Kuntabarometri on auki: Nyt mitataan yrittäjän kotikunnan yrittäjämyönteisyyttä

Suomen Yrittäjät mittaa jälleen kuntien onnistumista yrittäjyyden edistämisessä. Järjestö kartoittaa yrittäjien mielipiteitä kotikuntansa yrittäjämyönteisyydestä, sen onnistumisista ja kehittämistarpeista.

Vuonna 2020 peräti 10 400 yrittäjää vastasi edellisen kerran kyselyyn eri puolilta maata. Pohjois-Pohjanmaa pärjäsi hyvin. Kärkikuntiin kuuluivat Kärsämäen lisäksi myös Oulainen ja Kempele.

Vastaa kuntabarometriin

Miksi tämä kysely on tärkeä?

  • Yrittäjä pääsee antamaan palautetta ja arvioimaan oman kuntansa toimintaa: Mitkä asiat toimivat ja mitä pitää parantaa.
  • Kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan mm. kunnan tekemien julkisten hankintojen merkityksestä yrittäjille.
  • Yrittäjäyhdistykset saavat tietoa siitä, mihin asioihin heidän pitää jäsentensä puolesta kunnassa vaikuttaa.
  • Kunnat ja niiden yrittäjiä palvelevat yhtiöt saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta tarjoamistaan yrityspalveluista: Parantavatko yrityspalvelut yrittäjän arkea ja saako palveluita matalalla kynnyksellä? Toteutetaanko julkiset hankinnat pk-yrityksiä huomioiden?

Kyselyn tulokset julkistetaan Kunnallisjohdon seminaarissa keskiviikkona 18.5.2022. Kunnille ja yrittäjäyhdistyksille toimitetaan kyselytutkimuksen tulokset. Ne ovat myös avoimesti verkossa nähtävillä.

Jotta tuloksissa näkyy aidosti yrittäjien mielipiteet, on tärkeää, että jokainen jäsenyrittäjä kertoo oman näkemyksensä. Kyselyn vastausaika 1.2. – 31.3.2022. Siihen voi vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kyselyn toteuttaa Iro Research Oy.

Yrittäjä, muista vastata kyselyyn!

Missä on Suomen paras kunta yrittäjälle?

Uutishuone

Työt Pyhäjoella Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen parissa etenevät suunnitellusti. Laitostoimittaja RAOS Project rekrytoi lisää asiantuntijoita monikansalliseen tiimiinsä. RAOS Projectin uutiskirjeessä...
Päivitys 8.4. Verohallinto on antanut uuden jatkoajan Katso-palvelun käyttöön 31.8.2021 asti. Uutinen jatkoajasta Verohallinnon sivuilla Katso-tunnistetta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää 1.9.2021...
Hallituksen esittämä sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä 28.3.2021 asti voimassa oleva sulku. Ravintoloiden jatkosulkemista pidetään välttämättömänä tautitilanteen vuoksi...
Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Haku avattaisiin toukokuun...
Pk-yritys, on aika tutustua, miten cobotit mahdollistavat sinunkin tuloksen kasvattamisen! Yhteistyörobotiikka - Cobotit Cobotit ovat tulevaisuuden työkaluja, jotka voidaan asettaa työskentelemään...
Eduskunta on hyväksynyt väliaikaisen muutoksen, jolla Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea 30.6.2021 asti. Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea...
Eero Sallisen Martikkalan kotieläinpiha voitti 13–17-vuotiaiden sarjan vuoden 2020 yrityskilpailussa. Nuoria kannustetaan yrittäjyyteen Raahen seudulla monin tavoin. Positiivinen yrittäjäasenne ja...
Yleisen vetovoiman lisääminen ja ripeä lupakäsittely ovat yrittäjien mielestä kunnan tehokkaimmat tavat tukea yrittäjyyttä, kertoo Yrittäjägallup. Yrittäjägallupissa selkeät kärjet Suomen Yrittäjien...