Maatalouden investointitukea energiantuotantoon

Suunnitteletko uusiutuvaan energiaan perustuvaa rakentamisinvestointia tuotantotoimintaasi? Hae investointitukea viimeistään 15.10. jos haluat päätöksen vuoden 2022 puolella.

Maatalouden investointitukea voidaan myöntää maatilan energiantuotannossa tarvittaviin rakentamisinvestointeihin. Investointi on tukikelpoinen siltä osin kuin energia käytetään maatalouden tuotantotoiminnassa.

Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että energialaitoksessa hyödynnetään uusiutuvaa energialähdettä. Maatilan lämpökeskuksessa voidaan hyödyntää myös turvetta, jos lämpöä voidaan tuottaa myös uusiutuvan energialähteen avulla.

Tuen määrä ja hakeminen

Energiainvestoinnissa tuen määrä on 40 % (+10 %, jos kyseessä biokaasun tuotanto) ja vähintään 3000 euroa. Pienempään investointiin ei myönnetä tukea. Maatalouden investointitukien enimmäismäärä kolmen vuoden jaksolla on 1 500 000 euroa maatilaa kohti.

Maatalouden investointitukea haetaan sähköisen Hyrrä-palvelun kautta. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan ohjeistuksen mukainen lomakkeelle laadittu liiketoimintasuunnitelma.

Ennen päätöstä tehdyt hankinnat eivät ole tukikelpoisia

Älä aloita toimenpiteitä tai allekirjoita investointiin liittyviä sopimuksia ennen kuin olet saanut ELY-keskuksesta päätöksen. Investointitukea ei myönnetä lainkaan sellaiseen toimenpiteeseen, jonka toteuttaminen on aloitettu ennen hakemuksen vireilletuloa.

Tukea haettava pian, seuraava mahdollisuus 2023

Jos haluat saada päätöksen maatalousinvestoinnin rahoituksesta vuoden 2022 puolella, tee hakemus pian. ELY-keskukset tekevät kaikkiin 15.10.2022 jälkeen lähetettyihin hakemuksiin kielteiset päätökset, sillä nykyisen EU-rahoituskauden varojen käyttö on päättymässä. Uuden rahoituskauden haku aukeaa arviolta 2023 alkupuolella.

Lisätiedot ja tarvittavat lomakkeet maatalouden investointituista Ruokaviraston sivuilla.

Eri kokoisia seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

07.04.2020
Takaus on haettavissa 30.3.–30.4.2020. Voit hakea ELY-keskuksesta valtiontakausta pankkilainalle, joka parantaa tilasi maksuvalmiutta. Hae valtiontakausta lomakkeella 493 viimeistään 30.4.2020....
06.04.2020
Lue koko uutinen Ylen verkkosivuilta Hallitus kertoi perjantaina 3.4. tulevista toimista koronakriisin aiheuttamien vaikeuksien hillitsemiseksi. Esitykset ovat menossa eduskunnan käsittelyyn....
06.04.2020
Tesin uusi ohjelma sijoittaa koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa oleviin yrityksiin Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää rahoitusohjelman koronaviruksen vaikutuksista tilapäisiin vaikeuksiin...
06.04.2020
Tue paikallista yrittäjää ja tilaa Puolun itsetehtyä herkullista lounasta kotitoimistolle tai työpaikalle toimitettuna.  Ateriapalvelu 6.4-9.4.2020 Valitse tuotteet kolmesta eri hintaryhmästämme:...
06.04.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut sivuilleen toimintaohjeita yrityksille koronavirustilanteessa. TEM:in sivustolta löytyy myös kooste usein kysytyistä kysymyksistä liittyen muun muassa...
06.04.2020
Yrittäjät pääsevät työmarkkinatuen piiriin Lakimuutos on käsittelyssä, mutta ilmoittautua voi TE-toimistoon heti. Työmarkkinatuen määrä ilman korotuksia on keskimäärin 724 e/kk. Millä edellytyksillä...
02.04.2020
Mietityttääkö tietotulva etkä ole varma, mistä ja miten rahoitusta pitäisi hakea? Saitko hylkäävän päätöksen, vaikka yritystoimintasi on kärsinyt koronakriisistä? Pyydä tukea hakemuksen suunnitteluun...
01.04.2020
TE-toimisto tiedottaa Määräaikainen lakimuutos lyhentää lomautusten ilmoitusaikaa ja yhteistoimintaneuvotteluiden kestoa Työsopimuslain, merityösopimuslain ja yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun...