Millaista tukea perheyritykset tarvitsevat?

Millaista tukea perheyritykset tarvitsevat?

Kartoitamme Pohjois-Pohjanmaan perheyritysten nykytilaa sekä niiden johtamiseen, osallisuuteen, yhteistyöhön ja uudistumiseen liittyviä kehittämistarpeita.

Kyselyn tulosten pohjalta suunnittelemme alueen perheyrityksille maksuttomia valmennuksia, palveluita ja muuta kehittämistoimintaa. Tavoitteenamme on kohdentaa toimenpiteet niihin teemoihin, joissa yritykset itse kokevat tarvitsevansa eniten tukea, uusia näkökulmia tai käytännön ratkaisuja.

Tiedätkö, onko yrityksesi perheyritys? Noin kolme neljästä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevasta yrityksestä on perheyrityksiä, vaikka kaikki eivät tätä tunnista. Haluamme ymmärtää paremmin alueen perheyritysten tarpeita ja niihin liittyviä kehittämismahdollisuuksia.

Kyselyyn voi vastata samasta yrityksestä useampi henkilö eri tehtävissä, sillä erilaiset näkökulmat auttavat muodostamaan monipuolisen kuvan yritysten tilanteesta. Tämän vuoksi pyydämme välittämään kyselyä eteenpäin yrityksessänne.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 10–15 minuuttia. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä yksittäistä vastaajaa tai yritystä voida tunnistaa tuloksista.

Vastaa kyselyyn Webropol-lomakkeella

Kysely on avoinna 27.11.2026 saakka.

Kiitos arvokkaasta ajastasi ja näkemyksistäsi!

Ystävällisin terveisin,

Markku Laatikainen
Projektipäällikkö/FAMLEAD, TKI-asiantuntija
Centria-ammattikorkeakoulu


Mitä tarkoitamme perheyrityksellä?

Perheyrityksellä tarkoitetaan yritystä, jossa:

  • Enemmistö päätösvallasta (yli 50 %) on yrityksen perustajalla ja/tai hänen perheellään.
  • Ainakin yksi perheenjäsen osallistuu yrityksen johtamiseen tai hallintoon.

Perheenjäseniin kuuluvat henkilön puoliso, isovanhemmat, vanhemmat, lapset ja sisarukset.

FAMLEAD -hanke

FAMLEAD-hanke vahvistaa perheyritysten johtamisosaamista, muutoskyvykkyyttä ja sukupolvien välistä yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaalla.  Hankkeen toteuttavat Centria-ammattikorkeakoulu (päätoteuttaja), Limingan kunta ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin MicroENTRE-tutkimusryhmä. Hanketta rahoittaa Oikeudenmukaisten siirtymän rahasto – JTF, Euroopan unionin osarahoittama, Elinvoimakeskus.

Hankkeen tietosuojaseloste löytyy nettisivuiltamme:
FAMLEAD – Perheyritysten johtamisen kehittäminen - Centria

Post-it lappuun piirretty hehkulamppu korkkitaululla.

Uutishuone

Jyrki Veijola aloittaa tarjoamaan isännöinnin ja taloushallinnon palveluja asuntoyhtiöille, yrityksille sekä muille organisaatioille Raahessa. Raahen toimisto palvelee Kumpeleenkujalla, entisessä...
Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Tänä päivänä myös rahoituslaitokset huomioivat vastuullisuusnäkökulman rahoituspäätöksissään. Lisäksi...
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
Anna Uusitalo on aloittanut yritysasiantuntijana VATUPASSI – Vastuullinen tulevaisuus -projektissa Raahen seudulla. Projektiin etsitään yrityksiä monipuolisesti eri...
Yrityksen ostamista, myymistä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille neuvontapalvelut löytyvät nyt yhden haun...