Kustannustuen hakijoita vähän Raahen seudulta, uudet kierrokset sulkemiskorvauksesta ja kustannustuesta alkamassa

Raahen seutukunnan yrityksistä 14 jätti hakemuksen kustannustuen viidennellä kierroksella. Uuden sulkemiskorvauksen ja kustannustuen hakujen on tarkoitus avautua maalis- ja huhtikuussa Valtiokonttorissa.
 

Puolet hakijoista sai kustannustukea

Viidennen kierroksen haku päättyi 18.2. Tuki oli rajattu yrityksille, joiden liiketoiminta oli kärsinyt julkisoikeudellisesta, koronapandemian torjuntaan liittyvästä rajoituksesta kaudella 1.6.–30.9.2021.

Raahen seudulta tukea hakeneista 14 yrityksestä seitsemän on saanut Valtiokonttorilta myönteisen tukipäätöksen, kuudelta tuki on hylätty ja yksi vielä odottaa päätöstä. Raahen seudulle myönnetyn tuen määrä viimeisimmällä kierroksella on yhteensä 46 955 euroa.

Kaikilta viideltä kierrokselta kustannustukea on maksettu Raahen seudulla yhteensä vajaat 1,6 miljoonaa euroa 134 yritykselle.

Tilastotietoa kustannustuesta Valtiokonttorin sivuilla

Kustannustuesta ja sulkemiskorvauksesta järjestetään uusi hakukierros

Sulkemiskorvaus tulee haettavaksi ensin, arviolta maaliskuun loppupuolella. Korvausta haetaan ajalta 21.12.2021-28.2.2022 ja se koskee alle 50 hengen yrityksiä, joiden tilat on suljettu tai yleisötilaisuus kielletty pandemian hallintaan liittyvän lain tai viranomaisen määräyksen johdosta.

Kustannustuen kuudennen kierroksen on tarkoitus avautua huhtikuussa. Tukea haetaan ajalta 1.12.2021-28.2.2022 ja se kompensoi sulkemismääräyksiä lievempien rajoitusten vaikutuksia niistä kärsineille toimialoille ja yrityksille.

Tukia haetaan erikseen ja ne avautuvat tuttuun tapaan Valtiokonttorin sivuille Koronatuet yrityksille.

Tutustu myös: Kysymyksiä ja vastauksia kustannustuesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla

Ota yhteyttä!

Kaikissa tukiin liittyvissä asioissa seutukunnan yrityksiä palvelevat myös Raahen seudun kehityksen asiantuntijat:

Jussi, puh. 040 830 3018

jussi.kemila [at] raahe.fi

Riitta, puh. 040 830 3198

riitta.palosaari [at] raahe.fi

Kustannustuki.

Uutishuone

29% prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä on vaihtamassa omistajaa Pohjois-Pohjanmaalla seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. Yhteistyötä...
Alueille suunnattujen elpymisvarojen myöntäminen käynnistyy kevään 2021 aikana. Rahoituksella tuetaan erityisesti pk-yrityksiä digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta. Rahoitusta...
Kustannustuesta järjestetään kolmas hakukierros. Yksinyrittäjätuki on jatkossa osa kustannustukea. Haku auki huhtikuussa? Tavoitteena on avata kolmannen kierroksen kustannustukihaku...
Kustannustukihakemuksen tulee olla perillä klo 16.15 perjantaina 26.2. joko lähetettynä Valtiokonttorin sähköisessä palvelussa tai perillä Valtiokonttorin kirjaamossa. Kustannustuen hakeminen...
Toimintaympäristön hallitseminen jatkuvan muutoksen keskellä on haastavaa niin johtajille kuin henkilöstölle. Mihin yrityksesi kaipaa tukea? Maksuttomat koulutukset yritysten tarpeisiin KASKI-hanke...
Yrityksesi kasvun mahdollisuus löytyy digitaalisista palveluista, olipa kyse nettisivustosta, mobiilisovelluksesta, toimintaa tehostavasta järjestelmästä, myyntialustasta tai muusta digitaalisesta...
Muhiiko mielessäsi idea täydellisestä tuotelahjasta, joka korostaa Raahe-brändissä kuvattua raahelaista identiteettiä ja on ekologisesta näkökulmasta kestävä? Voit ideoida tuotetyypin tarjouksessa...
Arvonlisäverottoman vähäisen liiketoiminnan rajaa on nostettu. Korotettua rajaa sovelletaan vuonna 2021 alkaviin tilikausiin. Pienen yrityksen alv Yrityksen ei tarvitse ilmoittautua...