Kim Väisänen toi Raahen seudulle vaikuttavan nipun vinkkejä kasvua hakeville yrityksille

Raahesalin lämpiöön kokoontui aikaisin aamulla 20.8.2024 kehittämisestä kiinnostunut joukko Raahen seudun kehityksen Tupla Kit -hankkeen kutsumana. Mukaan Kipinää kasvuun -tilaisuuteen oli ilmoittautunut Raahen seutukunnasta ja vähän kauempaakin yhteensä 83 yrittäjää ja elinkeinoelämän toimijaa. Aamupalan ja kahvin ääressä vaihdettujen kuulumisten jälkeen siirryttiin salin puolelle esitysten pariin.

Tilaisuuden avasi kehitysjohtaja Pasi Pitkänen kertomalla seutukunnan kasvunäkymistä ja käynnissä olevista investoinneista. Tulevien SSAB:n ja merituulivoiman kaltaisten miljardiluokan investointien ohella ”pienemmät” kymmenien miljoonien sijoitukset kaupan ja teollisuuden aloilla meinaavat jäädä varjoon, vaikka niiden merkitys on erittäin tärkeä ja viestittää uskosta alueen tulevaisuuteen.

Kaikkein tärkein voimavara alueelle ovat olemassa olevat yritykset!

Yleisesti ottaen yrityskentällä vaikuttaa olevan odottava ja rauhallinen tunnelma, vaikka yksittäisten yritysten tilanteet voivat vaihdella paljonkin. Pitkänen muistutti kasvuteeman olevan vahvasti mukana niin seutukunnan kuin maakunnankin strategioissa ja painotti, että kaikkein tärkein voimavara alueelle ovat olemassa olevat yritykset.

Lopuksi Pitkänen esitteli koosteen yrityksille tarjolla olevista maksuttomista palveluista ja muistutti syksyllä käynnistyvästä yritysbarometrin soittokierroksesta, jolla tavoitellaan vastauksia neljästäsadasta seutukunnan yrityksestä. Laajan tilannekuvan selvittämisen lisäksi puheluissa annetulla palautteella on merkitystä palveluiden kehittämisessä entistä paremmiksi yrityksille.

Väisänen Raahesalin lavalla ja salissa istuvaa yleisöä.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon tuplavoittaja ja kohta kuudennen kirjansa julkaiseva kokenut yrittäjä ja bisnesenkeli Kim Väisänen otti seuraavaksi lavan haltuun. Kim avasi esityksensä kertomalla, että kasvuyrityksen resepti on varsin yksinkertainen: pitää olla tuote tai palvelu, joka ratkaisee aidon asiakastarpeen tai ongelman sekä pystyä toistamaan tämä isommassa mittakaavassa.

Julkiset rahoituslähteet kannattaa hyödyntää.

Yrityksen kasvu vaatii luonnollisesti lisää pelimerkkejä, eli rahaa. Yritys on sijoittajan näkökulmasta rahoituskelpoinen, mikäli se täyttää 40 %:n säännön, eli liikevoiton ja kasvun prosenttien on oltava yhteensä vähintään sen verran. Sukulaisten ja ystävien panos on yleensä yrittäjälle merkittävä, mutta myös julkiset rahoituslähteet kannattaa hyödyntää ja avuksi ottaa asiantuntija esimerkiksi Raahen seudun kehityksestä. Erityisesti viennin aloittamiseen on saatavilla hyvin tukia ja kasvuun riittää muutenkin harvoin oma seutu. Hyvä keino kansainvälistymisen treenaamiseen on ottaa yritykseen kv-harjoittelija korkeakoulusta.

Onnistuminen ja menestyminen ovat täysin eri asioita.

Kaikista pahinta on, kun yrittäjä ei tiedä, missä ollaan menossa. Taustatyöt on tehtävä huolella, sillä ”hyvä tuote riittää” tai ”tälle ei ole ollenkaan kilpailua” kertovat ainoastaan siitä, että asioita ei ole tutkittu ja mietitty loppuun asti. Yritysten tappaja numero 1 on se, että markkinoita tai kysyntää ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi. Päästäkseen eteenpäin yrittäjän on tärkeä asettaa toiminnalleen mitattavia osatavoitteita, sillä kasvua hakiessa on joskus päästävä maaliin ja koko ajan pitää pystyä vähän parempaan, vaikka prosentti olisi kuinka pieni. On kuitenkin hyvä muistaa, että onnistuminen ja menestyminen ovat täysin eri asioita! Yrittäjän täytyy itse määrittää oma tavoitteensa onnistumiselle, koska pelkästään menestyksen vuoksi ei yritä juuri kukaan.

