannuksineen sekä mitä tuloksia saadaan aikaiseksi ja mitä vaikutuksia hankkeella tulee olemaan yrityksen liiketoiminnalle.

Hakemuksen mukana toimitetaan myös hankesuunnitelmaa tarkentavia liitteitä. Liitteenä toimitetaan usein tulos- ja taselaskelmat, kassavirtalaskelma sekä viimeisin vahvistettu tilinpäätös ja selvitys hankkeen omarahoitusosuudesta. Tarjoukset investoinneista ja ulkopuolisista asiantuntijapalveluista (suositus 2-3 toimijalta) ja hintavertailut. Lupaa vaativien toimenpiteiden osalta tarvitaan toteuttamiseen vaadittavat luvat. Kansainvälistymiseen liittyvissä toimenpiteissä toimitetaan esimerkiksi matka- ja messusuunnitelma, johon on yksilöity matkakohteet sekä niitä koskevat kustannukset. 

4. Kysy lisää ja hyödynnä yrityspalvelujen palveluja

Kaikki yritystukirahoittajat kannustavat yrityksiä kysymään neuvoa asiantuntijoilta ja hyödyntämään Raahen seudun kehityksen kaltaisia seudullisia yrityspalveluja rahoitushakemusten laatimiseen liittyvissä asioissa.

Huolellisesti laadittu hakemus ja suunnitelmat sekä riittävät ja kattavat liitteet nopeuttavat hankkeen käsittelyä ja parantavat merkittävästi rahoituksen saantimahdollisuuksia.

Hyödyllisiä linkkejä

Rahoitusinfon esitykset löydät liitteenä

  • Esa-Matti Määttä - Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 3.9.2025
  • Henri Paalanne - Maaseudun yritystuet Info 3.9.2025
  • Riikka Hautala - Leader yritystuet 2023-2027
  • Jenni Timonen - Finnveran rahoitus esittely 3.9.2025
  • Juha Elf - Team Finland ja BF esittely 3.9.2025

Huom! Juuri saadun tiedon mukaan Business Finland suuntaa rahoitusvaltuutensa jatkossa yhä enemmän tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja on lopettamassa useita rahoitusinfossa esitettyjä rahoitustuotteita lokakuun alussa.

Lisätiedot

Jussi Kemilä
puh. 040 830 3018
jussi.kemila [at] raahe.fi (jussi[dot]kemila[at]raahe[dot]fi)

Yrityspalvelut - Rahoitus

Rahoitusinfon osallistujia Tapahtumatalo Raahen Galleria Myötätuulessa.

Uutishuone

Hakuajaksi vahvistettiin 21.12.2020-26.2.2021. Kustannustuki on tarkoitettu kaikille yrityksille, joiden liikevaihto on koronan vuoksi laskenut vähintään 30 prosenttia. Kaikkien toimialojen yritykset...
Kustannustukeen on tehty muutoksia ensimmäisen kierroksen kokemusten perusteella, jotta se vastaisi paremmin yritysten tarpeita. Muutoksia hyväksyttäviin kuluihin, tuen rajoituksiin ja tukikauteen...
Tukeen on varattu 550 miljoonaa euroa ja sitä voi hakea, vaikka muita tukia olisi jo myönnetty. Haku on avoinna Valtiokonttorissa 21.12.2020-26.2.2021. Kaikki koronasta kärsineet yritykset voivat...
Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit Erikoinen vuosi 2020 on päättymässä ja on aika kiittää sekä suunnata katse tulevaan. Koronapandemia on vaikuttanut Raahen seutukunnassakin niin yritysten ja...
Veroasioita ja tulorekisteri-ilmoittamista voi hoitaa sähköisesti Katso-tunnisteella ja -valtuuksilla 30.4.2021 asti. Lisäksi Tullin asiointipalveluissa osa asiakkaista voi käyttää Katso-palvelua...
Neljättä kertaa jaettu maakunnallinen tunnustus annettiin Törmälän tilalle Siikajoelta erityisesti lähiruoan ansiokkaasta nostamisesta. Paikallinen ruoka- ja ruokakulttuuri ovat olleet aina yrityksen...
Haemme tiimiimme määräaikaista joukkoliikennesuunnittelijaa Tulevaisuuden älykkään joukkoliikenteen esiselvitys-hankkeeseen ajalle 1.3.2021-31.8.2021. Päivitetty 12.1.2021 Hakuaikaa on jatkettu!...
Kustannustuen toinen kierros on tavoitteena saada haettavaksi joulukuun lopussa Valtiokonttorista. Yritys voi valmistautua hakuun jo nyt. Tarkista valtuudet ja yrityksesi tiedot Tarkista, että...