Raahe saa uuden maamerkin rantaan – RAAHE-kirjaimet paikalleen vuoden loppuun mennessä

Raahe saa uuden maamerkin rantaan – RAAHE-kirjaimet paikalleen vuoden loppuun mennessä

Raahen rantamaisemaan rakentuu uusi maamerkki, kun näyttävät RAAHE-kirjaimet toteutetaan Rantatorin ja Itsenäisyyden puiston läheisyyteen. Kirjainten toteuttamisen hankintaprosessin valmistuttua alueella päästään käynnistämään pohjan rakentamistyöt, ja kokonaisuuden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Kirjaimet sijoittuvat Rantatorin, Piknikpuiston ja Itsenäisyyden puiston tuntumaan näkyvälle paikalle, josta ne ovat nähtävissä niin mereltä kuin maalta.

RAAHE-kirjaimet toteutetaan Raahen kaupungin matkailun kehittämisen investointirahalla. Hanke tukee Raahen seudun matkailun masterplanin tavoitteita vahvistaa Raahen tunnettuutta, vetovoimaa ja omaleimaista kaupunkikuvaa. Investointirahalla on aiemmin toteutettu sekä matkailua että kaupunkilaisten viihtyisyyttä vahvistavia kohteita, kuten keskustan kävelykadun penkkien ja istutusalueiden uudistuksia, Wanhan Raahen historiasta kertovia infotauluja sekä saariston laiturihankkeita.

Kirjainten konseptin on laatinut raahelainen suunnittelija Kimmo Virtanen. Suunnittelun lähtökohtana on ollut tunnistettava, helposti lähestyttävä ja hieman leikkisä kokonaisuus, jossa viisi suurta kuutiomaista elementtiä muodostaa yhdessä sanan RAAHE. Materiaaliksi on valittu kestävä Corten-teräs.

Virtanen kertoo, että yksi tärkeimmistä lähtökohdista oli kirjainten näkyvyys ja luettavuus sekä mereltä että maalta.

"Suunnitteluprosessin aikana käytiin läpi useita vaihtoehtoja. Yksi keskeisistä tavoitteista oli, että teos olisi luettavissa oikein päin sekä mereltä että kaupungin suunnasta lähestyttäessä. Ajatus johti lopulta ratkaisun ytimeen."

"Mieleeni tulivat lasten puiset aakkospalikat, joiden sivuilla on erilaisia kirjaimia. Sen pohjalta syntyi ajatus viidestä suuresta palikasta, joista muodostuu sana RAAHE. Halusin kokonaisuuteen myös hieman leikkisyyttä, joten palikoita kallistettiin eri suuntiin ikään kuin ne olisi juuri pudotettu pehmeälle nurmelle."

Virtasen mukaan inspiraatiota löytyi myös Islannista.

"Yksi inspiraation lähteistä oli Heimaey-saarella näkemäni muraali, jossa jättiläislapsi leikki satamaan saapuneella lautalla. Siinä mittakaava, leikkisyys ja ympäristö muodostivat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Samanlaista ajatusta halusin tuoda myös Raaheen, paikalliseen ympäristöön ja historiaan sovitettuna."

Virtasen konseptin pohjalta hankkeen yksityiskohtaiset rakennesuunnitelmat on laatinut Matti Alasaarela Inspis Oy:stä. Suunnittelussa on huolehdittu siitä, että leikkisän idean taakse rakentuu teknisesti toimiva, turvallinen ja pitkäikäinen kokonaisuus.

Matkailupäällikkö Terhi Eteläinen näkee kirjaimissa vahvan yhteyden sekä kaupungin historiaan että tulevaisuuteen.

"Kirjaimissa käytetään vajaa vuosi sitten julkaistusta Wanhan Raahen brändistä tuttua fonttia. Ratkaisu tuntui luontevalta, sillä sijoituspaikka sijaitsee aivan historiallisen Wanhan Raahen kupeessa. Haluamme tuoda näkyväksi yhteyden kaupungin kulttuuriperintöön, merellisyyteen ja nykyiseen matkailubrändiin."

"Sijainti on erityinen myös siksi, että kirjaimet näkyvät sekä merelle että maalle. Ne muistuttavat Raahen pitkästä suhteesta mereen ja merenkulkuun, joka on ollut osa kaupungin identiteettiä vuosisatojen ajan."

RAAHE-kirjaimet täydentävät samalla rantavyöhykkeen viime vuosien kehitystä. Alueelle on valmistunut uusi keskusleikkipuisto sekä Matti Lepistön Luomakunta-taidepuisto, ja uusi maamerkki tuo alueelle entistä enemmän syitä pysähtyä, viihtyä ja liikkua rantareitin varrella.

Kirjainten alusta- ja ympäristörakenteista vastaa Raahen kaupungin tekninen toimi. Varsinaiset kirjainrakenteet valmistaa kilpailutuksen voittanut paikallinen yritys Raahen Konepajatyö Oy.

Yrityksen vientijohtaja Jani Kastell pitää hanketta erityisen merkittävänä myös toteuttajan näkökulmasta.

"On hienoa päästä toteuttamaan näkyvää maamerkkiä omaan kotikaupunkiin. Vaikka kirjaimet näyttävät ulospäin yksinkertaisilta, niiden valmistus vaatii tarkkaa suunnittelua, mittatarkkuutta ja vahvaa konepajaosaamista. Corten-teräs soveltuu kohteeseen erinomaisesti, sillä se kestää aikaa hyvin ja sopii samalla Raahen tarinaan, jossa meri, teräs, teollisuus ja tekemisen kulttuuri ovat vahvasti läsnä. Toivomme, että kirjaimista tulee luonteva osa kaupunkikuvaa ja paikka, jonka niin kaupunkilaiset kuin vierailijatkin ottavat omakseen pitkälle tulevaisuuteen."

Lisätiedot

Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi  
Visit Raahe / Raahen seudun kehitys

havainnekuva Raahekirjaimet Kimmo Virtanen

Uutishuone

Vihannin yhtenäiskoululla lauantaina 16.11. järjestetyssä tilaisuudessa viihdyttiin perinteisten juhlapuheiden, hyvän ruuan ja seuran parissa. Illan kohokohtana...
Pohjois-Suomessa toimivat pk-yritykset ovat nyt saaneet uuden rahoitusväylän, joka mahdollistaa selvityshankkeiden käynnistämisen nopeasti. Pohjois-Pohjanmaan ELY-...
Lähes 30 innostunutta yrittäjää ja liiketoiminnan kehittäjää oli mukana Yrityksen kestävä kasvu -työpajassa. Päivän aikana syvennyttiin konkreettisten toimintasuunnitelmien laadintaan. Työpajan...
Onko yritykselläsi suunnitelmissa kansainvälistymiseen tai tuotekehitykseen liittyvä selvitys? Pohjois-Suomessa toimivat pk-yritykset voivat saada ELY-keskukselta...
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarjan toinen osa, "Tavoitteiden ja kasvustrategian kirkastus", keräsi yhteen yrittäjiä ja liiketoiminnan kehittäjiä Raahen seudulta....
Raahessa aloitetaan Suomessa ensimmäisten joukossa prosessitekniikan perus- ja ammattitutkinto-opetus, joka keskittyy kaasujen käsittelyyn. BraVe-hanke vastaa kaasujen...
Raahen seudun kehityksen järjestämä Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarja käynnistyi ensimmäisellä osiolla, jossa keskityttiin yritysten nykytilanteen analysointiin ja kasvupotentiaalin...