Business Finlandin tilapäisiin häiriötilanteisiin tarkoitetun TKI-lainan hakuaikaa jatkettu 15.10.2021 asti

Laina häiriötilanteisiin on tarkoitettu tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektin (TKI) rahoittamiseen.

Paranna kilpailukykyä uudistamalla tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä

Rahoitus on tarkoitettu osakeyhtiömuotoisille, kokoluokaltaan pk- ja midcap-yrityksille sekä merkittävää liiketoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja säätiöille, joiden liiketoimintaan koronaviruksen aiheuttamalla häiriötilanteella on ollut merkittävä negatiivinen vaikutus. Hakijan on osoitettava, miten koronakriisi on vaikeuttanut sen liiketoimintaa tai millaisen uhkan kriisi muodostaa ja miten TKI-projektin avulla nämä haasteet voidaan ratkaista.

Business Finlandin rahoitus on harkinnanvaraista ja myönnettävän lainan vähimmäismäärä on 100 000 euroa. Kotimarkkinoilla toimivien yritysten, säätiöiden ja yhdistysten lainan suuruus voi olla enintään 500 000 euroa ja kansainvälistä kasvua hakevien yritysten rahoituksessa enimmäismäärä arvioidaan tarpeen mukaan.

  • Lainan osuus on 50-70 % projektin hyväksytyistä kustannuksista.
  • Hakijan on pystyttävä osoittamaan, että sillä on riittävä kokonaisrahoitus koko projektin ajalle.
  • Rahoitus maksetaan pääsääntöisesti toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen. 
  • Myönnetystä lainarahoituksesta voi saada 30% ennakkona projektin alussa.
  • Laina-aika on pääsääntöisesti 7 - 10 vuotta.

Tutustu tarkemmin TKI-lainaan Business Finlandin sivuilla

Business Finlandin logo tietokoneen ruudulla.

Uutishuone

Anna Uusitalo on aloittanut yritysasiantuntijana VATUPASSI – Vastuullinen tulevaisuus -projektissa Raahen seudulla. Projektiin etsitään yrityksiä monipuolisesti eri...
Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Jatketaan töitä seutukuntamme menestyksen ja hyvinvoinnin eteen yhdessä myös tulevana vuonna. Kiireetöntä...
Yrityksen ostamista, myymistä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille neuvontapalvelut löytyvät nyt yhden haun...
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää yrityksen kehittämisavustuksen haun jatkuvana koko Pohjois-Suomessa vuoden 2024 ajaksi tammikuun alkupuolella. Määrärahoja on...
Keskuskauppakamari on julkaissut verokädenjälkilaskurin, jolla yritykset voivat laskea, kuinka paljon ne ovat maksaneet ja tilittäneet veroja ja veronluonteisia maksuja. Laskurin tarkoituksena on...
Raahen seutukunnan yritysten lyhyen aikavälin näkemyksiä kartoittava vuoden 2023 yritysbarometri toteutettiin puhelinhaastatteluina 4.9.–29.9.2023. Seudun reilusta 2000...
Raahen kaavoitus järjestää Vihannissa lähialueiden yrittäjille ja muille sidosryhmille suunnatun tilaisuuden, jossa luodaan katsaus nykytilaan ja kartoitetaan tulevaisuuden teollisuuden edellytyksiä...
Raahen seudulle ollaan muodostamassa alueen kasvuun ja kehittymiseen johtava elinvoimastrategia vuosille 2024-2030, jonka toteuttamiseen kaikki alueen toimijat voivat...