Finnverasta lainaa mikroyritysten kasvuaskeliin

Finnvera haluaa olla varmistamassa, että uusia kasvuyrityksiä syntyy. Laina mikroyrityksen kasvuun on tarkoitettu alle 10 henkeä työllistävien, kannattavan liiketoiminnan omaavien yritysten kasvun ja tuottavuuden parantamiseen.

Laina on haettavissa merkittävästi yrityksen toimintaa ja kilpailukykyä parantavien investointien ja kehittämistoimien rahoittamiseen 1.10.2024–31.03.2025 välisenä aikana.

Lainaa voidaan myöntää mikroyrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin, tavanomaisesta toiminnasta poikkeaviin uusiin rahoitustarpeisiin, esimerkiksi uusien palvelujen kehittämiseen, toiminnan laajentamiseen, uuden työntekijän palkkaamiseen tai kansainvälistymiseen.

Lainan määrä on 20 000–50 000 euroa ja laina-aika on enintään 5 vuotta. Laina on haettavissa Finnveran sähköisen asiointipalvelun kautta.

Lue lisää lainasta ja tutustu tuote-ehtoihin Finnveran sivuilla.

Viiden sadan euron seteleitä viuhkassa.

Uutishuone

Pohjois-Pohjanmaalta 41 yritystä haki Kasvu Openin maksuttomaan Kasvupolku®-sparraukseen.  Sparrausta järjestetään 15 eri alue- ja toimialakohtaisella Kasvupolulla. Hakijoita oli eniten...
Tukea yrityksen kasvuun! Onko tavoitteena yrityksen kasvu, mutta taklattavana haaste, joka pitäisi ratkaista? Kasvun kartta -hankkeen asiantuntijapalvelut ovat apunasi nyt. Hakuaikaa on 18.4.2021...
Seudun yrityksiä varten perustettu Raaseli-verkkokauppa täyttää vuoden! Kaupan tarjontaan ovat käyneet tutustumassa tuhannet asiakkaat. Liity mukaan. Mainosta ilmaiseksi ja auta asiakasta löytämään...
Sitran toimeksiannosta yli 2 000 yritykselle tehty haastattelututkimus kertoo, että selvästi yli puolet yrityksistä tekee yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja löytää sitä kautta uusia osaajia....
Työt Pyhäjoella Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen parissa etenevät suunnitellusti. Laitostoimittaja RAOS Project rekrytoi lisää asiantuntijoita monikansalliseen tiimiinsä. RAOS Projectin uutiskirjeessä...
Päivitys 8.4. Verohallinto on antanut uuden jatkoajan Katso-palvelun käyttöön 31.8.2021 asti. Uutinen jatkoajasta Verohallinnon sivuilla Katso-tunnistetta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää 1.9.2021...
Hallituksen esittämä sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä 28.3.2021 asti voimassa oleva sulku. Ravintoloiden jatkosulkemista pidetään välttämättömänä tautitilanteen vuoksi...
Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Haku avattaisiin toukokuun...