Kasvu on ennen kaikkea ihmisbisnestä – uusia henkilöitä ja osaamista tarvitaan yrityksen eri vaiheissa, joten kollegoista ja työntekijöistä on osattava myös luopua. Koska ihmiset eivät muuta opittua käytöstä helposti, on hankittava oikea tiimi ja huolehdittava, ettei muutosvastarinta nouse kasvun esteeksi. Yrittäjänkin on hyvä tuntea omat rajoitteensa ja keskittyä niihin asioihin, joissa on vahvimmillaan ja antaa taitavampien hoitaa muut osa-alueet. Varmistaakseen parhaan osaamisen, on uusiin tehtäviin hyvä ottaa aina vähintään kaksi haastateltavaa, vaikka olisi ennakkokäsitys jostain ”huipputyypistä”.

Kasvuyrittäjän on säilytettävä innostus, vaikka välillä tulee pataan!

Yrittäjän täytyy osata sanoa ei. Jo strategiavaiheessa on hyvä valita 5 asiaa, joihin yritys keskittyy ja rajata 10 asiaa kokonaan ulkopuolelle. Myös skaalautumiseen tarvitaan oikea liiketoimintamalli ja mikäli valittu malli ei jostain syystä toimi, on yrittäjän pystyttävä viheltämään peli poikki ja vaihtaa mallia. Kasvun hakemisessa pienilläkin asioilla on suuri merkitys, sillä olennaisinta yritykselle ei ole ”kasvaa nollasta sataan”, vaan enemmin satsata sadan asian kasvattamiseksi nollasta yhteen.

Omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta, sillä kasvuyrittäjän riski burn outiin on iso. Lisäksi yrittäjän kannattaa etsiä itselleen ulkopuolinen mentori, jonka kanssa voi keskustella mistä tahansa liiketoimintaan tai siihen vaikuttavaan yksityiselämänkin asiaan liittyen. Ennen kaikkea kipinää on vaalittava - ”kasvuyrittäjän on säilytettävä innostus, vaikka välillä tulee pataan!”.

Lopuksi yritysasiantuntija Katja Mattila kertoi seudun yritysten kasvun tueksi järjestettävistä syksyn maksuttomista työpajoista. Yrityksen kestävä kasvu -työpajasarjan neljä ensimmäistä osaa on nyt aikataulutettu ja ilmoittautuminen käynnissä. Ensimmäisissä työpajoissa keskitytään jokaisen yrityksen menestymisen edellytyksiin, eli nykytilanteen määrittämiseen, strategiaan ja toimintasuunnitelmaan. Osallistujat saavat tarvittavat tiedot ja käytännön taidot yrityksen viemiseksi seuraavalle tasolle sekä konkreettisia työkaluja hyödynnettäväksi suoraan omassa liiketoiminnassa.

Lämmin kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille ja tervetuloa kehittämään kasvuosaamista myös työpajoihin!

Jussi Kemilä, Kim Väisänen ja Katja Mattila Raahessa museonrannassa.

Uutishuone

Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Raahen seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen kesäkuussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa...
Tervetuloa vastaamaan kyselyyn tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työllistymisestä ja työmarkkina-asemasta Suomessa! Tämä kysely on osa työ- ja...
Hyvällä työnantajamielikuvalla varmistat sen, että teille halutaan tulla töihin ja työntekijänä myös pysytään pitkään. Työnantajamielikuva rakentuu monista palasista ja kaikki lähtee liikkeelle...
Sivustolta löytyy kattavasti tietoa Raahen seudun korkeakouluyhteistyöstä ja täällä kehitetystä Monikampus –mallista sekä ennakoinnista ja erilaisista toteutetuista...
Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 20 yritystä. Raahen seutukunnasta mukana on raahelainen WTF Design. Yritykset valittiin sparrausohjelmaan tuomariston...
Tuen hakemista yksinkertaistetaan ja maksatusta nopeutetaan. Käyttöön tulee myös uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Uudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä....
Pyöräily on vahvassa nosteessa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tiesitkö, että EU:n maaliskuussa julkaistu tavoite tähtää pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä?...
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023. Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä...