Investointeihin ja yritysten kehittämiseen on saatavilla avustusta ja neuvontaa

Suunnitteletteko uusien kone- ja laitehankintojen tai muiden investointien tekemistä vai oletteko muutoin kehittämässä yrityksen liiketoimintaa? Yrityksen kehittämiseen on mahdollista hakea investointitukea tai yritysten kehittämisavustusta, jotka on suunniteltu erityisesti kasvua ja kehittymistä tai kansainvälistymistä tavoitteleville yrityksille.

Investointituki on tarkoitettu yrityksille, jotka aikovat investoida esimerkiksi uusiin koneisiin, laitteisiin, teknologiaan tai tuotantotiloihin. Tuki auttaa yrityksiä kasvamaan ja tehostamaan toimintaansa, mikä on erityisen tärkeää kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Investointituki voi kattaa osan investointikustannuksista, mikä helpottaa rahoituskokonaisuuden muodostamista suurempien hankintojen yhteydessä.

Yritysten kehittämisavustus on puolestaan suunnattu yrityksille, jotka tekevät uusia investointeja ja/tai kehittävät liiketoimintaansa. Yritysten kehittämisavustusta voi hakea investointeihin lisäksi esimerkiksi tuotekehitykseen ja tuotantomenetelmien kehittämiseen, kansainvälistymisen valmisteluihin tai digitalisaatiohankkeisiin. Kehittämisavustuksella tuetaan yrityksiä, jotka tähtäävät kasvuun tai esimerkiksi uusille markkinoille.

Kasvu- ja kehittämishaluisten yritysten on mahdollista hyödyntää näitä tukimuotoja strategisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Kansainvälistymishaluisten yritysten on mahdollista saada erityistä tukea vientiponnisteluihinsa myös Business Finlandista ja saada merkittävä etua, jos tavoitteena on laajentaa toimintaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tuen hakeminen voi tuntua monimutkaiselta, mutta Raahen seudun kehityksestä on saatavilla apua ja neuvoja yrityksen kehittämiseen ja tukien hakemiseen.

Asiantuntijamme voivat auttaa teitä ymmärtämään millaisia tukimuotoja on saatavilla ja miten hakemusprosessi etenee. Autamme myös hakemusten laatimisessa ja tarvittavien liitteiden laatimisessa ja kokoamisessa.

Ota yhteyttä niin selvitetään millaista tukea teidän tarpeisiinne on saatavilla ja varmistetaan, että yrityksen kehittäminen ja tukien hakeminen sujuu mahdollisimman sujuvasti.

Lisätiedot

Jussi Kemilä
puh. 040 830 3018
jussi.kemila [at] raahe.fi (jussi[dot]kemila[at]raahe[dot]fi)

Raahen seudun kehitys

Eri kokoisia seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Raahen seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen kesäkuussa. Parlamenteissa voi jutustella mistä tahansa...
Tervetuloa vastaamaan kyselyyn tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työllistymisestä ja työmarkkina-asemasta Suomessa! Tämä kysely on osa työ- ja...
Hyvällä työnantajamielikuvalla varmistat sen, että teille halutaan tulla töihin ja työntekijänä myös pysytään pitkään. Työnantajamielikuva rakentuu monista palasista ja kaikki lähtee liikkeelle...
Sivustolta löytyy kattavasti tietoa Raahen seudun korkeakouluyhteistyöstä ja täällä kehitetystä Monikampus –mallista sekä ennakoinnista ja erilaisista toteutetuista...
Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 20 yritystä. Raahen seutukunnasta mukana on raahelainen WTF Design. Yritykset valittiin sparrausohjelmaan tuomariston...
Tuen hakemista yksinkertaistetaan ja maksatusta nopeutetaan. Käyttöön tulee myös uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Uudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä....
Pyöräily on vahvassa nosteessa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tiesitkö, että EU:n maaliskuussa julkaistu tavoite tähtää pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä?...
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023. Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä...