Raahessa koulutetaan uusia osaajia

Raahessa käynnistyy syksyllä 2021 neljä uutta tutkintoon johtavaa ammattikorkeakoulutusta. Koulutuksen järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen kanssa.

Koulutukset on valittu työnantajien tarpeiden mukaan

Yhteistyössä järjestettyjä AMK-koulutuksia on käynnistetty Raahessa vuodesta 2018 alkaen. Parhaillaan ovat käynnissä kone- ja rakennustekniikan insinöörikoulutukset sekä pelialaan keskittyvä tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus, joka antaa pohjan monipuoliseen ohjelmointiosaamiseen.

Tutkinnot on valittu tarkkojen selvitysten jälkeen alueen yritysten tulevaisuuden osaamistarpeita silmällä pitäen. Tulevien huippuammattilaisten rekrytoimisen lisäksi alueen yritykset voivat hyödyntää uutta osaamista jo opiskeluaikana työharjoitteluiden ja opinnäytetöiden kautta.

Syksyllä käynnistyvät koulutukset

Näistä päivämuotoisena opetuksena toteutetaan tradenomien ja rakennusinsinöörien koulutukset. Sairaanhoitajien ja koneinsinöörien koulutukset ovat tarjolla monimuoto-opintoina, mikä soveltuu erinomaisesti jo työelämässä mukana oleville. Hakuaika koulutuksiin on 18.3.-31.3.2021.

Tutustu myös sähköiseen esitteeseen. Uutisen lopusta löydät pdf-liitteen, johon tiedot on kerätty yhdelle sivulle.

EtäINFO 10.2.2021 klo 12-13

Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestää Raahessa syksyllä alkavista koulutuksista etäinfon Teamsin välityksellä. Infoon ovat tervetulleita kaikki koulutuksista kiinnostuneet.

Liity KAMKin INFO-tilaisuuteen Teamsin kautta

Pääset liittymään tilaisuuteen ilman ennakkoilmoittautumista suoraan oheisen linkin kautta.

Ota yhteyttä

Insinööriopinnot Raahessa

Jari Kähkönen

puh. 044 710 1303

jari.kahkonen [at] kamk.fi

Tradenomiopinnot Raahessa

Tanja Korhonen

puh. 044 710 1009

tanja.korhonen [at] kamk.fi

Sairaanhoitajaopinnot Raahessa

Sari Pyykkönen

puh. 044 7157 011

sari.pyykkonen [at] kamk.fi

brahe.fi/amk

kamk.fi

Kaksi henkilöhahmoa värikkäällä taustalla, teksti hae pelialalle, insinööriksi, sairaanhoitajaksi.

Uutishuone

Kädet täynnä töitä ja lisäpari tai useampikin hakusessa? Hienon suosion saanut tapahtuma järjestetään lokakuussa toistamiseen. Tule tapaamaan työnhakijoita ja opiskelijoita sekä kertomaan tarpeestasi...
OX2 Finland Oy on toimittanut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Hallan merituulivoimapuistohanketta Perämerellä. Hanketta ja arviointiohjelmaa...
Työterveyslaitoksen Ketterät ja hyvinvoivat yritykset -hankkeen kantavana teemana on yrityksen ja sen henkilöstön muutoskyvykkyys ja sen tukeminen. Hankkeessa autetaan Pohjois-Pohjanmaan yrityksiä...
Tarjoamalla TET-paikkaa tuet nuoren työelämään tutustumista ja pääset itsekin tutustumaan tulevaisuuden uusiin ammattilaisiin. Ilmoita TET-paikka Ilmoittautuminen on helppoa: täytä tietosi...
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen syyskuun alussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa itselle...
Tapahtumatalo Raahessa järjestettiin kaikille avoin Risteys-rekrytointitapahtuma 17.6.2022 Risteys järjestettiin nopealla aikataululla, koska sille oli suuri tarve mm. Hanhikivi-hankkeen alasajon...
Piipahditko tervehtimässä sukulaisia tai tupsahditko tapahtumaan lomalla, työmatkalla vai ihan vahingossa? Auta meitä kehittämään vielä parempia palveluja nautittavaksesi vastaamalla linkin takana...
Jätäthän viestin niin voimme palvella sinua, kun palaamme! Toimisto ja palvelut pääosin suljettu heinäkuussa Rantakadun toimistomme ovet ovat kiinni heinäkuun ajan. Myöskään toimiston puhelinnumero...