Yritysasiantuntijan havaintoja kasvun ja kehittämisen ääreltä

Yritysasiantuntijan havaintoja kasvun ja kehittämisen ääreltä

Suurin osa yrityksistä ei kaadu osaamisen puutteeseen, vaan siihen ettei kehittämiselle löydy aikaa.

Aloitin Tupla KIT -hankkeen projektipäällikkönä keväällä 2024 sillä odotuksella, että tästä hankkeesta yritykset tulevat saamaan oikeasti hyötyä. Ei pelkästään puhetta kehittämisestä, vaan tekemistä, joka näkyy arjessa. Taustalla oli oma pitkä polkuni yrittäjänä. Reilut 14 vuotta pää- ja sivutoimisena yrittäjänä olivat opettaneet katsomaan asioita käytännön kautta.

Tiesin jo etukäteen, että yrittäjiä ei innosta mallit tai termit, jos niille ei löydy selkeää käyttöä arjessa.

Katja Mattila ja taustalla ruusupensaita.

Hankkeen aikana järjestettiin yhteensä 27 työpajaa ja seminaaria. Aiheita oli laidasta laitaan: strategiasta ja johtamisesta markkinointiin, myyntiin ja uusiin teknologioihin. Työpajat tarjosivat yrityksille konkreettisia työkaluja, joilla kehittämisen pystyi aloittamaan heti. Samalla ne olivat hetki pysähtyä oman tekemisen äärelle ja vaihtaa ajatuksia muiden yrittäjien kanssa.

Kehittäminen alkaa pysähtymisestä

Yrityksissä tiedetään, mitä pitäisi tehdä. Mutta kehittämiseen ei ole varattu aikaa ja se jää usein työn jalkoihin. Kasvua saatetaan haluta, mutta sitä ei ole määritelty tai seurata kovin tarkasti. Markkinointia tehdään, mutta sitä ei johdeta määrätietoisesti. Myyntiä tehdään, mutta sitä ei pysähdytä katsomaan kokonaisuutena. Näissä tilanteissa kehittäminen ei ole pelkästään osaamisen lisäämistä. Se on sitä, että pysähdytään hetkeksi ja katsotaan kokonaisuutta, asetetaan tavoitteet ja seurataan niiden toteutumista pitkällä sekä lyhyellä aikavälillä.

Työskentelin yritysten kasvun ja kehityksen parissa myös yrityskohtaisissa sparrauksissa. Näissä keskusteluissa päädyttiin usein aika simppeleihin kysymyksiin. Mitä tavoitellaan? Missä on pullonkaula? Mitä kannattaa tehdä nyt? Mitä jätetään tekemättä? Kuka vastaa mistä? Yllättävän usein jo näiden kysymysten perusteella syntyneet keskustelut riittivät viemään asioita eteenpäin.

Työpajat käynnistivät kehittämisen kipinän

Työpajat toimivat monelle yritykselle lähtölaukauksena kehittämiselle. Niihin ei tultu vain kuuntelemaan, vaan usein juuri siellä otettiin ensimmäiset kehittämisen askeleet. Joissakin työpajoissa lähdettiin rakentamaan kasvustrategiaa ensimmäistä kertaa kunnolla auki. Toisissa kirkastettiin tavoitteita tai lähdettiin jäsentämään markkinoinnin ja myynnin tekemistä niin, että sitä pystyttiin johtamaan arjessa.

Monelle osallistujille oli tärkeää, että työpajaan osallistumalla kehittämiselle varattiin aikaa.

Moni yritys sai niistä liikkeelle konkreettisen kehittämistyön, joka ei jäänyt yhdelle päivälle, vaan jatkui omassa arjessa eteenpäin. Samalla työpajoissa syntyi keskustelua, joka vei asioita pidemmälle kuin pelkkä sisältö. Kun yrittäjät huomasivat, että muut pohtivat samoja asioita, kehittämisestä tuli heti helpommin lähestyttävää. Se ei ollut enää yksittäinen tehtävä, vaan osa laajempaa tekemistä.

Tavoitteet tuovat suunnan

Yritysten kanssa työskennellessäni huomasin, että tavoitteista kyllä puhutaan, mutta ne jäävät usein yleiselle tasolle. Kun tavoitteet kirjataan konkreettisesti ja niitä käytetään arjen ohjaamiseen, tekeminen selkeytyy nopeasti.

