Raahen seudun matkailussa ollaan ennätysvauhdissa

Tuoreimpien matkailutilastojen mukaan alkuvuosi Raahen seudun matkailun osalta on käynnistynyt erittäin vilkkaasti. Rekisteröityjen yöpymisten määrä on reippaassa kasvussa ja majoitusmyynti kesäkuun osalta ylitti kaikki odotukset. Yöpyjistä melkein viidesosa on kansainvälisiä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan yöpymisiä on rekisteröity Raahen seudulla alkuvuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin 2020-luvulla. Yhteensä yöpymisiä on kertynyt tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä 13 392 kappaletta, mikä on noin 5 300 yöpymistä enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisvuonna. Vuodesta 1995 alkavan mittaushistorian aikana ainoastaan vuonna 2013 on ylletty isompaan määrään. Kesäkuun 2024 osalta nousua tuli 39 %, kun Raahen seudulla kirjattiin ennätysmäiset 4 054 yöpymistä.

Kävijät myös viihtyvät Raahen seudulla hiukan pidempään, sillä keskimääräinen viipymisaika kesäkuussa on ollut 1,9 vuorokautta verrattuna viime vuoden 1,8 vuorokauteen. Alkuvuoden osalta kansainvälisten yöpyjien osuus Raahen seudulla on ollut 18 prosenttia. Seudulle on matkustettu eniten Saksasta, Ruotsista, USA:sta, Espanjasta ja Tanskasta.

Tilastograafi yöpymisten määrästä Raahen seudulla vuosina 2019-2024.

Rekisteröidyt yöpymiset kertovan vain osan majoittujien lukumäärästä, sillä majoitusliikkeillä on oltava tarjonnassaan vähintään 20 vuodepaikkaa tai asuntovaunun sähköpistokepaikkaa päästäkseen Tilastokeskuksen kirjauksiin. Raahen seudulla tällaisia majoitusliikkeitä on 4–6 ja petipaikkoja enimmillään 476 kaudesta riippuen. Myös petipaikkojen määrä on kasvanut 47 kappaleella vastaavaan aikaan verrattuna. Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset -tutkimuksen mukaan jopa 70 % kaikista yöpymisistä Raahen seudulla jää rekisteröinnin ulkopuolelle.

Vastaavasti rekisteröity majoitusmyynti tammi-kesäkuussa 2024 oli ennakkotietojen mukaan 0,9 miljoonaa euroa. Kasvu kesäkuun yöpyjien määrässä heijastui moninkertaisesti kuukauden majoitusmyyntiin, jossa kirjattiin hurja 98 % nousu edellisvuoteen verrattuna. Majoituksen lisäksi matkailutuloa seudulle kerryttävät esimerkiksi virkistyspalvelut, ravintolat ja kahvilat, ostokset kivijalkakaupoissa sekä kulttuuripalvelut ja tapahtumat.

Lisätiedot

Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi
Visit Raahe

Näkymä Pekkatorin keskusaukion patsaasta ja vanhoista rakennuksista.

Uutishuone

Mikroyrittäjä: mitä yritystoiminnassasi pitäisi kehittää? Osallistu maksuttomaan etävalmennuksen, jossa painopisteenä on liiketoiminnan kehittäminen palvelumuotoilun keinoin. Palvelumuotoilun keinoin...
Viisi pankkia ovat sopineet Euroopan investointirahaston kanssa takausohjelman lisäyksestä, jonka päätavoitteena on parantaa yritysten rahoituksen saatavuutta. 350 miljoonan euron lisärahoitus...
Jos siirsit kokouksen tilinpäätöksen vahvistamisesta syksyyn koronapoikkeuksen vuoksi, muista tehdä ilmoitus kaupparekisteriin marraskuun loppuun mennessä. Väliaikainen laki jatkoi kokouksen...
TE-palvelut järjestää etäyhteydellä useita yrittäjille suunnattuja koulutuksia, joilla lisätä ja päivittää osaamistaan. Haettavissa olevat koulutukset Pohjois-Pohjanmaalla...
Kunnan työntekijät vastaavat kasvotusten mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja ajankohtaisiin asioihin vaihtuvin teemoin POP UP -toimistossa. Yhteinen monitoimitila Monela Pyhäjoen S-marketin...
Mitä on työhyvinvointi yksilön ja yhteisön näkökulmasta? Miten työn muutos vaatii työntekijää sopeutumaan, mutta tarjoaa samalla myös uusia mahdollisuuksia kasvuun ja uran uudelleen suuntaamiseen?...
Kauppakamari tarjoaa yritysten tueksi tietosuojaoppaan ja tietoturvaoppaan, jotta tietomurtojen välttämiseksi tarvittava tieto tavoittaisi yhä useammat ja riskeihin osattaisiin varautua paremmin...
Raahen seudun yrittäjien paikallisyhdistykset ja Nuorkauppakamari ovat valinneet moninaisista yrittäjäpersoonista vuoden 2020 kannustavimmat ja esimerkillisimmät yrittäjät....