Pehr Brahen säätiö tukenut koulutusta ja Raahen alueen elinkeinoelämää stipendein jo 30 vuoden ajan

Pehr Brahen säätiö tukenut koulutusta ja Raahen alueen elinkeinoelämää stipendein jo 30 vuoden ajan

Pehr Brahen säätiö on panostanut 30 vuoden ajan koulutuksen ja Raahen alueen elinkeinoelämän tukemiseen myöntämällä stipendejä alueen yrityksiin kohdistuneista opinnäytetöistä.

Pehr Brahen säätiö viettää 30-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2026. Vuonna 1996 perustettu säätiö on kolmen vuosikymmenen myöntänyt apurahoja opiskelijoille ja siten edistänyt teknologisten ja yritystoiminnallisten innovaatioiden syntyä ja tukenut alueen elinvoiman kehittymistä.

”Pehr Brahen säätiö on ollut osaltaan sillanrakentajana koulutuksen, työelämän ja aluekehityksen välillä. Juhlavuoden myötä haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme,” sanoo Aki Perälä, säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Juhlavuonna näkyviä tekoja alueen hyväksi

Juhlavuoden aikana säätiö haluaa entisestään vahvistaa yhteistyötä alueen elinkeinoelämän kanssa. Tähän liittyen säätiö jalkautuu korkeakouluihin tavoitteena yhdistää opiskelijat ja Raahen talousalueen yritysten ja organisaatioiden kehittämistavoitteet. Lisäksi säätiö jatkaa muutama vuosi sitten laajennettua stipendikäytäntöä, joka tähtää alueen koulutustason nostamiseen. Viimeisimpänä kehittämistoimena säätiö on laajentanut stipendien myöntämisen koskemaan myös toisen asteen ammatillisista opinnoista väyläopintojen kautta korkeakouluihin hakeutuvia ja siellä opintonsa aloittaneita opiskelijoita.

Katse tulevaisuuteen

Pehr Brahen säätiö jatkaa tehtäväänsä alueen osaamisen vahvistajana. Tulevaisuuden painopisteitä ovat mm. teknologia- ja teollisuusalan koulutuksen tukeminen, nuorten osaajien kannustaminen sekä alueen vetovoiman kehittäminen yhteistyössä Raahen alueen yritysten ja kehittämisorganisaatioiden kanssa.

”Säätiön työn perusta on ajatus siitä, että osaaminen luo tulevaisuutta. Siksi panostamme jatkossakin toimiin, jotka vahvistavat koulutusta, innovaatioita ja alueen elinvoimaa,” korostaa Aki Perälä.

Lue lisää: Pehr Brahen säätiön verkkosivut

Uutishuone

Kysely toteutetaan 3.2.-31.3.2025. Elinvoimabarometrin tarkoituksena on tuottaa tietoa yrittäjien ja alueiden päättäjien käyttöön siitä, millaisena yrittäjät kokevat oman maakuntansa elinvoiman ja...
Vastuullisuuteen liittyvä lainsäädäntö ja raportointivelvoitteet yleistyvät, ja niiden vaikutukset näkyvät jo alueemme yrityskentässä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että...
Tervetuloa yritysten iltateelle tutustumaan ja keskustelemaan, miltä näyttää vuosi 2025 Raahen seudun yritysten näkökulmasta! Raahen seutukunnan yrittäjät ovat...
Wanhan Raahen brändityö odottaa näkemyksellistä asiantuntijaa ja kokenutta kumppania toteuttamaan yhdessä Visit Raahen sekä alueen toimijoiden ja asukkaiden kanssa viestintäsuunnitelman, jonka avulla...
Vuoteen 2024 on kuulunut monenlaista kehitystä, kuten odottaa sopii. Suurimpia koko seutukuntaa koskevia töitä ovat olleet Raahen seutukunnan elinvoimastrategia 2025–2035...
Osallistu Työkyvyllä tuloksiin -työpajaan! Työkyvyllä tuloksiin on työnantajille ja esihenkilöille suunnattu työpajakokonaisuus, joka sisältää kaksi kahden tunnin...
Päivän aikana päästään sukeltamaan ajankohtaisiin liiketoiminnan aiheisiin, kuulemaan inspiroivia puheenvuoroja huippuasiantuntijoilta ja verkostoitumaan muiden...
Raahen seudun kehityksen väki lomailee jouluviikolta loppiaiseen asti ja toimisto hiljenee hetkeksi ajalle 23.12.2024-6.1.2025. Voit lähestyä meitä myös loman aikana ja palaamme asiaan heti lomien...