Pohjois-Romanian markkinatutustumismatka

Pohjois-Romanian markkinatutustumismatka

Huom! Päivitetty matkan uusi ajankohta 19.10.–23.10.2026.

Pohjois-Romanian mahdollisuudet

Lähde tutustumaan Pohjois-Romanian mahdollisuuksiin ensivaiheen markkinatutkimusmatkalle Romanian, Siretin kaupunkiin.

Matkan ajankohta: 19.10.–23.10.2026

Matkan tavoitteena on tutustua alueen elinkeinoelämään, koulutusympäristöön sekä kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia alueemme yrityksille. Ohjelmassa on tapaamisia paikallishallintojen, alueen yrityksien kanssa sekä vierailemme alueen yliopistossa, teollisuuskylässä sekä tiede- ja teknologiakeskuksessa.

Matkaan sisältyy mahdollisuus tutustua myös Ukrainan puolella sijaitsevaan yhteistyökaupunkiin Hlybokaan.

Miksi Romania?

Romania on yksi Keski- ja Itä-Euroopan (CEE) suurimmista ja nopeimmin kasvavista talouksista. Maan teollisuus- ja palvelusektorit kehittyvät tällä hetkellä voimakkaasti, ja useat globaalit yritykset ovat investoineet Romaniaan viime vuosina. Tämä on lisännyt maan kansainvälistä kiinnostavuutta sekä vahvistanut elinkeinoelämän ja koulutuksen ekosysteemiä.

Romania houkuttelee tällä hetkellä eniten kansainvälisiä investointeja CEE-maista (54 % kaikista investoinneista CEE-maihin), ja investointien määrä on kasvanut 57 % vuoteen 2024 verrattuna.

Investoinnit kohdistuvat erityisesti:

  • valmistavaan teollisuuteen (41 %)
  • liiketoiminnan tukipalveluihin (16 %)
  • myyntiin ja markkinointiin (15 %)

Suuret kansainväliset yritykset ovat ulkoistaneet toimintojaan Romaniaan, minkä seurauksena markkinoille on syntynyt nopeasti kasvava liiketoimintaekosysteemi. Kehitystä tukevat erityisesti hyvä kielitaito sekä kansainvälisen liiketoimintakulttuurin vahvistuminen.

Romanian kilpailukykyä lisäävät myös Euroopan unionin viidenneksi matalin yhteisöverotus sekä yritystoiminnan huomattavasti Suomea ja monia muita Euroopan maita edullisempi kustannusrakenne.

Romanian markkinan vahvuuksia

  • kilpailukykyinen verotus ja investointituet
  • strateginen sijainti EU:n ja itäisten markkinoiden välissä
  • kustannustehokas ja osaava työvoima
  • EU-jäsenyyden tuomat rahoitusmahdollisuudet
  • kehittyvä infrastruktuuri ja logistiikka
  • vahva teollinen ja teknologinen perusta

Pohjois-Romania – kasvun ja investointien kohtaamispaikka

Romanian maantieteellinen sijainti on noussut entistä merkittävämpään rooliin Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä. Alue kiinnostaa erityisesti yrityksiä, jotka toimivat Keski- ja Itä-Euroopan markkinoilla tai ovat kiinnostuneita Ukrainan jälleenrakennuksesta. Tutustumiskohteenamme on Siretin kaupunki.

Tutustu tarkemmin Siretin alueeseen

Romania toimii porttina EU:n ja Ukrainan välillä:

  • Siretin kaupunki on keskeinen rajanylityspiste
  • 75 % Ukrainan suuntaan kulkevasta maantieliikenteestä kulkee Siretin kautta
  • alueella on myös tärkeä rautatieyhteys
  • alueesta kehittyy logistiikka- ja operointikeskus Ukrainan jälleenrakennukseen

Alueella kasvavat mahdollisuudet

Pohjois-Romaniaan suunnitellaan rajat ylittävää teollista keskittymää, jonka tavoitteena on rakentaa kansainvälisten investointien ja yhteistyön alusta Romanian ja Ukrainan välille. Pitkän aikavälin tavoitteena on muodostaa EU–Ukraina-talousalue.

Alueen kehitystä vauhdittavat erityisesti:

  • metalli- ja konepajateollisuus
  • puolustus- ja kaksoiskäyttöteollisuus
  • älykäs kaupunkikehitys (Smart City)
  • teollisuus 4.0 (Industry 4.0)

Matkan aikana on myös mahdollisuus vierailla Ukrainan puolella sijaitsevassa Hlybokan kaupungissa ja tutustua alueen kehitykseen samoista teemoista käsin. Vierailu on vapaaehtoinen ja toteutetaan päivämatkana Romaniasta käsin.

Lisätiedot

Mikäli kiinnostuit mahdollisuudesta vierailla Pohjois-Romaniassa, saat lisätietoa matkan sisällöstä ja toteutuksesta Janica Mäyrältä.

Matka toteutetaan yhteistyössä NIHAKin Dr. Livingstone -hankkeen kanssa.

Janica Mäyrä
puh. 040 130 8114
janica.mayra [at] raahe.fi

Tutustumismatkan järjestävät Raahen seudun kehityksen ja NIHAKin Dr Livingstone -hankkeet (EU:n osarahoittama).

Teksti Pohjois-Romanian markkinatutustumismatka. Taustalla suurennuslasi, jossa maailmankartta. Raahen seudun kehityksen, Nihakin ja EU:n logot.

Uutishuone

Suunnittelemme yhteistyössä Mining Finlandin kanssa yritysvierailumatkaa Pohjois-Ruotsin kaivoksille marraskuun alussa 2026. Matka toteutetaan, mikäli mukaan saadaan riittävästi kiinnostuneita...
Onko yrityksesi etsimässä uusia markkinamahdollisuuksia ulkomailta, käynnistämässä vientiä tai laajentamassa vientimyyntiä uudelle markkina-alueelle? Tai onko teillä...
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Raahen seudun kehitys...
Moni yrittäjä ei miellä itseään matkailualan toimijaksi. Silti matkailijat käyttävät alueella paljon muitakin palveluita kuin majoitusta ja ravintoloita. Hyvinvointi, tapahtumat, kulttuuri, käsityöt...
Raahen seudun kehityksessä hanketta vetämään on valittu Sirpa Vauhkala. Hanke jatkaa ja syventää aiemmin toteutetun ja hyviä tuloksia saavuttaneen VATUPASSI-hankkeen...
Kunnan hankinnat ovat paljon muutakin kuin kilpailutuksia ja sopimuksia. Ne ovat myös keino vahvistaa paikallista elinvoimaa, yritysten kasvun mahdollisuuksia ja...
ArkiDigi auttaa mikro- ja pk-yrityksiä tunnistamaan arjen pullonkauloja ja löytämään niihin käytännön digitaalisia ratkaisuja yhdessä Oulun yliopiston ICT-opiskelijoiden...
Huom! Päivitetty matkan uusi ajankohta 19.10.–23.10.2026. Pohjois-Romanian mahdollisuudet Lähde tutustumaan Pohjois-Romanian mahdollisuuksiin ensivaiheen markkinatutkimusmatkalle Romanian, Siretin...