Kustannustuen neljäs hakukierros on käynnissä 30.9. asti

Kustannustuen neljäs hakukierros on käynnissä 30.9. asti

Yritykset, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi COVID-19 -pandemian vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia palkka- ja muita kuluja tukikaudella 1.3. -31.5.2021, voivat hakea kustannustukea Valtiokonttorista.

Kustannustukea yrityksille ja liiketoimintaa harjoittaville säätiöille ja yhdistyksille

Kustannustukea voidaan myöntää 2 000 – 1 000 000 euroa. Tuki myönnetään liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan ja sitä maksetaan vähintään 2000 euroa, vaikka laskennallinen tukisumma jäisi sen alle.

Tukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita koronatukia! Yrityskohtainen enimmäismäärä kaikki pandemiatuet laskettuna yhteensä on 1,8 miljoonaa euroa.

1,8 miljoonan euron tukirajan ylittäneille yrityksille ja konserneille on haettavissa samaan aikaan 30.9. asti tuki kattamattomiin kiinteisiin kustannuksiin, jossa yläraja on 10 miljoonaa euroa.

Kuka kustannustukea voi hakea?

Tukea voi hakea yritysmuodosta riippumatta. Edellytyksenä tuen saamiselle on, että

  • liikevaihto on alentunut yli 30 % vertailuajankohtaan nähden 
  • kustannuksia tukikaudelta on vähintään 2000 € 
  • hakijalla on y-tunnus
  • hakija on merkitty ennakkoperintärekisteriin

Tukea voi hakea ilman lisäperusteluja, jos toimialan liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella. Lista ja hakupalvelu toimialoista löytyy Valtiokonttorin sivuilta. Toimialarajauksen ulkopuolelle jäävien hakijoiden on perusteltava, että liikevaihdon lasku johtuu pandemiasta.

Uusi yritys (perustettu 1.1.2019 tai sen jälkeen) voi saada tukea listattujen toimialojen keskimääräisen liikevaihdon muutoksen perusteella.

Kustannustukea ei myönnetä pankki- ja rahoituslaitoksille, eikä maatalouden alkutuotannon, kalatalouden ja vesiviljelyalan toimialoille.

Miten tukea haetaan?

Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Poikkeustapauksessa hyväksytään pdf-hakemus, joka täytyy tilata erikseen Valtiokonttorilta.

Kustannustuen neljännen kierroksen hakuaika päättyy torstaina 30.9. klo 16.15.

Raahen seudun kehityksessä tukiin liittyvissä asioissa palvelevat:

  • Jussi: puh. 040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi
  • Riitta: puh. 040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi

Valtiokonttorin asiakaspalvelu auttaa puhelimessa ja chatissä arkisin 9-15.

Kustannustuki.

Uutishuone

Jätäthän viestin, niin palvelemme sinua palattuamme! Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä päivystysvuorossa olevaan henkilöön. Raahen seudun upeista kohteista ja...
Avaa ovi uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin! Pohjois-Ruotsi on nopeasti kehittyvä alue, jonne suunnitellaan ja toteutetaan parhaillaan mittavia investointeja muun muassa vihreään teräkseen,...
Tiedätkö missä kohtaa markkinointi tulee mukaan kasvuun? Vastaus on alusta alkaen. Tästä lähdettiin liikkeelle Markkinointistrategialla kasvua -työpajassa, jossa...
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Vastuullisen yritystoiminnan perustana ovat ihmiset, talous ja ympäristö....
Myynnin johtamisen työpaja kokosi yhteen yrittäjiä ja yritysten avainhenkilöitä, jotka halusivat johtaa myyntiä tavoitteellisemmin, kannattavammin ja ihmisläheisemmin....
Yrityksen kasvun takana on toimiva arki. Siinä, miten tiimiä johdetaan, miten työtä ohjataan ja miten selkeästi vastuut ja toimintatavat on määritelty. Esihenkilötyön ja...
ReBuild Ukraine 2025 on merkittävä kansainvälinen messu- ja konferenssitapahtuma, joka keskittyy Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tapahtuma kokoaa yhteen rakennus- ja...
Kevään 2025 vastuullisuuden strategiavalmennus huipentui innostavaan päätöstyöpajaan, jossa Raahen ja Kalajoen seudun yritysosallistujat pääsivät esittelemään omat...