Yritysten kasvunäkymät Raahen seudulla ovat maltillisia

Raahen seutukunnan yritysten lyhyen aikavälin näkemyksiä kartoittava vuoden 2023 yritysbarometri toteutettiin puhelinhaastatteluina 4.9.–29.9.2023. Seudun reilusta 2000 yrityksestä barometriin tavoitettiin 202 vastaajaa.

Puolet seudun yrityksistä pyrkii säilyttämään nykyisen markkina-asemansa ja uusia henkilöitä rekrytoidaan harvemmin

Kuten edellisenä vuonna, markkina-aseman säilyttäminen on yritysten yleisin tavoite (50 %) ja lähes yhtä moni suunnittelee kasvavansa mahdollisuuksien mukaan (46 %). Yrityksistä 4 % hakee voimakasta kasvua, kun puolestaan toiminnan supistumista tai loppumista ennakoi 3 % vastaajista. Liikevaihdon arvioi kasvavan hiukan alle puolet yrityksistä. Vaikka odotukset ovat nousseet hiukan edellisvuodesta, ovat ne edelleen matalalla tasolla aiempiin vuosiin verrattuna.

Vain 13 % yrityksistä uskoo henkilöstön määrän kasvavan seuraavana vuonna, mikä on matalin arvo pitkään aikaan. Suurin osa yrityksistä (84 %) arvioi henkilöstön määrän säilyvän ennallaan. Rekrytointeja suunnittelevat yritykset hakevat pääasiassa toisen asteen tutkinnon suorittaneita henkilöitä it-, viestintä- ja ohjelmistotuotannon, kuljetuksen ja varastoinnin sekä metalli- ja konepajateollisuuden toimialoille.

Kaavio yritysten näkymistä seuraavan vuoden aikana.

Hintatason nousua odottaa enää noin puolet yrityksistä, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 65 %. Valtaosa yrityksistä (71 %) ennakoi investointien säilyvän ennallaan. Investointien kasvuodotukset tippuivat eniten metalli- ja konepajateollisuudessa sekä it-alalla.

Kotimaan myynnin ennustaa heikentyvän viidesosa yrityksiä, mikä on 7 % synkempi arvio kuin edellisenä vuonna. Myynnin kasvuun uskoo edelleen noin 30 % yrityksistä ja kannattavuuden ennakoi säilyvän ennallaan lähes 60 % yrityksistä. Toimialoittain tarkasteltuna positiivisimmat näkymät ovat myynnin kasvun suhteen it-alalla (60 %) sekä synkimmät ennusteet puolestaan rakentamisessa sekä kuljetus- ja varastointialalla, jotka arvioivat myös kannattavuuden heikkenevän eniten.

Kasvua haetaan osaamisen sekä tuote- ja palveluvalikoiman kehittämisellä, suurimpana esteenä nähdään maailmanpoliittinen tilanne

Merkittävimpinä ja yhtä tärkeinä kasvun ja kehittymisen keinoina yritykset näkevät osaamisen kehittämisen (34 %), uudet tuotteet ja palvelut (34 %) sekä markkinoinnin tehostamisen (32 %). Edelliseen vuoteen nähden erityisesti osaamisen kehittäminen lisäsi suosiota ja tärkeimmäksi keinoksi koettu työntekijöiden palkkaus tippui arvioissa sijalle neljä (22 %).

Kaavio yleisimmistä kasvun ja kehittymisen keinoista vuosina 2017-2023.

Jopa 38 % yrityksistä näkee merkittävimpänä kasvun ja kehittymisen hidasteena yleisen maailmanpoliittisen tilanteen. Myös työvoiman saatavuus asettaa edelleen haasteita 19 %:lle vastaajista. Kolmanneksi suurimmaksi hidasteeksi on noussut rahoitus (13 %), mikä on poikkeuksellista aiempiin vuosiin verrattuna. Positiivista vastauksissa on, että yrittäjien työssäjaksaminen näyttää edelleen kehittyvän parempaan suuntaan, sillä enää 5 % kokee oman jaksamisensa haasteena. Pahimpaan korona-aikaan jopa 36 % kamppaili jaksamisen kanssa.

Yritysbarometrin vastaajista 70 % oli Raahesta, 21 % Siikajoelta ja 9 % Pyhäjoelta. Vastaajista kokopäiväisten yksinyrittäjien osuus oli noin viidesosa ja yrityksistä 68 % on toiminut yli kymmenen vuotta. Yrityksistä 38 %:lla oli yli miljoonan euron liikevaihto ja 13 %:lla oli vientitoimintaa.

Barometrin tuloksia hyödynnetään seutukunnallisen päätöksenteon tukena ja edunjamisessa, alue- ja toimialakehittämisessä, sidosryhmäyhteistyössä sekä Raahen seudun kehityksen toiminnan ja palveluvalikoiman kehittämisessä. Kysely toteutettiin 25. kerran.

Lisätietoa yritysbarometrin tuloksista

Riitta Palosaari
puh. 040 830 3198
riitta.palosaari [at] raahe.fi 
Raahen seudun kehitys

Suurennuslasi sinisellä taustalla ja teksti yritysbarometri 2023.

Uutishuone

18.03.2024
Kasvupolku-ohjelmat ovat yrityksille, joissa on aitoa kasvuhalua ja kehittämisintoa. Ohjelmat ovat yrityksille maksuttomia. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvupolku-ohjelmiin osallistuneiden yritysten...
18.03.2024
Tervetuloa parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Seudun yrittäjille suunnatut aamuparlamentit kokoontuvat jälleen maaliskuun lopussa ennen pääsiäisen pyhiä. Parlamenteissa voi...
11.03.2024
Jyrki Veijola aloittaa tarjoamaan isännöinnin ja taloushallinnon palveluja asuntoyhtiöille, yrityksille sekä muille organisaatioille Raahessa. Raahen toimisto palvelee Kumpeleenkujalla, entisessä...
05.03.2024
Raahessa on avattu uusi puun sorvaukseen ja puuntyöstötyökalujen erikoisliike. Raahessa Rautaruukintien varressa Ruonan teollisuuskylässä palveleva Sorvisoppi.com on Pasi Sarkkisen omistaman...
29.02.2024
Siikajoen kunta haluaa tarjota helpompaa ratkaisua elämiseen. Omalle tontille rakennettava kerrostalo nousee suunnitelmissa Siikajoen kuntakeskukseen Ruukkiin...
19.02.2024
Kuntabarometri -kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja...
15.02.2024
Digitaalinen omistajanvaihdospalvelu www.ovinfo.fi -palvelu on oppimisympäristö, joka jakaa tietoa yritysten omistajanvaihdoksesta mukaan lukien sukupolvenvaihdokset. Palvelu tarjoaa oppimista varten...
14.02.2024
Oletko tullut ajatelleeksi, että vastuullisuus voisi lisätä liiketoiminnan mahdollisuuksia? Tänä päivänä myös rahoituslaitokset huomioivat vastuullisuusnäkökulman rahoituspäätöksissään. Lisäksi...