Sama pätee myös uusiin yrityksiin. Käynnistysvaiheessa keskustelut ovat hyvin käytännönläheisiä: mistä liiketoiminta lähtee liikkeelle, miten kassavirta rakentuu ja miten vältetään tilanne, jossa kaikki on yhden tulonlähteen varassa. Tällöin ei rakenneta täydellistä suunnitelmaa, vaan riittävän toimiva pohja, jonka päälle voi lähteä rakentamaan.

Oli kyse sitten toimivasta tai käynnistyvästä yrityksestä, selkeä ja realistinen tavoite auttaa kohdistamaan tekemistä oikeisiin asioihin.

Kun tavoitteiden etenemistä seurataan riittävän usein, on mahdollista tehdä tarvittavia korjausliikkeitä ajoissa ja pitää suunta oikeana.

Markkinointi on myynnin edellytys

Kiinnitin hankkeen aikana huomiota siihen, että yksi kehittämisen osa-alue toistui käytännössä kaikilla toimialoilla: markkinointi ja viestintä. Kyse on yksinkertaisesta asiasta, mutta silti se jää usein taka-alalle. Tuote tai palvelu on kunnossa, mutta se ei näy ulospäin. Tai viesti ei kerro, miksi tämä olisi asiakkaalle kiinnostava. Puhutaan siitä, mitä yritys tekee, vaikka pitäisi puhua siitä, miksi asiakas ostaa. Siinä kohtaa markkinointi menee helposti ohi.

Muutos alkaa yleensä samasta paikasta, kun pysähdytään miettimään perusasioita kunnolla. Kenelle tämä tehdään? Mitä arvoa tuotetaan? Miten markkinointi tukee liiketoimintaa? Kun markkinointi kytketään tavoitteisiin eikä sitä tehdä irrallisena tekemisenä, suunta selkeytyy nopeasti. Silloin ei enää tehdä vähän kaikkea, vaan tehdään valintoja.

Toinen iso muutos liittyy asiakasymmärrykseen. Kun ymmärretään, mikä saa asiakkaan liikkeelle ja mitä hän on ratkaisemassa, myös viesti kirkastuu.

Ei tarvitse keksiä mitään erikoista - riittää, että puhutaan oikeista asioista oikealla tavalla.

Tekoälyn aikakaudella aitous ja ihmiset korostuvat entisestään. Yrityksissä on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia siinä, miten omia ihmisiä ja osaamista tuodaan esiin markkinoinnissa. Yrityksen takana olevat ihmiset, tapa tehdä työtä ja se, miten asioista puhutaan, vaikuttavat lopulta enemmän kuin yksittäinen kampanja. Kun tämä tulee luontevaksi osaksi tekemistä, markkinointi ei tunnu enää erilliseltä toiminnolta, vaan jatkumolta yrityksen arjesta ja juuri silloin se alkaa myös toimia paremmin.

Olen sparrannut hankkeen aikana useita yrityksiä markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä, eikä suurin muutos ole koskaan ollut uusi työkalu. Useimmiten muutos syntyy siitä, että tekeminen selkeytyy. Markkinointi sidotaan tavoitteisiin, asiakasta ymmärretään paremmin ja omaa tekemistä tarkastellaan realistisesti. Kun nämä asiat ovat kunnossa, markkinointi alkaa tuottaa tuloksia eri tavalla. Ei välttämättä heti suurella loikalla, mutta niin, että tekeminen menee oikeaan suuntaan.

Mikä työstä lopulta jää mieleen

Kun katson tätä aikaa taaksepäin, mieleen ei jää niinkään yksittäiset työpajat tai sisällöt. Vaan ne hetket, joissa joku asia kirkastui. Ne tilanteet, joissa yrittäjät pysähtyivät kehittämisen äärelle. Ja se tunne, kun asiat alkavat selkeytyä.

Hanke vahvisti omaa ajatustani siitä, että yrityksiä kehitetään ennen kaikkea selkeyttämällä tekemistä, tekemällä tietoisia valintoja ja viemällä asioita käytäntöön.

Katja Mattila

Blogin kirjoittaja on projektipäällikkö ja yritysasiantuntija Raahen seudun kehityksessä. Katja auttaa yrityksiä selkeyttämään tekemistä ja rakentamaan kasvua käytännön tasolla. EU:n osarahoittama Tupla KIT -hanke päättyy 31.8.2026.

Tagit

hankkeet
osaaminen
yrityskehittäminen
tavoitteet
markkinointi