Raahessa koulutetaan uusia osaajia

Raahessa käynnistyy syksyllä 2021 neljä uutta tutkintoon johtavaa ammattikorkeakoulutusta. Koulutuksen järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen kanssa.

Koulutukset on valittu työnantajien tarpeiden mukaan

Yhteistyössä järjestettyjä AMK-koulutuksia on käynnistetty Raahessa vuodesta 2018 alkaen. Parhaillaan ovat käynnissä kone- ja rakennustekniikan insinöörikoulutukset sekä pelialaan keskittyvä tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus, joka antaa pohjan monipuoliseen ohjelmointiosaamiseen.

Tutkinnot on valittu tarkkojen selvitysten jälkeen alueen yritysten tulevaisuuden osaamistarpeita silmällä pitäen. Tulevien huippuammattilaisten rekrytoimisen lisäksi alueen yritykset voivat hyödyntää uutta osaamista jo opiskeluaikana työharjoitteluiden ja opinnäytetöiden kautta.

Syksyllä käynnistyvät koulutukset

Näistä päivämuotoisena opetuksena toteutetaan tradenomien ja rakennusinsinöörien koulutukset. Sairaanhoitajien ja koneinsinöörien koulutukset ovat tarjolla monimuoto-opintoina, mikä soveltuu erinomaisesti jo työelämässä mukana oleville. Hakuaika koulutuksiin on 18.3.-31.3.2021.

Tutustu myös sähköiseen esitteeseen. Uutisen lopusta löydät pdf-liitteen, johon tiedot on kerätty yhdelle sivulle.

EtäINFO 10.2.2021 klo 12-13

Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestää Raahessa syksyllä alkavista koulutuksista etäinfon Teamsin välityksellä. Infoon ovat tervetulleita kaikki koulutuksista kiinnostuneet.

Liity KAMKin INFO-tilaisuuteen Teamsin kautta

Pääset liittymään tilaisuuteen ilman ennakkoilmoittautumista suoraan oheisen linkin kautta.

Ota yhteyttä

Insinööriopinnot Raahessa

Jari Kähkönen

puh. 044 710 1303

jari.kahkonen [at] kamk.fi

Tradenomiopinnot Raahessa

Tanja Korhonen

puh. 044 710 1009

tanja.korhonen [at] kamk.fi

Sairaanhoitajaopinnot Raahessa

Sari Pyykkönen

puh. 044 7157 011

sari.pyykkonen [at] kamk.fi

brahe.fi/amk

kamk.fi

Kaksi henkilöhahmoa värikkäällä taustalla, teksti hae pelialalle, insinööriksi, sairaanhoitajaksi.

Uutishuone

Haluaisiko teidän yrityksenne ilahduttaa työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita Wanha Raahe -kalenterilla? Nyt on mahdollisuus jälleen tukea Wanhan Raahen...
Raahen Nuorkauppakamari sekä Yrittäjien paikallisyhdistykset Raahesta, Siikajoelta, Pyhäjoelta ja Vihannista palkitsivat Vuoden yrittäjät juhlagaalassa Pyhäjoella 28.10.2023. Vuoden yrittäjät...
Miten vastata erilaisten matkailijoiden tarpeisiin? Millaisia palveluita matkailijat kaipaavat? Entä miten oma toiminta saadaan jalostettua asiakkaalle ostettavaan...
Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen pk-yrityksille tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla voit kehittää yritystäsi helposti ja nopeasti....
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
Kaikille vetyteollisuudesta kiinnostuneille organisaatioille avoimen BotH2nia-verkoston jäsenenä olet vetyrintaman etujoukoissa. Pääset kehittämään paikallista...
Omistajanvaihdosviikko 30.10.–3.11. on Omistajanvaihdosfoorumin toteuttama suurtapahtuma, jossa viikon ajan omistajanvaihdosta tarkastellaan eri näkökulmien kautta sekä...
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston TE-live on tuottanut jo lähes 200 livelähetystä yritysten rekrytointien tueksi. Vuorovaikutteisessa lähetyksessä työnhakijat voivat esittää kysymyksiä työnantajille ja...